Talousarvioaloite, arkkitehtuuri-design museo Helsinkiin

HEL 2020-001924
More recent handlings
Case 12. / 521 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran talousarvioaloitteesta koskien Arkkitehtuuri- ja designmuseon edistämistä

Urban Environment Committee

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristölautakunta toteaa, että Helsingin kaupunki ja Opetus- ja kulttuuriministeriö ovat asettaneet 19.3.2018 selvitysryhmän pohtimaan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kehittämistä ja mahdollisia toteutusvaihtoehtoja yhteistyössä Designmuseon säätiön ja Suomen arkkitehtuurimuseo- ja tiedotuskeskussäätiön kanssa.

Hankkeen aluksi on laadittu selvitys museokokonaisuuden toteuttamisen edellytyksistä ja tarvittavista toimenpiteistä. Työssä oli tarkoitus selvittää lähtökohdat museokonseptille ja museon sijainnille. Selvitys julkistettiin 21.8.2018 ja siinä puollettiin vahvasti uuden museokokonaisuuden toteuttamista. Selvitysvaiheen aikana käytyjen keskustelujen pohjalta Helsingin kaupunki ja opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottivat toteutusmallia, jossa museon toiminnasta vastaisi uusi yritys ja kokoelmien omistajuudesta uusi säätiö. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki päättivät 8.10.2018 asettaa valmisteluhankkeen edistämään uuden kansainvälistä huipputasoa edustavan arkkitehtuuri- ja designmuseon toteuttamista Helsinkiin. Tavoitteena oli, että hankkeen aikana tarkennettavan konseptisuunnitelman pohjalta valtio, Helsingin kaupunki sekä Suomen arkkitehtuurimuseota ja Designmuseota ylläpitävät säätiöt voisivat päättää hankkeen jatkovalmistelusta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä.

Konseptisuunnitelma valmistui 28.3.2019. Konseptisuunnitelmaehdotuksessa museon pohjaksi perustettaisiin uusi säätiö, johon yhdistyisivät olemassa olevien museoiden taustasäätiöt. Lisäksi museon toimintaa varten perustettaisiin yritys. Museorakennus toteutettaisiin Eteläsataman alueelle osana alueen laajempaa kokonaiskehittämistä. Museon käyttötalous perustuisi omaan tulonhankintaan sekä opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuus- ja avustusjärjestelmän kautta myönnettävään tukeen. Lisäksi museo saisi tuloa säätiön pääoman tuotosta.

Suomen hallitus on sitoutunut osallistumaan uuden perustettavan Arkkitehtuuri- ja designmuseon säätiön pääomittamiseen 60 miljoonalla eurolla lisätalousarviossaan 2.6.2020.

Arkkitehtuuri- ja designmuseohanke on kaupungin kannalta kannatettava. Kaupunkiympäristön toimiala jatkaa osaltaan neuvotteluja asian edistämiseksi kaikkien mukana olevien tahojen kanssa. Valmistelua voidaan jatkaa olemassa olevien määrärahojen puitteissa. Päätös kaupungin konkreettisesta osallistumisesta hankkeeseen ja säätiön pääomittamisesta tehdään erikseen, alustavan arvion mukaan vuoden 2021 aikana.

Kaupunginhallituksen elinkeinojaostolle tehtävä esitys Eteläsataman alueen varaamista konsepti- ja suunnittelukilpailua varten on kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä syksyllä 2020. Vanhalta kauppahallilta Olympiaterminaalille ulottuvan alueen ainutlaatuisen luonteen vuoksi parhaan suunnitteluratkaisun löytämiseksi on tarkoituksenmukaista järjestää kaksivaiheisen konsepti- ja suunnittelukilpailu, jonka tavoitteena olisi löytää taho, joka pystyisi toteuttamaan alueen kokonaisuuden mahdollisimman korkeatasoisesti.

Kilpailu käsittää myös arkkitehtuuri- ja designmuseolle suunnitellun alueen, jolla pyritään muun ohella valmistamaan museon liittyminen luontevaksi osaksi alueen korkeatasoista kokonaisuuta. Kilpailun valmistelua voidaan edistää olemassa olevien määrärahojen puitteissa. Museon osalta järjestettäisiin erillinen arkkitehtuurikilpailu.

Haasteena alueeseen sisältyy ja liittyy useita sitovia reunaehtoja julkisen tilan, jalankulun alueiden ja -yhteyksien järjestelyistä sekä satamatoiminnan edellyttämistä liikenneyhteyksistä ja laiturialueista. Alueen historiallisen arvon, keskeisen ja näkyvän sijainnin vuoksi museon ja julkisten kaupunkitilojen suunnitteluun kohdistuu poikkeuksellisen suuria kaupunkikuvallisia, maisemallisia ja toiminnallisia laatuvaatimuksia. Uusi maankäyttö ja museon toteuttaminen edellyttävät asemakaavan muuttamista.

Hankkeen eteneminen vaatii jatkoselvityksiä museon tarvitsemista tiloista, taloudesta ja hallinnosta. Museon toteutusmallista ja kilpailun sisällöstä on tarkoitus valmistella tarkempi suunnitelma syksyn 2020 aikana. Kilpailun valmistelua voidaan jatkaa olemassa olevien määrärahojen puitteissa.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Close

Talousarvioaloite

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara on tehnyt 12.2.2020 seuraavan talousarvioaloitteen:

Suomen arkkitehtuuri on 1800-luvun loppupuolelta lähtien ollut maailmankuulua. Matkailijat ja arkkitehtuurin opiskelijat saapuvat maahamme ihmettelemään arkkitehtiemme saavutuksia ympäri maapallon, kuvina, filmeinä, pienoismalleina ja luonnossa. Arkkitehtuuri museomme on kuitenkin surkeissa tiloissa Helsingissä. Suomalainen teollinen muotoilu ja uutena palvelumuotoilu ovat samoin tunnettuja koko maapallolla, mutta silläkään ei ole arvoistansa tilaa esitellä sen saavutuksia vierailijoille. Museo kuuluu pääkaupunkiin ja se tulee olla valtion museo. Helsingin maalla. Esitän määrärahaa arkkitehtuuri- design- museohankkeen edistämiseksi Helsinkiin.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 20.8.2020 mennessä.

Close

This decision was published on 21.09.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Ask for more info

Mia Kajan, erityisasiantuntija: 09 310 15820

mia.kajan@hel.fi