Nimikemuutos, asemamestarista pelastustoiminnan suunnittelijaksi, pelastuslaitos
Virkasuhteen täyttäminen, pelastuslaitos, pelastustoimen suunnittelijan virka
Päätös
Pelastusjohtaja vs. päätti ilman julkista hakumenettelyä nimetä pelastustoimen suunnittelijan virkaan 1.4.2020 **********
Päätöksen perustelut
Pelastuslaitoksen toimintasäännön 9 luvun mukaan pelastusjohtaja päättää alaisensa viran täyttämisestä. Pelastustoimen suunnittelijan viran kelpoisuusvaatimuksena on pelastustoiminnan alipäällystö- tai pelastajatutkinto ja pelastusalan operatiivinen kokemus. Virkaan nimetty täyttää koulutuksensa ja kokemuksensa puolesta viran kelpoisuusehdot.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 23 luvun 2 §:n mukaan henkilö voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, johon Helsingin kaupunki on hänet kouluttanut tai johon vaadittavaa pätevöitymiskoulutusta kaupunki on tukenut. Lisäksi viranhaltijalain 4 §:n mukaan viranhaltija voidaan ottaa ilman hakumenettelyä toiseen virkasuhteeseen, kun kysymyksessä on viranhaltijalain 24 §:n tarkoitettu viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen. Edellytyksenä on, että viranhaltija täyttää viran kelpoisuusvaatimukset, virkaa voidaan pitää hänelle sopivana, hänen asemansa viranhaltijana ei muutu ja perusteena on tehtävien uudelleen järjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hän on antanut siirtoon suostumuksensa.
This decision was published on 16.04.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Jari Korkiamäki, pelastusjohtaja vs., puhelin: 09 310 30060