Hankinta, selvitys vähäpäästöisten ajoneuvojen kannustinten kehittämisestä Helsingissä, Kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2020-005329
More recent handlings
§ 4

Selvitys vähäpäästöisten ajoneuvojen kannustinten kehittämisestä Helsingissä

Yksikön päällikkö

Päätös

Ympäristönsuojelu ja ohjaus -yksikön va. päällikkö päätti hyväksyä FLOU Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti hankkia FLOU Oy:ltä selvityksen vähäpäästöisten ajoneuvojen kannustinten kehittämisestä Helsingissä arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 24 800 euroa.

Osapuolia sitova sopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan myöhemmin allekirjoitettavalla palvelusopimuksella.

Päätöksen perustelut

Hankinnan perustiedot

Työn tavoitteena on selvittää vähäpäästöisten ajoneuvojen kannustinten kehittämismahdollisuuksia Helsingissä. Työn alkukartoituksessa toteutetaan asukaskysely kannustimista sekä tehdään kirjallisuuskatsaus kansainvälisistä esimerkeistä. Työn toisessa vaiheessa selvitetään valikoitujen kansainvälisten esimerkkikaupunkien kokemuksia kannustinten kehittämisestä ja toteuttamisesta haastattelumenetelmällä. Myös nykyisen pysäköintialennuksen kehittämistä kartoitetaan. Lopputuleman tavoite on tuoda tilaajalle lisää tietoa innovatiivisista keinoista, joilla kaupunkilaisia voidaan kannustaa ja tukea vähäpäästöisen ajoneuvon hankintaan.

Toimeksiannon tulee olla valmis ja aineistojen luovutettuna tilaajalle 24.8.2020 mennessä.

Hankintamenettely

Hankinta toteutettiin Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön perustaman dynaamisen hankintajärjestelmän HEL 2020-001031/Liikennettä koskevat suunnittelu-, tutkimus- ja asiantuntijapalvelut sisäisenä kilpailutuksena.

Tarjouspyyntö lähetettiin 13.5.2020 dynaamisessa hankintajärjestelmän osa-alue 3 Liikenteen yleissuunnittelu kohteeseen 3.3 Autoliikenne hyväksytyille tarjoajille.

Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista 19.5.2020 klo. 12:00 mennessä.

Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 27.5.2020 klo 16.00. Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät: FLOU Oy, Sitowise Oy ja Ramboll Finland Oy.

Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen

Kaikki saapuneet tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu

Valintaperusteena on tarjouspyynnön mukaisesti kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on paras hinta-laatusuhde seuraavasti:

- Hinta, painoarvo 20 %
- Laatu, painoarvo 80 %

Tarjousten arvioinnissa hintapisteitä sai maksimissaan 20 pistettä ja laatupisteitä maksimissaan 80 pistettä.

Hintavertailu 20 pistettä:

Hintapisteet laskettiin tarjouspyynnössä esitetyn mukaisesti kolmen desimaalin tarkkuudella. Hintapisteet eri tarjoajien välillä laskettiin siten, että tarjoaja jonka vertailuhinta oli alin, sai täydet pisteet ja muut suhteessa tähän kaavalla

pienin annettu vertailuhinta
-------------------------------------------* maksimipisteet
tarjottu vertailuhinta

Hintapisteet jakautuvat seuraavasti tarjoajien kesken:
FLOU Oy 19,726 pistettä
Sitowise Oy 19,967 pistettä
Ramboll Finland Oy 20,000 pistettä

Laatuvertailu, työryhmän asiantuntemus 30 pistettä:

Kaikki tarjoajat saivat työryhmän asiantuntijuudesta täydet 30 pistettä sillä he täyttivät kriteerit erinomaisesti.

Laatuvertailu, tarkennettu työohjelma 50 pistettä:

Tarkennetusta työohjelmasta pisteitä annettiin seuraavasti:
FLOU Oy 50 pistettä
Sitowise Oy 30 pistettä
Ramboll Finland Oy 15 pistettä

FLOU Oy:n työohjelma täyttää tilaajan esittämät vaatimukset ja tavoitteet erinomaisesti. Työohjelmassa on otettu Helsingin toimintaympäristö erityisen hyvin huomioon ja tarjoaja osoittaa erinomaista ajoneuvojen kannustimiin liittyvän kontekstin tuntemusta. Tarjoajan esittämällä haastattelumenetelmällä varmistetaan mahdollisimman yksityiskohtaisen ja kattavan tiedon saanti. Työohjelman esittämillä keinoilla saadaan tietoa juuri Helsinkiin sopivista innovatiivisista ja toimivista keinoista.

Sitowise Oy:n työohjelma täyttää tilaajan vaatimukset ja tavoitteet hyvin. Työohjelma esittää eri työvaiheille menetelmät, vaiheistuksen ja aikataulutuksen hyvin. Konsultti antaa realistisen kuvan työn toteuttamiskelpoisuudesta ja osoittaa, että työohjelman pohjalta tilaaja saa tietoa eri kannustinten toteuttamiskelpoisuudesta Helsingissä.

Ramboll Finland Oy:n työohjelma vastaa tilaajan tavoitteita, mutta esitetyt työtunnit eivät jakaudu parhaassa suhteessa työvaiheiden kesken. Tämän vuoksi konsultin työohjelmalle annetaan 15 laadun vertailupistettä.

Tarjoajien saamat hinnan ja laadun vertailupisteet käyvät ilmi päätöksen liitteestä Vertailutaulukko.

Päätöksen liitteenä olevan vertailutaulukon perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antoi FLOU Oy.

Päätöstoimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (21.4.2020 § 220) mukaisesti ympäristönsuojelu ja ohjaus-yksikön va. päälliköllä on hankintavaltuudet enintään 60 000 euroon (alv 0 %) saakka. Ympäristönsuojelu ja ohjaus -yksikön va. päällikkö on näin toimivaltainen päättämään hankinnasta.

This decision was published on 04.06.2020

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2050 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4100 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6140 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Karoliina Isoaho, vs. ympäristötarkastaja, puhelin: 358931031516

karoliina.isoaho@hel.fi

Decisionmaker

Johanna Af Hällström
va. yksikön päällikkö

Attachments

1. Liite Vertailutaulukko

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.