Päätös perusopetuksen poikkeusjärjestelyjen mahdollistamiseksi

HEL 2020-009208
Case 9. / 181 §

Päätös perusopetuksen poikkeusjärjestelyjen mahdollistamiseksi

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus päätti määrätä tartuntatautilain 58 §:n nojalla, että Helsingin kaupungin alueella sijaitsevien perusopetuslain mukaista perusopetusta antavien oppilaitosten tiloja voidaan käyttää perusopetuksen antamiseen seuraavin edellytyksin.

Tiloja käytettäessä tulee tartuntatautilain 1 §:ssä säädetty tartuntatautilain tarkoitus huomioon ottaen noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 1.3.2022 antamaa ja päivityksin täydennettyä liitteenä olevaa suositusta (liite 1).

Päätös on voimassa ajan 10.3-9.4.2022 tai kunnes asiasta toisin päätetään.

Samalla kaupunginhallitus tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Tässä päätöksessä määrätään oppilaitosten tilojen turvallisesta käytöstä perusopetukseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antaman suosituksen tarkoitus on tukea kouluja toteuttamaan koulunkäynti koronaepidemian aikana siten, että se on turvallista lapsille ja henkilökunnalle. Suositusta noudattamalla voidaan hallita tartuntariskiä eli vähentää tartuntoja ja rajata mahdollisissa altistustilanteissa altistuneiden joukko mahdollisimman pieneksi. Toimintaa suunniteltaessa on tärkeää sovittaa yhteen lapsen etu ja oikeudet ja tartuntatautien torjunnan periaatteet. Helsingissä tilojen turvallinen käyttö tarkoittaa muun muassa, että oppilaat opiskelisivat etäyhteyksiä hyödyntävän ja lähiopetuksen yhdistelmämallin mukaisesti, jossa osa luokista työskentelee kukin vuorollaan ja lyhytaikaisesti etäopetuksessa. Oppilaiden oikeus opetukseen turvataan myös poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana. Päätös koskee lähtökohtaisesti kaikkea Helsingissä annettavaa perusopetusta. Poikkeukselliset opetusjärjestelyt eivät kuitenkaan koske esiopetuksen oppilaita, perusopetuksen 1 - 3 vuosiluokkien oppilaita, erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita eikä valmistavan opetuksen oppilaita. Näiden oppilaiden opetus järjestetään lähiopetuksena.

Perusopetus järjestetään lähtökohtaisesti lähiopetuksena. Mahdollinen siirtyminen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin tapahtuu opetuksen järjestäjän päätöksellä. Kaupunginhallitus teki lukuvuoden 2020-2021 aikana kymmenen päätöstä perusopetuksen poikkeusjärjestelyjen mahdollistamiseksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 22.12.2021 antama suositus koskee silti myös varhaiskasvatusta ja esiopetusta ja niiden tilankäyttöä, mutta mahdollisuutta ja tarvetta etäyhteyksien hyödyntämisen ja läsnäolon yhdistelmämalliin ei toiminnan luonteen vuoksi ole.

Säädösperusta

Tartuntatautilain (1227/2016) 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Tartuntatautilain 9 §:n mukaan kunnan velvollisuutena on järjestää alueellaan tartuntatautilaissa tarkoitettu tartuntatautien vastustamistyö osana kansanterveystyötä siten kuin kansanterveyslaissa (66/1972), terveydenhuoltolaissa (1326/2010) ja tartuntatautilaissa säädetään. Tartuntatautien vastustamistyöhön kuuluu tartuntatautilaissa tartuntatautien ehkäisy, varhaistoteaminen ja seuranta, epidemian selvittämiseksi tai torjumiseksi tarvittavat toimenpiteet sekä tartuntatautiin sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn tutkimus, hoito ja lääkinnällinen kuntoutus sekä hoitoon liittyvien infektioiden torjunta.

Tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin mukaan, kun laajaa tartunnan vaaraa aiheuttava yleisvaarallinen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäilty tartuntatauti on todettu tai sen esiintyminen on perustellusti odotettavissa, kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin voi päättää alueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden, oppilaitosten, päiväkotien, asuntojen ja vastaavien tilojen sulkemisesta sekä yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä. Edellytyksenä on lisäksi, että toimenpide on välttämätön yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen estämiseksi.

Perusopetuslain (682/1998) 29 § mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Nyt tehtävällä päätöksellä tilojen turvallisesta käytöstä turvataan lasten oikeutta turvalliseen opetusympäristöön.

Perusopetuslain 20 a §:n 1 momentin mukaan, jos opetusta ei tartuntatautilain 58 §:n nojalla annettavan päätöksen johdosta voida järjestää turvallisesti lähiopetuksena koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa, voidaan opetuksessa siirtyä opetuksen järjestäjän päätöksellä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin enintään yhden kuukaudenajaksi kerrallaan, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä. Oppilaan oikeus opetukseen tulee turvata myös poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana. Ensimmäinen perusopetuslain muutos, jolla 20 a § lisättiin lakiin, tuli voimaan 1.8.2020 (521/2020) ja se oli voimassa määräaikaisesti vuoden 2020 loppuun. Vastaavan sisältöinen väliaikainen muutos (1191/2020), joka oli voimassa 31.7.2021 saakka, tuli voimaan 1.1.2021. Lukuvuotta 2021-2022 koskeva laki (687/2021) on voimassa 1.8.-31.7.2022. Muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa paikallinen päätöksenteko, jolla perusopetuksen järjestäminen voidaan hoitaa turvallisesti epidemian aikanakin. Lukuvuonna 2021-2022 voimassa olevan lain esitöiden mukaan tavoitteena on jatkaa lakien (1191—1192/2020) mukaista oikeustilaa perusopetuksessa lukuvuoden 2021— 2022 ajaksi (HE 93/2021 vp s. 9).

Perusopetuslain 20 a §:n säätämiseen ensimmäisen kerran johtaneen hallituksen esityksen (HE 86/2020 vp) mukaan mikäli opetuksen järjestämisessä ei pystyttäisi noudattamaan tartuntatautiviranomaisen päätökseen sisältyvää ohjeistusta opetustilojen turvallisesta käyttämisestä tai opetustilat suljettaisiin osittain tai kokonaan tartuntatautilain 58 §:n nojalla, voitaisiin opetuksessa siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin (HE 86/2020 vp, s. 16-17). Kevätlukukaudella 2021 voimassa olleen perusopetuslain 20 a §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 218/2020 vp) mukaan ehdotetun pykälän 1 momentti vastaa nykyisin voimassa olevaa. Perusopetuslain 20 a §:n 1 momentissa ehdotetaan, että opetuksen järjestäjä voisi siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin, jos tartuntatautilain mukainen tartuntatautiviranomainen antaisi tartuntatautilain 58 §:n nojalla päätöksen opetukseen käytettävien tilojen sulkemisesta osittain tai kokonaan, tai jos opetuksessa ei voitaisi noudattaa päätökselle mahdollisesti asetettuja ehtoja. Edelleen hallituksen esityksen mukaan turvallisuuden arvioinnissa ja lähiopetuksen järjestämisenkäytännön suunnittelussa noudatettaisiin tartuntatautilain mukaisiin päätöksiin mahdollisesti sisältyviä edellytyksiä opetukseen käytettävien tilojen käyttämisestä. Myös kevätlukukaudella 2021 voimassa ollutta pykälää koskevassa sivistysvaliokunnan mietinnössä (SiVM 16/2020 vp) todetaan, että poikkeuksellisia opetusjärjestelyjen soveltamisen edellytyksiä ei nyt ehdoteta muutettavaksi tältä osin. Lukuvuonna 2021-2022 voimassa olevan lain esitöiden mukaan tavoitteena on jatkaa lakien (1191—1192/2020) mukaista oikeustilaa perusopetuksessa lukuvuoden 2021— 2022 ajaksi. (HE 93/2021 vp s. 9). Muussa julkaistussa lainvalmisteluaineistossa ei ole esitetty tästä poikkeavia kantoja. Tartuntatautilain 58 § soveltuu siis sanamuodostaan huolimatta kokonaan tai osittain sulkemista koskevan päätöksen lisäksi myös päätöksiin, joilla annetaan velvoittavia ohjeita tai määräyksiä pykälän tarkoittamien tilojen käytöstä.

Edellytyksenä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymiselle on lisäksi se, että se on välttämätöntä. Mahdollinen siirtyminen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin tehdään tästä päätöksestä erillisessä päätöksenteossa. Siirtyminen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin edellyttää aina välttämättömyysharkintaa, joka tehdään lain esitöiden mukaan yhteistyössä kunnan epidemiologisen toiminnan kanssa.

Epidemiologinen arviointi

Suomen tilanne

Tartuntataudeista annetun valtioneuvoston asetuksen 1 §:n 1 momentin 14 kohdan mukaan SARS-CoV-2:n aiheuttama infektio on yleisvaarallinen tartuntatauti.

Korona aiheuttaa sitä vakavamman sairauden, mitä iäkkäämpänä sen saa. Koronaan kuolleista 60 % on Suomessa ollut yli 80-vuotiaita ja 93 % yli 60-vuotiaita. Myös nuoremmat aikuiset voivat saada vaikean, pitkään tehohoitoon ja pysyviin elinvaurioihin johtavan taudin. Rokotetut aikuiset ja rokotetut ja rokottamattomatkin lapset sairastavat koronan yleensä lievänä limakalvoinfektiona, ja heidän riskinsä sairastua vakavasti on vähäinen.

Koronavirus muuntuu jatkuvasti, ja uudet muunnokset ovat olleet edeltäjiään tarttuvampia ja yleistyneet nopeasti. Marraskuussa 2021 saapunut omikron-muunnos on selvästi edeltäjäänsä deltaa tarttuvampi. Deltan tartuttavuus- eli R-luku oli 1,3, kun omikronilla R-luku on 3 – 4. Jo joulukuussa pääkaupunkiseudulla tartunnan saaneita oli niin paljon, että kaikki halukkaat eivät päässeet testeihin. Todellinen tautihuippu oli vielä korkeampi kuin näyttäisi verratessa aikaisempiin tautihuippuihin. Tapausmäärät ovat miltei kaikilla Suomen alueilla vähenemässä.

Rokotukset suojaavat hyvin vakavalta sairaudelta, mutta tartuntaa vastaan rokotussuoja hiipuu ajan kuluessa. Rokotukset suojaavat myös huonommin omikron-tartunnalta kuin aikaisemmilta varianteilta, joten rokotetut voivat tartuttaa eteenpäin. Omikron-muunnos aiheuttaa lievempää tautia kuin aikaisemmat muunnokset, samoin uudempi omikron BA.2. Rokotetut sairastavat omikroninkin yleensä lieväoireisena limakalvoinfektiona. Tehokas leviäminen tuotti kuitenkin niin paljon tartunnan saaneita, että pienikin osuus vakavasti sairastuneita riitti aiheuttamaan merkittävää sairaalahoidon kuormitusta.

On mahdotonta torjua testauksen ja tartunnanjäljityksen keinoin lieväoireista, herkästi ja nopeasti kehittyvää tautia, joka alkaa tarttua jo ennen oireita. Kun virusta esiintyy väestössä paljon, ei todettujen tartunnan saaneiden eristämisestä ja heille altistuneiden karanteeneista ole hyötyä, koska jokainen vastaantulija voi olla yhtä tartuttava. Vaikeassa epidemiatilanteessa on pyrittävä vähentämään ihmisten välisiä kohtaamisia, sekä rajoituksia säätämällä että vaikuttamalla ihmisten käyttäytymiseen.

Helsingin kaupungin alueen tilanne

Helsingissä on havaittu epidemia-aikana yli 120 000 koronatapausta, mikä on noin 24 % koko Suomen Covid-19-tapauksista. Helsingin ilmaantuvuus on kääntynyt selvään laskuun, helmikuun lopussa 968/100 000 asukasta/14 vrk (24.2.2022 tilanteessa). Todellinen ilmaantuvuus on sitä korkeampi, sillä rajallinen testauskapasiteetti kohdennetaan suurimman riskin tarpeisiin, ja kaikkia oireisia ei ohjata testiin. Noin puolella testatuista todetaan koronatartunta.

Koronatilanteen pahennuttua Helsinki ja monet muut suuret kunnat luopuivat ensin karanteenien asettamisesta 10.1.22, ja 21.1.22 valtaosasta eristämisistä. Kun koronaa on yhteiskunnassa paljon, ei eristämisellä ja karanteeneilla saavuteta lisähyötyä. Kun suuri osa väestöstä on jo kohdannut viruksen, ei myöskään ole tarvetta ryhtyä ilmaantuvuuden laskiessa uudelleen asettamaan karanteeneja.

Pitkin syksyä 2021 rokottamattomien lasten koronailmaantuvuus oli rokotettujen ikäryhmiä korkeampi: tartunnan saaneiden osuus oli lapsilla noin kaksinkertainen väestöosuuteen verrattuna. Omikronmuunnoksen saavuttua tilanne muuttui, sillä omikron tarttuu myös rokotettuihin. Rokotettujen osuus tartunnoista kasvoi. Eniten tartuntoja todettiin viikolla 7 nuorilla 20 – 49 –vuotiailla aikuisilla. Alle 20-vuotiailla todettiin tartunnoista 19 %.

Vaikka viikkojen 33/2021 – 03/2022 aikana korona on todettu PCR-testillä 7130 alakouluikäisellä lapsella, joista suurin osa rokottamattomia, on heistä aniharva tarvinnut sairaalahoitoa koronan vuoksi.

Helsinkiläisistä yli 18-vuotiaista on 89 % saanut yhden koronarokoteannoksen, 86 % kaksi ja 59 % kolmannen rokotuksen. Isommista koululaisista, 12-17-vuotiaista 81 % on saanut yhden rokoteannoksen ja 74 % jo toisenkin. Rokotusten teho näkyi syyskuussa, kun kahden viikon kuluttua ensimmäisten annosten saamisesta sairastuneiden yläkouluikäisten määrä laski. Omikron tarttuu myös rokotettuihin, ja joulukuussa yläkoululaisten ilmaantuvuus nousi lähes samalle tasolle alakoululaisten kanssa. Riskiryhmiin kuuluvien 5 – 11 –vuotiaiden rokotukset aloitettiin joulukuussa 2021, kaikille ikäryhmään kuuluville tarkoitetut rokotukset viikolla 03/2022. Tästä ikäryhmästä 21 % on saanut yhden rokotuksen, joten kaikki vanhemmat eivät ole pitäneet rokotusta tarpeellisena, tai lapsen jo sairastettua lykkäävät rokotusta myöhemmäksi.

Kun testauskapasiteetin rajat tulivat vastaan, piti epidemian kehittymistä arvioida muilla keinoin. Helsingin kaupungin sairaaloissa hoidossa olevien koronapotilaiden määrä nousi 16.1.22 saakka ja kääntyi sen jälkeen laskuun, ja myös tehohoidossa olevien potilaiden määrä on laskenut. Epidemian huippu on pääkaupunkiseudulla ohi ja tartunnat kääntyneet laskuun. Joillakin alueilla Suomessa tapausmäärät ovat vielä nousussa.

Helsingin alueen koulujen tilanne

Helsingissä on noin 54 700 peruskoululaista. Koronan ilmaantuvuus oli koko syksyn 2021 ajan korkea, alakouluikäisillä yli 500/100 000 asukasta/14 vrk. Syyskuussa oli korkeampi aalto, noin 800/100 000 asukasta/14 vrk, ja tartuntoja oli muunkielisillä väestöosuutta enemmän. Syysloman jälkeen tartunnat lähtivät nousuun ennen kaikkea kotimaisia kieliä puhuvilla koululaisilla, ja omikronin saapuminen joulukuun alussa kiihdytti nousun, viikon 51 ilmaantuvuus oli alakouluikäisillä yli 4000/100 000 asukasta/14 vrk. Tartuntojen suuren määrän vuoksi siirryttiin käytäntöön, jossa rehtori tiedottaa koulun koronatapauksista harkintansa mukaan.

Korona tarttuu kaikkialla, missä on ihmisten välisiä kontakteja – mitä läheisempiä ja pitkäkestoisempia, sitä paremmin. Lapset saavat useimmin tartunnan kotoaan tai kaveripiiristä. Korona tarttuu myös koulussa, mutta herkemmin lasten tavatessa toisiaan vapaasti muissa tilanteissa. Koululaisten parissa todetaan jatkotartuntoja, mutta niiden erottaminen varmuudella koulun jälkeen tapahtuneista tartunnoista on mahdotonta. Omikronin korkeampi tarttuvuus lisää tartunnan riskiä sekä koulussa että muissa kontakteissa.

Tarkasteltaessa syksyn 2021 koronalukuja ja poissaolotilastoja voidaan havaita käyrien nousevan ja laskevan samaan tahtiin. Näin ollen koulujen poissaolotilastoista voidaan tehdä päätelmiä koronan ilmaantuvuudesta nyt, kun koululaisia ei ohjata testeihin. Poissaoloja oli paljon syyskuussa delta-aallon tavoitettua koululaiset, sitten ne vähenivät hiukan, ja syysloman jälkeen palasivat samalle tasolle ja ampaisivat ylös joulukuussa omikronin myötä. Korkeimmillaan koululaisista oli poissa perusopetuksesta 15% viikolla 51 – poissaoloja saattoi lisätä valmistautuminen joulun viettoon sukulaisten kanssa – ja kevätlukukauden käynnistyttyä poissaolojen osuus oli tasainen 10-11% kolmen ensimmäisen viikon ajan. Se jälkeen poissaolojen määrä alkoi laskea ja oli hiihtolomaa edeltävällä viikolla alle 8 %, joka mahtuu edellisen vuoden vertailuväliin 6 – 8 %. Pienempiä ryppäitä saattaa edelleen esiintyä, mutta koululaisten omikron-epidemian voidaan katsoa olevan tältä erää pääsääntöisesti ohi. Niin moni on myös nyt sairastanut, että omikronin aiheuttama uusi aalto on kevään 2022 aikana epätodennäköinen.

Etäopetus epidemian hillitsemisen keinona

Alakouluikäisillä koronan ilmaantuvuus oli syksyllä kolminkertainen verrattuna päiväkoti-ikäisiin, omikronin aikaan kaksinkertainen. Selittäviä tekijöitä ovat koululaisten päiväkoti-ikäisiä huomattavasti suurempi liikkuvuus ja kohtaamiset. Alakouluikäisillä lapsilla saattaa olla useampiakin harrastuksia, joista kussakin tavataan esimerkiksi 5 – 30 muuta lasta. Lapsiryhmät eri luokista ja eri kouluista sekoittuvat muun muassa iltapäivätoiminnassa, harrastuksissa, kerhoissa, kuoroissa, kyläillessä ja juhlissa. Lapset viettävät valvomatonta vapaa-aikaa keskenään. Kännykän katselu vieri vieressä kuuluu suomalaisen kouluikäisen lapsen vapaa-aikaan. Omikronin helpompi tarttuvuus on myös lisännyt tartuntoja koululaisjoukoissa, joissa ryhmien sekoittuvuus on väistämättä suurempaa kuin päiväkodeissa.

Koulu on järjestynyt yhteisö, jossa voidaan noudattaa hygieniaa ja toimia epidemian rajoittamiseksi. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ohjeistaa kouluja ja päiväkoteja torjuntatoimista. On tärkeää, että perheet toteuttavat tartunnantorjuntaa myös kotioloissa ja vapaa-aikana.

Koulujen siirtäminen laajasti etäopetukseen lopettaisi koulurakennuksessa tapahtuvat tartunnat. Lasten välillä, lapsista aikuisiin ja aikuisista lapsiin tapahtuvia tartuntoja etäopetus ei kuitenkaan poistaisi, jos ihmisryhmien välisiä kontakteja ei estettäisi muuten. Etäopetusta harkittaessa on ensin vähennettävä kaikkia muita kohtaamisia yhteiskunnassamme; sekä aikuisten, perheiden että lapsiryhmien välillä. Pelkkä etäopetus ei lopeta tarttumista lasten välillä, jos samaan aikaan vapaa-ajan kontaktit jopa lisääntyvät.

Korona on lapsille lievä tauti, ja etäopetuksen haitat lasten yleiselle terveydelle ja hyvinvoinnille ovat huomattavasti etäopetuksen hyötyjä suuremmat. Omikron on niin tarttuva, että se tulee saavuttamaan kaikki yhteiskuntamme jäsenet. Torjuntatoimilla voimme hidastaa tartuntojen kasvua turvataksemme terveydenhuollon toiminnan, mutta loputtomiin tartuntoja ei voi estää.

Edellä todetusta huolimatta voidaan joissakin tilanteissa perustellusti joutua turvautumaan myös poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin terveysturvallisuuden takaamiseksi sekä tartuntojen ja epidemian hillitsemiseksi. Korona on yllättänyt aikaisemminkin, joten tarpeen vaatiessa on rajoituksia jälleen otettava käyttöön, mutta ei ole todennäköistä, että tätä tarvittaisiin kevätlukukauden aikana. Jos uusia yllättäviä variantteja ei ilmaannu, lapset sairastavat koronan tavallisena flunssana.

Suositeltavat toimenpiteet epidemian rajaamiseksi kouluissa

Minkään yksittäisen torjuntatoimen merkitystä on vaikea saada tutkimuksin selville. Kaikissa yhteiskunnissa torjuntatoimet ovat yhdistelmä erilaisia keinoja. Kokeellista tutkimusta asiasta ei voi tehdä, se vaatisi jostakin muuten käytössä olevasta toimesta luopumista ja lasten altistamista koronalle, tai hyvin huolellisesti tehtyä eri koulujen käytäntöjä vertailevaa tutkimusta, jossa muut sekoittavat tekijät on vakioitu. Uuden variantin saapuessa on toimittava niiden tietojen ja kokemusten valossa, joita edellisistä varianteista on.

Tiheään toistettuja kotitestejä on ehdotettu oireettomien koululaisten testaamiseen. Nykyisten kotitestien suorituskyvystä omikronin tunnistamisessa oireettomalla lapsella ei ole tutkimustietoa. Omikron tarttuu hyvin jo ennen oireita, ja tartunnan saaneet lapset kehittyvät parissa vuorokaudessa tartuttaviksi. On todennäköistä, että kahdesti viikossa suoritettavat koronan kotitestit eivät estäisi sitä, että ensimmäisen lapsen saadessa positiivisen testin olisivat seuraavat jo tartuttavia. Huoltovarmuuskeskus on jakanut kotitestejä myös Helsinkiin, ja niiden jakelu koululaisille aloitetaan hiihtoloman jälkeen. THL on ohjeistanut käyttämään kotitestejä oireisten lasten testaamiseen.

Henkilökohtaisten varotoimien ja testaamisen lisäksi koronan torjuminen perustuu ihmisten välisten kontaktien vähentämiseen sekä pitämällä turvaväliä ihmisjoukon sisällä että estämällä ihmisjoukkojen sekoittuminen. Oleskeleminen pitkiä aikoja sisätiloissa on koronan tarttumiselle otollinen tilanne. Turvavälien pitäminen, käsihygienian tehostaminen, maskien käyttö sekä kohdennetut rajoitustoimenpiteet ovat aikaisemmin olleet hyviä keinoja tapausmäärien pitämisessä maltillisina. Joukkojen sekoittumista on estetty välttämällä yhteistunteja ja isoja yhteistilaisuuksia, porrastamalla välitunteja ja ruokailuja. Epidemian nyt helpottaessa puretaan myös rajoituksia ja palataan vähitellen normaaliin kouluarkeen. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on antanut asiaa koskevat ohjeet kouluille ja päiväkodeille ja tiedottanut koteja wilma-viestillä.

Omikron-aallon hiipuessa on tärkeää purkaa rajoituksia ja palata normaaliin koulutyöhön.

Terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö Helsingissä

Kaupunginhallituksen tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin mukainen päätös on edellytys sille, että opetuksen järjestäjä voi tarvittaessa päättää perusopetuslain 20 a §:n 1 momentin nojalla poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä. Poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirryttäessä lähiopetusta kuitenkin aina annetaan 1-3 -luokkalaisille, erityisen tuen ja valmistavan opetuksen oppilaille sekä pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaille. Oppilaiden yhdenvertaisuus huomioon ottaen opetus järjestetään niin, että oppilas saa pääsääntöisesti lähiopetusta, ja etäyhteyksiä hyödyntävät opetusjaksot ovat mahdollisimman lyhyitä.

Mikäli poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin joudutaan opetuksen järjestäjän päätöksellä siirtymään, mahdollistaa nyt tehtävä päätös Helsingin kaupungille opetuksen järjestäjänä sen, että opiskelu voidaan tehdyn suunnittelun perusteella järjestää siten, että vuosiluokkien 4-10 oppilaat opiskelevat etäyhteyksiä hyödyntävän ja lähiopetuksen yhdistelmämallin mukaisesti. Vuosiluokkien 4-6 ja 7-10 opetus järjestettäisiin pääsääntöisesti kolmen viikon jaksoissa siten, että 1 tai 2 vuosiluokkaa on viikon etäopetuksessa ja kaksi viikkoa lähiopetuksessa. Mikäli koulun tilat mahdollistavat, niin opetus järjestetään 4-5 -luokkalaisille lähiopetuksena. Rehtori ja koulun johto suunnittelevat oppilaiden lukujärjestyksen siten, että taito- ja taideaineiden opetus tapahtuu pääsääntöisesti lähiopetusjaksoilla.

Poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisessä opetuksen järjestäminen etäyhteyksiä hyödyntäen suunnitellaan koulu- ja toimipistekohtaisesti. Suunnittelussa otetaan huomioon miten suosituksen mukaisia toimenpiteitä voidaan noudattaa ja mistä syystä poikkeukselliset opetusjärjestelyt toteutetaan edellä mainittuja pääperiaatteita noudattamalla järjestelyt koulukohtaisesti räätälöiden. Suomen- ja ruotsinkielisen perusopetuksen osalta laaditaan koulukohtaiset taulukot, joista ilmenee luokat, jotka ovat kunakin viikon jaksona etäopetuksessa. Alustavien tarkastelujen perusteella 88 suomenkielisestä koulusta 7 erityiskoulua ja 21 koulua olisi kokonaan lähiopetuksessa ja 14 ruotsinkielisestä koulusta yksi on kokonaan lähiopetuksessa. Muissa kouluissa opiskeltaisiin yhdistelmämallin mukaisesti. Päätös poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä on voimassa enintään kuukauden ajan, mutta poikkeusjärjestelyjen tarpeellisuutta tarkastellaan jatkuvasti.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala päättää mahdollisesta poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä yhteistyössä epidemiologisen toiminnan kanssa.

Tartuntatautilain 58 §:n 3 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitetut päätökset tehdään enintään yhden kuukauden ajaksi. Toimenpiteet on heti lopetettava, kun tartunnan vaaraa ei enää ole. Kaupunginhallitus seuraa tilannetta ja tarvittaessa muuttaa päätöstä tai kumoaa päätöksen, jos osoittautuu, että tartunnan vaaraa ei enää ole.

Yksityisille sopimuskouluille ja valtion kouluille on varattu hallintolain 34 §:n mukainen mahdollisuus lausua mielipiteensä koskien valmistelussa olevaa Helsingin kaupunginhallituksen tartuntatautilain 58 §:n mukaista päätöstä oppilaitosten tilojen käyttämisestä ja siihen liittyvästä perusopetuksen poikkeusjärjestelyiden mahdollistamisesta edellistä päätöstä valmisteltaessa. Kuulemiskirjeet on lähetettiin 11.9.2020 ja määräaikaan 18.9.2020 mennessä saatiin saatu yksi vastaus. Tässä vastauksessa todetaan, että kaupunginhallituksen päätös on tarpeellinen tai tarkemmin ottaen välttämätön turvallisen opetuksen järjestämiseksi tartuntatautialtistuksen tai -karanteenin kohdistuessa koulun henkilöstöön tai oppilaisiin.

Helsingissä kaupunginhallitus toimii hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 8b kohdan mukaan tartuntatautien torjunnasta vastaavana toimielimenä. Kaupunginhallituksen tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin mukainen päätös on edellytys sille, että opetuksen järjestäjä voi tarvittaessa päättää perusopetuslain 20 a §:n 1 momentin nojalla poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä. Jotta mahdollinen päätös poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä voitaisiin perustaa aina uusimpaan tilannetietoon, joudutaan päätös todennäköisesti tekemään kiireellisellä aikataululla. Päätöksenteon mahdollinen viivästyminen saattaisi aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisten terveydelle, minkä vuoksi viivytyksettömän käsittelyn takaamiseksi on tarkoituksenmukaista siirtää poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtämisestä päättäminen opetuksen järjestäjälle. Myös Espoon ja Vantaan kaupunginhallituksissa on tehty vastaavat päätökset.

Kaupunginhallitus päätti lukuvuoden 2020-2021 aikana kymmenen kertaa poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen mahdollistamisesta. Edellisen kerran kaupunginhallitus on päättänyt asiasta 9.8.2021 § 558 ajalle 10.8.-9.9.2021, 6.9.2021 § 608 ajalle 10.9-9.10.2021, 4.10.2021 § 723 ajalle 10.10.-9.11.2021, 8.11.2021 § 825 ajalle 10.11- 9.12.2021, 29.11.2021 § 899 ajalle 10.12.2021-9.1.2022, 10.1.2022 § 9 ajalle 10.1.-9.2.2022 ja 7.2.2022 § 113 ajalle 10.2-9.3.2022. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toimialajohtaja on vuoden 2020-2021 aikana päättänyt poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä 15 kertaa.

Päätös on valmisteltu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan, sosiaali- ja terveystoimialan ja kaupunginkanslian yhteistyönä.

Tämä päätös pannaan täytäntöön heti mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta tartuntatautilain 91 §:n 1 momentin nojalla.

Close

Kaupunginhallitus 07.02.2022 § 113

Päätös

Kaupunginhallitus päätti määrätä tartuntatautilain 58 §:n nojalla, että Helsingin kaupungin alueella sijaitsevien perusopetuslain mukaista perusopetusta antavien oppilaitosten tiloja voidaan käyttää perusopetuksen antamiseen seuraavin edellytyksin.

Tiloja käytettäessä tulee tartuntatautilain 1 §:ssä säädetty tartuntatautilain tarkoitus huomioon ottaen noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 22.12.2021 antamaa ja päivityksin täydennettyä liitteenä olevaa suositusta (liite 1).

Päätös on voimassa ajan 10.2-9.3.2022 tai kunnes asiasta toisin päätetään.

Samalla kaupunginhallitus tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

10.01.2022 Ehdotuksen mukaan

29.11.2021 Ehdotuksen mukaan

08.11.2021 Ehdotuksen mukaan

04.10.2021 Ehdotuksen mukaan

06.09.2021 Ehdotuksen mukaan

09.08.2021 Ehdotuksen mukaan

03.05.2021 Ehdotuksen mukaan

29.03.2021 Ehdotuksen mukaan

01.03.2021 Ehdotuksen mukaan

01.02.2021 Ehdotuksen mukaan

04.01.2021 Ehdotuksen mukaan

07.12.2020 Ehdotuksen mukaan

09.11.2020 Ehdotuksen mukaan

05.10.2020 Ehdotuksen mukaan äänestyksin

31.08.2020 Ehdotuksen mukaan äänestyksin

10.08.2020 Ehdotuksen mukaan äänestyksin

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256

katja.rimpila@hel.fi

Timo Korhonen, yksikönpäällikkö, puhelin: 09 310 21012

timo.korhonen@hel.fi

Anna Kukkola, kaupunginasiamies, puhelin: 09 310 64694

anna.kukkola@hel.fi

Eeva Salo, erikoislääkäri, puhelin: 040 7307044

eeva.p.salo@hel.fi
Close

This decision was published on 16.03.2022

VALITUSOSOITUS

Pöytäkirjan 181 §.

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

VALITUSOSOITUS

Pöytäkirjan 181 §.

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite).

Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Close

Presenter information

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Ask for more info

Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256

katja.rimpila@hel.fi

Timo Korhonen, yksikönpäällikkö, puhelin: 09 310 21012

timo.korhonen@hel.fi

Anna Kukkola, kaupunginasiamies, puhelin: 09 310 64694

anna.kukkola@hel.fi

Eeva Salo, erikoislääkäri, puhelin: 040 7307044

eeva.p.salo@hel.fi