Sitovat toiminnalliset tavoitteet vuonna 2019, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2020-000821
More recent handlings
Case 4. / 46 §

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan selvitys vuoden 2019 toteutumattomista sitovista toiminnallisista tavoitteista

Culture and Leisure Committee

Esitys

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti antaa seuraavan selvityksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2019 talousarvion sitovien toiminnallisten tavoitteiden poikkeamasta:

Toimialan vuoden 2019 sitova tavoite: Koko kaupunki on oppimisen, kulttuuristen kohtaamisten, tekemisen ja kansalaistoiminnan paikka, ei toteutunut.

Edellytyksenä oli, että kaikki tavoitteen mittarina olleet osa-alueet saavutetaan. Yhdeksi mitattavaksi osa-alueeksi oli asetettu: Kulttuurin ja vapaa-ajan olosuhteiden suunnitteluperiaatteet on hyväksytty lautakunnassa. Periaatteiden lautakuntakäsittely jäi vuoden 2020 tammikuuhun eli ne hyväksyttiin kulttuuri- ja vapaa-aika lautakunnassa 14.1.2020. Näin ollen voidaan katsoa, että vaikka tavoite sisällöllisesti toteutui, se ei aikataulullisesti toteutunut lautakuntapäätöksen osalta vuoden 2019 aikana.

Kulttuurin ja vapaa-ajan palveluverkkosuunnittelun (aikaisemmin olosuhteiden suunnittelu) periaatteiden valmistelu toteutettiin vuorovaikutteisena kehittämisprojektina. Valmistelussa kuultiin laajasti kaupungin sisäisiä ja ulkoisia sidosryhmiä. Projektia ohjasi kansliapäällikön päätöksellä (53/15.3.2019) asetettu olosuhteiden suunnitteluperiaatteiden laatimisen ohjausryhmä. Projektin omistajana toimi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio ja käytännön toteutuksesta vastasi projektipäällikkö Kaarle Kurki. Valmisteluun osallistuivat muut kaupungin toimialat, keskushallinto sekä Kaupunkiakatemian ja keskeisten sidosryhmien edustajat. Työskentelyn aikana kuultiin sidosryhmiä laajasti.

Suunnitteluperiaatteiden lähtökohtana on, että kaupungin on ensin muodostettava kokonaiskäsitys tarpeista ja vasta sen jälkeen pohtia, mikä olisi viisain tapa vastata tarpeisiin. Kaupungin oma palvelutuotanto ei ole aina ensisijainen toteutusvaihtoehto, vaan yksi mahdollisista toteutustavoista. Kulttuurin ja vapaa-ajan palveluverkon suunnitteluperiaatteet myös korostavat kansalaistoiminnan ensisijaisuutta. Palveluissa avustuksilla ei niinkään täydennetä kaupungin omaa palvelutarjontaa, vaan tuetaan itsetarkoituksellisesti merkittäviä asioita. Kaupungin roolina on useammin täydentää sitä, mikä ei synny toisten toteuttamana tai toteuttamalla tehtäviä, joihin liittyy julkisen vallan käyttöä. Valmistelutyö on selvästi osoittanut tarpeen tarkentaa kaupungin omaa palvelustrategiaa, mikä tehdään vuoden 2020 aikana ja tuodaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle hyväksyttäväksi.

Kyseisen sitovan tavoitteen toinen mittari toteutui tavoitteen mukaisesti: Toimialan tilojen varausjärjestelmien yhteiset periaatteet ja prosessit on määritelty. Jokaisessa palvelukokonaisuudessa on määritelty tilat, jotka on varattavissa nopeasti asukaskäyttöön ja ne on viety Varaamoon.

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Close

Vuoden 2019 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan lauta- ja johtokuntien on annettava selvitys toteutumatta jääneistä sitovista toiminnallisista tavoitteista siten, että selvitykset voidaan käsitellä kaupunginvaltuustossa ennen tilinpäätöksen allekirjoittamista kaupunginhallituksessa

Close

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 28.01.2020 § 15

Close

This decision was published on 23.03.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

hallintojohtaja
Kirsti Laine-Hendolin

Ask for more info

Ari Tirri, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@hel.fi

Marja-Liisa Komulainen, kehittämispäällikkö, puhelin: 09 310 85506

marja-liisa.komulainen@hel.fi