Toimivallan siirtäminen sosiaali- ja terveystoimiallla hankintavaltuudet 1.1.2020 alkaen
Sosiaali- ja terveystoimialan hankintavaltuuksien päivittäminen
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä hankintavaltuuksia koskevan toimivallan siirtämisen päätöksen liitteen 1 mukaisesti siten, että se tulee voimaan 11.2.2020. Voimaan tullessaan päätös kumoaa edellisen hankintavaltuuksia koskevan sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen § 314 (10.12.2019).
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginvaltuuston 9.10.2019 § 297 hyväksymän hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan toimialalautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.
Sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksia on tarve päivittää siltä osin, että hankintavaltuuksiin lisätään kehittämisen tuki -yksikön päällikkönä toimivalle hallintoylihoitajalle toimivalta päättää muiden palvelujen ja tavaroiden ostoista enintään 10 000 euroon asti.
Sosiaali- ja terveyslautakunta 10.12.2019 § 314
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä hankintavaltuuksia koskevan toimivallan siirtämisen päätöksen liitteen mukaisesti siten, että se tulee voimaan 1.1.2020 alkaen kumoten samalla voimaan tullessaan edellisen päätöksen § 307 (20.11.2018).
Esittelijä
Lisätiedot
Atte Viinikka, päätöksenteon tuen päällikkö, ts. hankintapäällikkö, puhelin: 310 24660
This decision was published on 12.02.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Atte Viinikka, yksikön päällikkö, puhelin: 040 664 3375