Avustuksen myöntäminen, sosiaali- ja terveyslautakunta, järjestöavustukset vuodelle 2020, monialayhdistykset

HEL 2019-008764
More recent handlings
Case 8. / 202 §
This decisionmaker is no longer active

Lisäavustuksen myöntäminen Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle vuodelle 2020

The Social Services and Health Care Committee

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti myöntää Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle 194 000 euron lisäavustuksen käytettäväksi 21.9.–31.12.2020 liikkuvan väestön hätämajoitukseen hakemuksessa (liite 1) kuvatulla tavalla.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti avustuksen ehdoista seuraavaa:

- Rahoitus tulee käyttää vuoden 2020 aikana lisäavustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan Helsingin alueella.

- Lisäavustuksen käytöstä tulee antaa sosiaali- ja terveyslautakunnalle kirjallinen vapaamuotoinen selvitys muun vuodelle 2020 myönnetyn avustuksen käyttöselvityksen yhteydessä vuoden 2021 kesäkuun loppuun mennessä tai vuotta 2022 koskevan avustus-hakemuksen yhteydessä. Mukaan tulee liittää säätiön vuoden 2020 toimintakertomus, vahvistettu tuloslaskelma ja tase, tilin- tai toiminnantarkastuskertomus sekä allekirjoitettu vuosikokouksen pöytäkirja.

- Säätiön tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 § 723 hyväksymiä Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita (liite 3).

- Avustuksen saajan on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen näyttöä voidaan kirjanpidosta seurata.

- Sosiaali- ja terveystoimialan mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista.

- Avustus voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut.

- Avustettavan toiminnan toteutumisen varmistamiseksi loppuvuonna 2020 avustus maksetaan yhtenä eränä marraskuussa 2020.

Käsittely

Jäsen Sandra Hagman ilmoitti esteellisyydestään ennen asian käsittelyä ja poistui kokouksesta asian koko käsittelyn ajaksi. Esteellisyyden syynä on hallintolain 28.1 §:n 4 kohdan mukainen palvelussuhdejääviys.

Asiassa tehtiin seuraava hylkäysehdotus:

Hylkäysehdotus 1:
Jäsen Aleksi Niskanen: Lautakunta hylkää Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön hakeman 194000 euron lisäavustuksen liikkuvan väestön hätämajoitukseen. Lautakunta korostaa, että liikkuvan väestön eli pääosin romanikerjäläisten hyvinvointi kuuluu lähtömaan eli Romanian vastuulle. Mitä enemmän Helsinki järjestää erilaisia palveluita liikkuvalle väestölle, sitä houkuttelevammaksi tänne tuleminen tulee tulevaisuudessa. Tämä taas tuo lisää kustannuksia Helsingin kaupungille, jonka budjetti on rajallinen. On fakta, että Helsingillä tulee olemaan taloudellisia haasteita lähitulevaisuudessa turvata laadukkaat sote-palvelut helsinkiläisille. Helsingin kaupungilla ei ole velvollisuutta järjestää hätämajoitusta liikkuvalle väestölle. Helsingin kaupungilla on ainoastaan vastuu tarjota hätämajoituspalveluita suomalaisille kodittomille.

Jäsen Aleksi Niskasen hylkäysehdotus raukesi kannattamattomana.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti asiasta esittelijän ehdotuksen mukaisesti.

Jäsen Aleksi Niskanen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen tekemänsä hylkäysehdotuksen mukaisin perusteluin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi 10.12.2019 § 309 avustuksia monialajärjestöjen vuoden 2020 toiminnan tukemiseen. Samassa yhteydessä sosiaali- ja terveyslautakunta osoitti toimialajohtajan erikseen päätettäviksi avustuksiksi enintään 220 000 euroa vuoden 2020 aikana mahdollisesti ilmenevän yllättävän ja merkittävän sosiaali- tai terveysongelman hoitamiseen.

Avustusten jakoperusteet

Sosiaali- ja terveyslautakunta vahvisti 3.9.2013 § 335 periaatteet, joita noudatetaan jaettaessa järjestöille avustuksia sosiaali- ja terveystoimialan määrärahoista (liite 2). Nämä perusteet täydentävät Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavia yleisohjeita 28.10.2019 § 723 (liite 3).

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle aikaisemmin myönnetyt avustukset vuodelle 2020

Sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi päätöksessään 10.12.2019 § 309 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle (hakemusnumero 1937074) avustusta vuodelle 2020 yhteensä 820 000 euroa seuraaviin Helsingissä toteutuviin toimintamuotoihin: 1) Liikkuvan väestön päiväkeskustoiminta 198 000 euroa, 2) Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten toimintakeskus 245 000 euroa, 3) Kannelmäen yhteisöhankkeiden tilavuokrat 17 000 euroa, 4) Liikkuvan väestön hätämajoitus 6 kuukautta, yhteensä 100 paikkaa, 360 000 euroa. Hätämajoituksen käyttöajaksi oli ilmoitettu talvikausi (tammi-huhtikuu ja loka-joulukuu).

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja myönsi päätöksessään 10.6.2020 § 114 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle 202 000 euron lisäavustuksen käytettäväksi kesä-elokuussa 2020 liikkuvan väestön hätämajoitukseen. Maksimissaan järjestetään 50 paikkaa säätiön osoittamissa tiloissa, joiden sijainti saattaa muuttua kesän aikana.

Hakemus lisäavustuksesta hätämajoitukseen

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö toimitti sosiaali- ja terveystoimialan talouden tuki -yksikköön 9.9.2020 päivätyn lisäavustushakemuksen, joka on tämän päätöksen liitteenä 1. Siinä haetaan 194 000 euron avustusta liikkuvan väestön hätämajoitukseen ajalle 21.9.–31.12.2020. Maksimissaan järjestetään 50 paikkaa syyskuun loppuun asti ja 100 paikkaa loka-joulukuussa. Paikkamäärätarpeesta on sovittu sosiaali- ja terveystoimialan perhe- ja sosiaalipalvelujen kanssa.

Sosiaali- ja terveystoimiala on pyytänyt hätämajoituksen järjestämistä vallitsevan tilanteen vuoksi ja aikaisemmista päätöksistä poiketen myös touko- ja syyskuussa. Sosiaali- ja terveyslautakunnan 10.12.2019 § 309 myöntämästä 360 000 euron avustuksesta liikkuvan väestön hätämajoitukseen on Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön selvityksen mukaan käyttämättä 20 280 euroa, joka riittää ajalle 1.9.–20.9.2020. Loppuvuoden toiminnan kustannuksia nostaa aiemmassa lisäavustuspäätöksessä (sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja 10.6.2020 § 114) mainitut uusien majoitustilojen käyttökustannukset noin 9 000–10 000 eurolla kuukaudessa.

COVID-19-pandemia sosiaali- ja terveysongelmana

COVID-19-pandemiasta johtuvaa liikkuvan väestön hätämajoituksen laajempaa tarvetta vuonna 2020 voidaan pitää sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksessään 10.12.2019 § 309 tarkoittamana yllättävänä ja merkittävänä sosiaali- tai terveysongelmana. Se myös täyttää sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2013 § 335 määrittelemät avustusten jakoperusteet. Näillä perustein sosiaali- ja terveyslautakunta voi myöntää hakijalle lisäavustuksen ja käyttää siihen sosiaali- ja terveystoimen talousarviokohdalla 51001 jäljellä olevaa avustusmäärärahaa, jota on käytettävissä yhteensä 500 000 euroa. Lisäavustus on perusteltua maksaa yhtenä eränä, jotta avustettavan toiminnan toteutuminen voidaan varmistaa.

Close

Sosiaali- ja terveystoimiala Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja 10.06.2020 § 114

10.12.2019 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

03.12.2019 Pöydälle

Close

This decision was published on 28.10.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Ask for more info

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 15970

armi.vaden@hel.fi

Miikka Keränen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 25678

miikka.keranen@hel.fi

Attachments

1. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön lisäavustushakemus 9.9.2020 (ilman allekirjoituksia)
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.