Valmiuden laskeminen Helsingin kaupungissa

HEL 2020-007948
More recent handlings
§ 153

Helsingin kaupungin valmiuden laskeminen

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti pormestarin kehotuksesta laskea Helsingin kaupungin valmiuden perusvalmiuteen sillä poikkeuksella, että sosiaali- ja terveystoimiala, työterveys Helsinki ja kaupunginkanslia jäävät edelleen johtamisvalmiuteen.

Kansliapäällikkö päätti, että kaupungin kriisiryhmänä toimiva koronakoordinaatioryhmä jatkaa toistaiseksi, koska tilanne ja mahdollisen toisen aallon ennakointi edellyttää edelleen kriisijohtamismallin mukaista kaupunkitasoista tehostettua johtamista sekä tilannekuvaa.

Lisäksi kansliapäällikkö totesi, että tilanne on edelleen sellainen kriisiviestinnän ohjeessa tarkoitettu kriisi, jonka viestintä hoidetaan ja koordinoidaan kaupunginkansliassa.

Päätöksen perustelut

Kansliapäällikkö on päätöksellään 13.3.2020 päättänyt kaupungin valmiuden kohottamisesta johtamisvalmiuteen.

Hallitus on todennut 15.6.2020 tilanteen muuttuneen sellaiseksi, että edellytykset valmiuslain toimivaltuuksien käyttöön ovat lakanneet ja Suomi on 16.6.2020 palannut normaalioloihin.

Helsingin kaupungin toimintaan liittyvät mittarit tukevat arvioita ja tilanteen vakavuus on toistaiseksi laskenut. Tämä mahdollistaa osittaisen valmiuden laskemisen ja toiminnan palauttamisen näiltä osin normaaliksi.

Maailmanlaajuisesti epidemia on kuitenkin menossa huonompaan suuntaan ja Suomen lähialueilla tilanne poikkeaa merkittävästi Suomesta. Jotta muutokset epidemiatilanteessa voidaan ennakoida ja tarvittavat päätökset tehdä oikea-aikaisesti, kaupungin on säilytettävä keskistetty tilannekuva- ja johtamistoiminto.

This decision was published on 18.06.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Anssi Vuosalmi, valmiuspäällikkö, puhelin: 09 310 25709

anssi.vuosalmi@hel.fi

Decisionmaker

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Juha Summanen
hallintojohtaja