Työntekijöiden siirto palvelukeskusliikelaitokseen

HEL 2019-009025
More recent handlings
§ 167

Eräiden työntekijöiden siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta palvelukeskusliikelaitokseen

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti siirtää liitteessä 1 mainittuja tehtäviä hoitavat kolme työntekijää varsinaisine palkkoineen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta palvelukeskusliikelaitokseen 14.10.2019 lukien.

Päätöksen perustelut

Siirto koskee kolmea kokin tehtävää Stadin ammatti- ja aikuisopistossa Prinsessantien opiskelijaravintolassa. Tehtävät siirtyvät palvelukeskukselle 14.10.2019 alkaen opiskelijaravintolan palvelutuotannon siirtyessä palvelukeskukselle.

Prinsessantien opiskelijaravintolaa on käytetty kiinteiden opiskelijaryhmien oppimisympäristönä, mihin opiskelijaryhmät määrätään suorittamaan tiettyjä tutkinnonosia. Vuoden 2018 alusta uudistuneen ammatillisen koulutuksen (Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017) myötä opiskelijoiden opintojen henkilökohtaistaminen on johtanut siihen, että opiskelijaravintolan keittiöön ei löydy ohjattavia opiskelijoita kuin satunnaisesti. Koska opiskelijaravintolassa ei enää opiskella ryhmittäin, opiskelijaravintolan tuotannon ohjauksen ei ole tarkoituksenmukaista olla Stadin ammatti- ja aikuisopistossa.

Kaupunginhallitus on aiemmin hylännyt (päätös 25/26.6.2017) ehdotuksen tukipalvelutyöntekijöiden siirrosta kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta palvelukeskusliikelaitokseen, mihin sisältyi myös kolmen kokin työtehtävän siirto. Ammatillisen koulutuksen reformin aiheuttamat vaikutukset opiskelijaravintolan toimintaan eivät tällöin kuitenkaan olleet tiedossa.

Asia on käsitelty siirtyvän henkilöstön kanssa yhteistoimintamenettelyn mukaisesti. Luottamusmiesten kanssa on keskustelu muutoksen perusteluista ja vaikutuksista 8.5.2019. Henkilöstön kanssa on pidetty yhteistoimintakäsittely 23.5.2019. Asia on ollut yhteistoimintakäsittelyssä toimialan henkilöstötoimikunnassa 27.5.2019 ja palvelukokonaisuuden henkilöstötoimikunnassa 29.5.2019. Toimialan ja palvelukokonaisuuden henkilöstötoimikunnassa todettiin yhteistoimintamenettelyn toteutuneen. Asia käsiteltiin palvelukeskusliikelaitoksen henkilöstötoimikunnassa 18.6.2019 ja todettiin yhteistoiminnan toteutuneen asianmukaisesti.

Hallintosäännön (12 luku 1 § 1 mom. kohta 10) mukaan kansliapäällikkö päättää viran ja viranhaltijan siirtämisestä toimialalta toiseen tai toimialan ja keskushallinnon välillä sekä päättää työntekijän siirtämisestä toimialalta toiseen tai toimialan ja keskushallinnon välillä

This decision was published on 05.09.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Sanna Tonteri, neuvottelupäällikkö, puhelin: 09 310 36274

sanna.tonteri@hel.fi

Koskinen Dan, koulutuspäällikkö, puhelin: 09 310 84768

dan.koskinen@edu.hel.fi

Jaana Bruce, henkilöstöpäällikkö, puhelin: 09 310 27132

Decisionmaker

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Nina Gros
henkilöstöjohtaja

Attachments

1. Liite 1

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.