Oikaisuvaatimus, iltapäivätoiminta, päätös 4.6.2020 § 4992
Oikaisuvaatimus iltapäivätoimintaan ottamisesta
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta hylkäsi ********** oikaisuvaatimuksen palveluvastaavan 4.6.2020 (§ 4992) tekemästä päätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Koululaisten iltapäivätoiminnan yksikköä johtava palveluvastaava on 4.6.2020 (§ 4992) tehnyt myönteisen päätöksen iltapäivätoimintaan ottamisesta Leikkipuisto Vähätuvan toimipaikan iltapäivätoimintaan. Oikaisuvaatimuksen tekijät ovat kuitenkin hakeneet paikkaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Konalan paikallisyhdistys ry:n iltapäivätoiminnasta Konalan ala-asteen koululta. Oikaisuvaatimuksen tekijöiden mukaan Leikkipuisto Vähätupa on sijaintinsa puolesta hankala. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijöiden mukaan suuri osa ikätovereista on saanut paikan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Konalan paikallisyhdistys ry:n iltapäiväkerhosta, jossa oikaisuvaatimuksen tekijöiden lapsi oli ollut 1. vuosiluokan ajan.
Päätös oikaisuvaatimusohjeineen on annettu 26.6.2020 postin kuljetettavaksi. Päätöksestä on tehty 8.7.2020 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapunut oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle.
Perusopetuslain 48 b §:n mukaan kunta päättää perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan järjestämisestä sekä toiminnan laajuudesta. Jos kunta järjestää iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta perusopetuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitetuille erityistä tukea saaville oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Iltapäivätoimintaan pääsy ei ole lapselle ehdoton, subjektiivinen oikeus.
Perusopetuslain 48 b §:n 2 momentin mukaan otettaessa lapsia aamu- ja iltapäivätoimintaan heihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto on 8.10.2013 (§ 70) päättänyt perusopetuslain mukaiseen iltapäivätoimintaan ottamisen perusteista. Toimintaan otetaan ensisijaisesti 1. vuosiluokan ja erityistä tukea saavat oppilaat. Jos ryhmässä on tämän jälkeen tilaa, sinne otetaan 2. vuosiluokan oppilaita. Lapsi valitaan toimintaan huoltajan yhteen toimintapaikkaan tekemän hakemuksen perusteella. Jos määräajassa saapuneita hakemuksia toimintapaikkaan on enemmän kuin tarjottavia paikkoja, suoritetaan samanarvoisten hakemusten kesken arvonta. Jos lapsi ei tule valituksi hakemaansa ryhmään, iltapäivätoimintapaikka pyritään osoittamaan alueen muista perusopetuslain mukaisista toimintapaikoista.
Varhaiskasvatusjohtaja päätti 14.5.2019 (§ 39) siirtää toimivaltaansa koululaisten iltapäivätoiminnan palvelun palveluvastaavalle siten, että koululaisten iltapäivätoiminnan palvelun palveluvastaava päättää ottamisesta koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan.
Oikaisuvaatimuksen tekijöiden hakemassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Konalan paikallisyhdistys ry:n Konalan ala-asteen koulun iltapäivätoiminnan ryhmässä paikkoja oli vähemmän kuin hakijoita. Kyseiseen toimintaan on hakenut yhteensä 48 lasta, joista 38 otettiin. Aluekoordinaattorin mukaan ryhmään on otettu kaikki 1. vuosiluokan oppilaat ja erityistä tukea saavat oppilaat. Ko. oppilas on 2. vuosiluokan oppilas, eikä hänellä ole erityisen tuen päätöstä. Tämän jälkeen loput paikat arvottiin 2. vuosiluokan oppilaiden kesken. Oikaisuvaatimuksen tekijöiden lapsi ei saanut paikkaa arvonnan perusteella. Jos lapsi ei tule valituksi hakemaansa ryhmään, pyritään paikka osoittamaan alueen muista perusopetuksen iltapäivätoimintapaikoista. Oikaisuvaatimuksen tekijöiden lapsi on saanut paikan Vähätuvan toimipaikan iltapäivätoiminnasta.
Iltapäivätoimintaa ottamisessa noudatetaan opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston 8.10.2013 (§ 70) päättämiä perusteita. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät ole sellaisia, joita voidaan ottaa huomioon iltapäivätoiminnan paikoista päätettäessä.
Edellä lausuttuun viitaten esittelijä esittää, että oikaisuvaatimus hylätään.
This decision was published on 17.08.2020
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.
Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Presenter information
Ask for more info
Greta Hämäläinen, lakimies, puhelin: 09 310 86350