Kokousajat, Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta, vuosi 2020

HEL 2019-010537
More recent handlings
Case 3. / 13 §

Palvelukeskuksen johtokunnan kokousajat syyskaudella vuonna 2020 ja pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen

Board of Palvelukeskus Helsinki

Päätös

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta päätti kokoontua syyskaudella vuonna 2020:

28.8.2020
17.12.2020

Lisäksi johtokunta päättää, että toimielimen puheenjohtaja voi, mahdollisuuksien mukaan varapuheenjohtajien kanssa neuvoteltuaan, asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn takia peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä.

Samalla johtokunta päättää

  • että johtokunnan kokouksista kulloinkin laadittu pöytäkirja pidetään kokousta seuraavana seitsemäntenä arkityöpäivänä Helsingin kaupungin kirjaamossa yleisesti nähtävänä ja
  • että johtokunnan kokousajoista ja edellä mainituista nähtävänäoloista kuulutetaan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, kaupungin verkkosivuilla sekä kaupunginhallituksen päättämissä ilmoituslehdissä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Helsingin kaupungin hallintosäännön 3 §:n mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta.

Close

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta 24.10.2019 § 41

Päätös

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta päätti kokoontua kevätkaudella 2020 klo 08.30 alkaen osoitteessa Elimäenkatu 15, ellei kokouskutsussa muuta ole mainittu seuraavasti:

to 6.2
to 7.5

Lisäksi johtokunta päätti, että toimielimen puheenjohtaja voi, mahdollisuuksien mukaan varapuheenjohtajien kanssa neuvoteltuaan, asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn takia peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä.

Samalla johtokunta päätti

  • että johtokunnan kokouksista kulloinkin laadittu pöytäkirja pidetään kokousta seuraavana seitsemäntenä arkityöpäivänä Helsingin kaupungin kirjaamossa yleisesti nähtävänä ja
  • että johtokunnan kokousajoista ja edellä mainituista nähtävänäoloista kuulutetaan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, kaupungin verkkosivuilla sekä kaupunginhallituksen päättämissä ilmoituslehdissä.
Esittelijä
toimitusjohtaja
Antti Värtelä
Lisätiedot

Raimo Niippa, hallintopäällikkö, puhelin: 310 27609

raimo.niippa@hel.fi
Close

This decision was published on 15.05.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

toimitusjohtaja
Antti Värtelä

Ask for more info

Raimo Niippa, hallintopäällikkö, puhelin: 09 310 27609

raimo.niippa@hel.fi