Valtuustoaloite, nimikkopuu kaupunkilaiselle

HEL 2020-000561
More recent handlings
Case 11. / 154 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Pentti Arajärven valtuustoaloitteesta koskien nimikkopuutietokannan ylläpitämistä

Urban Environment Committee

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian kahdeksi viikoksi pöydälle.

Käsittely

Pöydällepanoehdotus:
Jape Lovén: Pyydän asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle.

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Valtuutettu Pentti Arajärvi aloitteessa esitetään, että Helsinkiin luotaisiin järjestelmä yksittäisen henkilön nimikkopuutietokannan ylläpitämiseksi.

Kaupunkiympäristön toimialalla on tiedostettu, että helsinkiläisillä on erinomainen suhde kotikaupunkinsa puihin. Vuonna 2019 osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä meni läpi kaksi hanketta, joissa toivottiin lisää puita. Myös puuaiheiset, opastetut puistokävelyt ovat olleet hyvin suosittuja

Helsingin kaupunki on istuttanut jo 1900-luvun alusta lähtien muistopuita merkkihenkilöiden kunniaksi. Suurin muistopuukeskittymä on Helsinginkadun ja Vauhtitien kulmauksen puistossa Kaupunginpuutarhan lähellä. Myös järjestöt ja valtiot ovat lahjoittaneet Helsingille puita. Näistä muisto- ja lahjoituspuista on olemassa erillinen listaus.

Helsingin kaupunki kokeili yksittäisille asukkaille tarjottua lahjoituspuutoimintaa, mutta tämä osoittautui käytännössä erittäin haasteelliseksi. Haasteena on muusta katu- ja puistosuunnittelusta irrallaan olevien istutuspaikkojen löytäminen, lahjoituksen hinnan määrittäminen, saadun rahan ohjaaminen puiden istuttamiseen ja lahjoituspuiden statuksen määrittäminen maankäytön muutoksissa.

Tämän vuoden Helsinki-päivänä 12.6. kokeillaan Rakkauden metsän istuttamista Vuosaaren liikuntapuistoon. Rakkauden metsä perustuu valtuutettu Leo Straniuksen aloitteeseen vuodelta 2017. Kaupunkiympäristö järjestää tapahtuman, jossa istutetaan osallistujien lapiotyönä 280 puun tainta 2 500 neliömetrin alueelle. Puulajeja on kymmenen. Kullakin puulla on kaksi istuttajaa, jotka ovat rakastavaisia, ystäviä tai sukulaisia. Rakkauden metsälle tehdään nettisivut, jotka aukeavat huhtikuun alussa. Sivustolta voi varata oman puulajinsa. Istuttajat voivat itse merkitä oman puunsa pienellä, puuhun kiinnitettävällä kyltillä, jos he näin haluavat.

Mikäli Rakkauden metsän konsepti todetaan onnistuneeksi, tätä konseptia on mahdollista jatkaa laajoissa puistoissa ja mahdollisuuksien mukaan myös virkistysmetsissä.

Close

Valtuustoaloite

Valtuutettu Pentti Arajärvi on tehnyt 15.1.2020 seuraavan valtuustoaloitteen:

”Helsingin kaupunki istuttaa vuosittain runsaasti puita puistoihin, teiden ja katujen varsille ja muihin kohteisiin. Puilla onkin suuri merkitys viihtyisyyden lisäämiseksi sekä vaikutusta myös ilmastomuutoksen torjunnassa. Huomattavan lisän suhtautumisessa kaupungin vehreyteen ja muutenkin myönteisen asennemuutoksen aikaansaamiseen toisi mahdollisuus saada kaupunkilaiselle nimikkopuu.
Tietyn puun sitominen yhden henkilön nimikkopuuksi voisi lisätä kiinnostusta mainittuihin tavoitteisiin ja loisi lisäksi kotiseuturakkautta. Tästä syystä voitaisiin luoda järjestelmä, jossa vanhemmilla lapsen syntymän yhteydessä ja mahdollisesti myös laajemmin kaupunkilaisille esimerkiksi syntymäpäivälahjana luotaisiin mahdollisuus osoittaa tietty äskettäin istutettu puu nimikkopuuksi. Puista kaupunki voisi pitää listaa (koordinaatit ja henkilön nimi) ja puu voitaisiin sopivalla tavalla hakijan kustannuksella myös merkitä konkreettisesti tietyn henkilön nimikoksi.
Ehdotan tällaisen järjestelmän selvittämistä.”

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 31.03.2020 mennessä.

Close

This decision was published on 23.03.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Ask for more info

Elina Nummi, projektipäällikkö: 09 310 38475

elina.nummi@hel.fi