Lahjoitus, tavaralahjoitus, Oneplus Finland Oy

HEL 2020-008487
More recent handlings
§ 87

Lahjoituksen vastaanotto, OnePlus Finland Oy

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Päätös

Toimialajohtaja päätti vastaanottaa OnePlus Finland Oy:n tekemän puhelimista koostuvan tavaralahjoituksen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Lahjoituksen arvo on noin 25 000 euroa.

Lahjoituksen käytön raportoinnista sekä lisätiedoista vastaa ICT-hankintapäällikkö Seppo Perälä.

Päätökseen ei liitetä kirjausohjetta, koska kyseessä on tavaralahjoitus.

Samalla toimialajohtaja valtuuttaa tietohallintopäällikön allekirjoittamaan lahjoitusta koskevan sopimuksen.

Päätöksen perustelut

Lahjoittajan ehtona on, että lahjoitus käytetään päiväkotien viestintävälineiden päivittämiseen. Lahjoittaja on pyytänyt, että 9 puhelinta tullaan osoittamaan Maunulan päiväkodin käyttöön ja loput 41 puhelinta sijoitetaan muihin Helsingin kaupungin osoittamiin päiväkoteihin.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan toimialajohtaja päättää irtaimen omaisuuden lahjoituksen tai testamentin vastaanottamisesta toimialan osalta, mikäli lahjoitus tai testamentti on arvoltaan enintään 100 000 euroa.

Sovelletut säännökset

Helsingin kaupungin hallintosääntö (25.3.2020 § 94): 14 luku 1 §

Hallintolaki (434/2003): 43, 44 ja 45 §

This decision was published on 07.07.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Joonas Sormunen, ICT-hankintalakimies , puhelin: 09 310 26544

joonas.sormunen@hel.fi

Seppo Perälä, ICT-hankintapäällikkö, puhelin: 09 310 36299

seppo.perala@hel.fi

Decisionmaker

Liisa Pohjolainen
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja