Takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle

HEL 2019-010242
More recent handlings
Case 7. / 322 §

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle

Helsinki City Council

Päätös

A

Kaupunginvaltuusto päätti korottaa kaupungin omavelkaisen takauksen määrää 19 721 000 euroa osana yhtiön yhteensä n. 54,9 milj. euron suuruista rahoitusjärjestelyä, yhtiön järjestelmähankintaa varten nostamien lainojen ja niiden korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten perimiskulujen kattamiseksi. Taattavien lainojen uusi yhteismäärä on enintään 101 721 000 euroa. Takauksen voimassaoloaika on rajoitettu enintään 31.12.2028 saakka.

B

Takausjärjestelyt tulee toteuttaa siten, ettei kaupungin omavelkainen takaus koskaan ylitä kaupungin omistusprosentin mukaista osuutta taattavien rahoitusjärjestelyjen kokonaismäärästä tai yksittäisistä lainoista/ järjestelyistä.

C

Että Oy Apotti Ab panttaa nyt myönnettävän ja aiemmin myönnetyn takauksen vastavakuudeksi yrityskiinnityksen (Oy Apotti Ab, 2699989-5) perusteluosassa esitetyn mukaisesti.

D

Kaupunki pidättää oikeuden vaatia lisää turvaavia vastavakuuksia siinä tilanteessa, jossa yhtiön omistuspohja muuttuu siten, että yli puolet sen osakkeista siirtyy uudelle omistajalle, tai sen toiminnan tarkoitus (tuottaa omistajilleen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin liittyviä palveluja) käynnissä olevan palvelurakenneuudistuksen seurauksena muuttuu.

E

Oy Apotti Ab:lle myönnettävistä yksittäisistä omavelkaisista takauksista voidaan kohdassa D) mainituissa olosuhteissa periä vuosittain vähintään 0,5 %:n suuruinen takausprovisio, joka lasketaan takausvastuun kohteena olevan lainan jäljellä olevasta pääomasta per 31.12. ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä.

F

Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että kaikki muut Oy Apotti Ab:n omistajat (Vantaan, Kauniaisten ja Keravan kaupungit, Kirkkonummen ja Tuusulan kunnat sekä Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä) tekevät omalta osaltaan vastaavat, määrällisesti omien omistussuhteidensa mukaiset päätökset Oy Apotti Ab:n lainojen omavelkaisesta takaamisesta.

Käsittely

Valtuutettu Petrus Pennanen ehdotti valtuutettu Mika Ebelingin kannattamana, että kaupunginvaltuusto päättää palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi lisälainojen - ja takausten tarpeen poistamiseksi tai vähentämiseksi projektin uudelleenjärjestelyllä ja neuvottelulla toimittajan kanssa.

5 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Esitys palautetaan valmisteluun lisälainojen - ja takausten tarpeen poistamiseksi tai vähentämiseksi projektin uudelleenjärjestelyllä ja neuvottelulla toimittajan kanssa.

Jaa-äänet: 69
Zahra Abdulla, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Martina Harms-Aalto, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Joonas Kolehmainen, Kauko Koskinen, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Jape Lovén, Otto Meri, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Hannu Oskala, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Laura Rissanen, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Mirka Vainikka, Reetta Vanhanen, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 4
Mika Ebeling, Perttu Hillman, Petrus Pennanen, Mauri Venemies

Tyhjä: 5
Sandra Hagman, Jussi Halla-aho, Aleksi Niskanen, Mari Rantanen, Lilja Tamminen

Poissa: 7
Katju Aro, Laura Finne-Elonen, Pia Kopra, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Pia Pakarinen, Sampo Terho

Valtuutettu Outi Alanen ilmoitti tarkoituksenaan olleen äänestää EI sekä apulaispormestari Pia Pakarinen ilmoitti tarkoituksenaan olleen äänestää JAA.

Kaupunginvaltuusto jatkoi asian käsittelyä.

See table with voting results

Äänestys 1

Ayes: Asian käsittelyä jatketaan

Noes: Esitys palautetaan valmisteluun lisälainojen - ja takausten tarpeen poistamiseksi tai vähentämiseksi projektin uudelleenjärjestelyllä ja neuvottelulla toimittajan kanssa.

Member Political group
Abdulla, Zahra No council group
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanen, Outi No council group
Anttila, Maija No council group
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo No council group
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Chydenius, Jussi Vihreä valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harms-Aalto, Martina No council group
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa No council group
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka No council group
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kolehmainen, Joonas No council group
Koskinen, Kauko No council group
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laisaari, Johanna Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Lovén, Jape No council group
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niinistö, Jussi No council group
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Parpala, Matti No council group
Pelkonen, Jaana No council group
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel No council group
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Taipale, Kaarin No council group
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja No council group
Vainikka, Mirka No council group
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Varjokari, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana No council group
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna No council group
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hillman, Perttu No council group
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Hagman, Sandra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Niskanen, Aleksi No council group
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Tamminen, Lilja No council group
Close
Member Political group
Aro, Katju No council group
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Moisio, Elina No council group
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia No council group
Terho, Sampo No council group
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
No council group 19 1 2 4
Kokoomuksen valtuustoryhmä 17 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 16 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 7 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 5 0 1 1
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 3 1 0 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 2 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 0 2 1
Close

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Taustaa

Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien, Kirkkonummen kunnan sekä HUS:n käynnistämän yhteisen Apotti-hankkeen tarkoituksena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja palveluja. Apotti-hankkeen yhtenä osana on asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta ja käyttöönotto.

Perustajaosakkaat ovat kesällä 2013 solmineet sopimuksen sosiaalihuollon, perusterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintayhteistyöstä. Apotti-hankkeen ohjausryhmä päätti kokouksessaan 9.1.2014 esittää mm., että asiakas- ja potilastietojärjestelmän tuotannonaikaista toimintaa varten perustetaan osakeyhtiö. Neuvottelut yhtiön omistuksen jakautumisesta ja osakassopimuksen sisällöstä käytiin vuoden 2014 ja kevään 2015 aikana.

Oy Apotti Ab:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa omistajakunnille ja kuntayhtymille sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä sekä huolehtia järjestelmän ylläpidosta ja kehittämisestä asiakastarpeiden ja päätösten mukaisesti. Yhtiön toiminnasta aiheutuva riski on kunnalle sama, kuin kunta itse kehittäisi ja ylläpitäisi sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmää. Oy Apotti Ab:n tapauksessa omistajakunnat ovat ulkoistaneet asiakas- ja potilasjärjestelmän rakentamisen ja kehittämisen Oy Apotti Ab:lle. Yhtä kuntaa tai kuntayhtymää laajemman omistaja- ja käyttäjäkunnan uskotaan tuovan pidemmällä aikajänteellä omistajille alhaisempia käyttäjäkohtaisia kustannuksia kuin yksin tekemällä. Oy Apotti Ab:n lainojen takaukseen ei siten liity kunnan tai kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvelvoitetta laajempia tai suurempia riskejä, koska tietojärjestelmät tulee olla joka tapauksessa.

Kaupunginhallitus päätti 1.6.2015, 591 §, mm. hyväksyä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin liittyviä palveluja omistajilleen omakustannushintaan tuottavan Oy Apotti Ab –nimisen osakeyhtiön (yhtiö) perustamisen yhdessä Vantaan kaupungin, Kauniaisten kaupungin, Kirkkonummen kunnan sekä Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa.

Yhtiö rekisteröitiin 15.7.2015 ja sen toimialana on tietojärjestelmäalan palvelutoiminta, ohjelmistojen ja laitteistojen hankinta, suunnittelu ja kehittäminen. Lisäksi yhtiö voi tarjota tietojärjestelmiin liittyvää konsultointia, koulutusta sekä tuki- ja käyttöpalveluita. Yhtiö toimii julkisista hankinnoista annetun lain mukaisena osakkeenomistajiensa sidosyksikkönä, jonka tarkoituksena on tuottaa palveluja yhtiön osakkeenomistajille.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 15.9.2015, 275§, hyväksyä Helsingin kaupungin osalta järjestelmää koskevat hankintapäätökset ja yhtiön perustajaosakkaat, Oy Apotti Ab, järjestelmätoimittaja ja KL-Kuntahankinnat Oy ovat allekirjoittaneet hankittavaa asiakas- ja potilastietojärjestelmää koskevan hankintasopimuksen 21.4.2016.

Kaupunginvaltuusto päätti 2.12.2015 § 331 myöntää Oy Apotti Ab:lle asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankintaa varten enintään 82 milj. euron määräisen kaupungin omavelkaisen takauksen osana yhtiön yhteensä n. 202 milj. euron suuruista rahoitusjärjestelyä. Ao. takauksen turvin nostetut lainat tulee lyhentää loppuun vuoden 2028 päättymiseen mennessä.

Nykytilanne

Arvio Oy Apotti Ab:n kustannuksista on kasvanut alkuperäisestä suunnitelmasta, jolloin myös lainavakuuksien tarve on kasvanut. Osakkaat vastaavat yhtiön pääomarahoituksesta omistusosuuksiensa suhteessa. Kustannusten kasvu johtuu muun muassa osakkaiden alkuperäisiä arvioita suuremmista käyttäjämääristä, jotka ovat kasvattaneet lisenssimaksuja. Lisäksi järjestelmään on tarpeen tehdä osakaskohtaista kehitystyötä, joka myös kasvattaa kustannuksia. Tieto yksityiskohtaisista lisenssimaksuista on katsottu Oy Apotti Ab:n julkisuuslain 1999/621 24 § 1 momentin kohdassa 20) tarkoitetuksi yksityisen liikesalaisuudeksi, jonka vuoksi tässä yhteydessä ei avata lisenssikustannuksia tarkemmin. Kustannusarvion erittely vuosilta 2016-2021 on liitteenä.

Helsingin kaupungin näkökulmasta on järjestelmähankkeen loppuunsaattamisen kannalta perusteltua hyväksyä aiemman Oy Apotti Ab:n rahoitukseen liittyvän lainavakuuksia koskevan päätöksen muuttaminen siten, että aiemmin päätettyjä takauksia korotetaan yhteensä kahteensataankahdeksaankymmeneen miljoonaan euroon (280 M€) siten, että kukin osakas myöntää korotuksen takausmäärään omistusosuuttaan vastaavalle summalle, jo tehdyt takauspäätökset huomioiden.

Helsingin kaupungin osalta tämä tarkoittaa vakuuksien lisäämistä aiemmin päätettyjen vakuuksien (82 milj. euroa) lisäksi 19 721 000 eurolla. Osakkailta kokonaisuudessaan haettava lisävakuusmäärä on 54,9 miljoonaa euroa. Lisävakuuksien myöntäminen tarkoittaa yhteensä noin 7,8 miljoonan euron SVOP-maksua omistusosuuksittain jaettuna. Helsingin osalta SVOP-sijoitusosuus olisi noin 2,8 miljoonaa euroa. Pääomittamista koskeva asia tuodaan erikseen päätöksentekoon. Asia on huomioitu kaupungin talousarvioehdotuksen 2020 valmistelun yhteydessä.

Oy Apotti Ab:n osakkaiden alkuperäiset omistusosuudet perustuivat näiden vuoden 2013 asukaslukuihin. Perustajaosakkaiden lisäksi yhtiön omistajiksi ovat sittemmin liittyneet Keravan kaupunki ja Tuusulan kunta. Nykyiset omistusosuudet yhtiössä ovat: HUS 44,0 %, Helsinki 36,3 %, Vantaa 12,4 %, Kirkkonummi 2,4 %, Tuusula 2,3 %, Kerava 2,1 % ja Kauniainen 0,5 %.

Vakuustarve

Oy Apotti Ab:n palvelutuotanto on osalla osakkaista tuotannossa ja muille järjestelmää kehitetään kunkin osakkaan käyttöönoton edellyttämällä tavalla. Palvelutuotannosta ja järjestelmäkehityksestä aiheutuu merkittäviä kustannuksia, jotka toimittajat laskuttavat sopimusten mukaisesti Oy Apotti Ab:ltä ja Oy Apotti Ab edelleen omilta asiakkailtaan. Eriaikaisista laskutus- ja maksuaikatauluista johtuen voi tulla tarvetta lyhytaikaisen ulkopuolisen rahoituksen käyttämiseen rahoituksen toimivuuden ja joustavuuden varmistamiseksi. Yritystodistusten käyttäminen on varsin yleinen käytäntö lyhytaikaisen rahoituksen turvaamiseen. Se vastaa rahoitusinstrumenttina kunnissa käytettyä kuntatodistusta, ja on nykyisessä markkinatilanteessa nopea ja varsin edullinen tapa rahoituksen järjestämiseen lyhyellä aikajänteellä.

Osana kokonaisrahoitusta on suunniteltu, että Oy Apotti Ab voi hakea toiminnan edellyttämän riittävän rahoituksen järjestämiseksi yritystodistuksilla myös lyhytaikaista rahoitusta enintään 60 miljoonan euron arvosta. Lyhytaikaisen rahoituksen enimmäismäärä huomioiden Oy Apotti Ab on laatinut uuden rahoituslaskelman pitkäaikaisen rahoituksen edellyttämän vakuusmäärän tarkentamiseksi, rahoitustarpeen ajoittumisajat ja lyhytaikaisen rahoituksen mahdollistavien yritystodistusten juoksuajat huomioiden.

Lyhytaikaisen rahoituksen järjestämistä käsitellään erikseen Oy Apotti Ab:n yhtiökokouksessa.

Kuntalain 129 § huomioiden omistajat edellyttävät vastavakuuksia antamilleen takauksille. Tämän tarpeen täyttämiseksi Oy Apotti Ab on selvittänyt yrityskiinnityksen käyttämistä takausten vastavakuuksina.

Vastavakuudeksi annettavan yrityskiinnityksen tai yrityskiinnitysten on neuvoteltu tulevan sekä nyt päätettävänä olevien takausten, että omistajien aiemmin antamien takausten vastavakuudeksi omistusosuuksien suhteessa.

Oy Apotti Ab on tilannut ulkopuolisen arvion yrityskiinnityksen alaisen omaisuutensa vakuusarvosta. Oy Apotti Ab:n yhtiökokoukselle 22.10.2019 esitetään haettavaksi vakuusarvoltaan 162 miljoonan euron arvoista yrityskiinnitystä omistajittain omistusosuuksien suhteessa. Yrityskiinnityksen vakuusarvo Helsingin osalta olisi n. 58,8 miljoonaa euroa.

Valtiontuki ja kuntalaki 129 §

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen valtiontukea koskevan artiklan 107(1) mukaisesti tuki on kielletty, jos kaikki seuraavat kriteerit täyttyvät yhtäaikaisesti:

(1) julkisia varoja kanavoidaan muodossa tai toisessa taloudellista toimintaa harjoittavalle yritykselle,
(2) tämä taloudellinen tuki suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa,
(3) taloudellinen tuki vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua, sekä
(4) taloudellinen tuki vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Kyseessä on takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle, jonka julkisyhteisöt ovat perustaneet hoitamaan niiden toimialaan kuuluvaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvää tehtävää, ja yhtiön tarkoituksena on tuottaa omakustannusperusteisia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin liittyviä palveluja vain omistajilleen.

Asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta on kilpailutettu julkisista hankinnoista annetussa laissa säädetyssä menettelyssä ja hankinta-asiakirjoissa on määritelty ne muut julkisyhteisöt, jotka voivat puitejärjestelyn perusteella ja yhtiön osakkaaksi tulemisen kautta käyttöönottaa järjestelmän. Yhtiö on perustettu toteuttamaan omistajilleen ainoastaan niiden yhteiseen sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmähankintaan perustuvaa palvelua.

Yllä olevilla perusteilla Oy Apotti Ab ei harjoita valtiontukisäännösten näkökulmasta taloudellista toimintaa. Takauksen myöntäminen ko. yhtiölle ei siten sisällä kiellettyä valtiontukea, koska kaikki valtiontukea koskevat kriteerit eivät täyty.

Kuntalain 129 § vaatimukset huomioiden, kaupungin talouden tunnuslukujen perusteella arvioituna voidaan todeta, että myönnettäväksi esitettävä takaus ei vaaranna kaupungin kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Takaukseen ei myöskään sisälly kuntalaissa tarkoitettua merkittävää taloudellista riskiä ottaen huomioon edellä selostetun yhtiön tarkoituksen sekä sen, että yhtiön omistajina on pelkästään julkisyhteisöjä. Takauksesta vaadittavat vastavakuudet kattavat riittävän osan kaupungin riskienhallinnan näkökulmasta.

Toimivalta ja delegointi

Kuntalain 4. luvun 14 § 9 k. mukaisesti valtuuston tehtävä on päättää takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta.

Kaupunginhallituksen tarkoituksena on, mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy päätösehdotuksen, oikeuttaa täytäntöönpanopäätöksessään kaupunginkanslian oikeuspalveluita tekemään takaussitoumukset.

Close

Kaupunginhallitus 28.10.2019 § 714

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

A

Kaupunginvaltuusto päättää korottaa kaupungin omavelkaisen takauksen määrää 19 721 000 euroa osana yhtiön yhteensä n. 54,9 milj. euron suuruista rahoitusjärjestelyä, yhtiön järjestelmähankintaa varten nostamien lainojen ja niiden korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten perimiskulujen kattamiseksi. Taattavien lainojen uusi yhteismäärä on enintään 101 721 000 euroa. Takauksen voimassaoloaika on rajoitettu enintään 31.12.2028 saakka.

B

Takausjärjestelyt tulee toteuttaa siten, ettei kaupungin omavelkainen takaus koskaan ylitä kaupungin omistusprosentin mukaista osuutta taattavien rahoitusjärjestelyjen kokonaismäärästä tai yksittäisistä lainoista/ järjestelyistä.

C

Että Oy Apotti Ab panttaa nyt myönnettävän ja aiemmin myönnetyn takauksen vastavakuudeksi yrityskiinnityksen (Oy Apotti Ab, 2699989-5) perusteluosassa esitetyn mukaisesti.

D

Kaupunki pidättää oikeuden vaatia lisää turvaavia vastavakuuksia siinä tilanteessa, jossa yhtiön omistuspohja muuttuu siten, että yli puolet sen osakkeista siirtyy uudelle omistajalle, tai sen toiminnan tarkoitus (tuottaa omistajilleen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmiin liittyviä palveluja) käynnissä olevan palvelurakenneuudistuksen seurauksena muuttuu.

E

Oy Apotti Ab:lle myönnettävistä yksittäisistä omavelkaisista takauksista voidaan kohdassa D) mainituissa olosuhteissa periä vuosittain vähintään 0,5 %:n suuruinen takausprovisio, joka lasketaan takausvastuun kohteena olevan lainan jäljellä olevasta pääomasta per 31.12. ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä.

F

Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että kaikki muut Oy Apotti Ab:n omistajat (Vantaan, Kauniaisten ja Keravan kaupungit, Kirkkonummen ja Tuusulan kunnat sekä Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä) tekevät omalta osaltaan vastaavat, määrällisesti omien omistussuhteidensa mukaiset päätökset Oy Apotti Ab:n lainojen omavelkaisesta takaamisesta.

Käsittely

Esteelliset: Marja-Leena Rinkineva, Juha Jolkkonen
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.2 § 5 kohta)

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Pipsa Kotamäki, rahoitussihteeri, puhelin: 31036125

pipsa.kotamaki@hel.fi

Tuomo Mäkinen, rahoituspäällikkö, puhelin: 31036321

tuomo.mäkinen@hel.fi
Close

This decision was published on 14.11.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, jolla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Pipsa Kotamäki, rahoitussihteeri, puhelin: 09 31036125

pipsa.kotamaki@hel.fi

Tuomo Mäkinen, rahoituspäällikkö, puhelin: 09 31036321

tuomo.mäkinen@hel.fi

Attachments

1. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 20 k.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.