Tapahtumayhteistyösopimus, Helsinki International Horse Show 2020

HEL 2020-002988
More recent handlings
§ 15

Tapahtumayhteistyösopimuksen liite – Helsinki International Horse Show 2020

Liikuntapalvelupäällikkö

Päätös

Vs. liikuntapalvelupäällikkö päätti hyväksyä Helsinki International Horse Show -tapahtuman yhteistyösopimuksen liitteen BSM Scanhorse oy:n kanssa. Liitteessä sovitaan korvaavista toimenpiteistä koskien koronapandemian johdosta peruuntunutta tapahtumaa. Sopimuksen liitteen mukaisesti liikuntapalvelu maksaa 25 000 euroa (+alv.) BSM Scanhorse oy:lle liitteessä määriteltyjen ehtojen vastikkeena.

Päätöksen perustelut

Liikuntapalvelupäällikkö on tehnyt päätöksen 9.3.2020 §7 Helsinki International Horse Show -tapahtuman järjestämisen tukemisesta BSM Scanhorse oy:n kanssa. Tapahtuma on ollut tarkoitus järjestää 21.-25.10.2020, mutta koronapandemian vuoksi se on peruttu kokonaan vuodelta 2020.

Helsingin kaupunki on todennut, että Covid 19 –viruksen aiheuttama epidemia ja siitä johtuvat poikkeusolosuhteet vaikuttivat ensimmäisten joukossa tapahtumiin ja niiden liiketoimintamahdollisuuksiin. Kaupunki linjasi keväällä, että se pyrkii kaikin tavoin toimimaan yritysmyönteisesti. Peruuntuneen Helsinki International Horse Show -yhteistyötapahtuman osalta, edellä mainituista syistä johtuen, kaupunki ja Helsinki International Horse Show toteuttavat yhdessä sopimusliitteen mukaisia korvaavia toimenpiteitä vuoden 2020 aikana. BSM Scanhorse oy on mukana järjestämässä kaupunkilaisille ilmaista ohjelmaa Olympiastadionin avajaisviikolle 39 sekä yhdessä sovittavalla tavalla koulujen syyslomaviikolla. Lisäksi toteutetaan viestinnällistä yhteistyötä. Toimenpiteet edistävät yhdessä asetettuja tavoitteita yhteistyölle.

This decision was published on 03.07.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Minna Rehn, suunnittelija, puhelin: 09 310 36794

minna.rehn@hel.fi

Decisionmaker

Petteri Huurre
vs. liikuntapalvelupäällikkö