Katusuunnitelma, Gibraltarinaukio, Länsisatama, Jätkäsaari, nro 31477/1
Gibraltarinaukio, katusuunnitelman hyväksyminen, Jätkäsaari
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Gibraltarinaukion katusuunnitelman nro 31477/1.
Lisäksi maankäyttöjohtaja päätti määrätä tämän katusuunnitelman hyväksymispäätöksen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.
Päätöksen perustelut
Lähtökohdat ja tavoitteet
Gibraltarinaukio on uusi katuaukio. Suunnittelualue on entistä satamakenttää. Gibraltarinaukio liittyy länsipäästään nykyiseen Atlantinkatuun ja itäpäästään rakenteilla olevaan Hyväntoivonpuistoon. Suunnitelman lähtökohtana ovat asemakaava nro 12608 (tullut voimaan 15.10.2020) sekä kaavatyön yhteydessä laadittu Jätkäsaaren palvelukorttelin liikenteellinen tarkastelu. Kadun suunnittelun tavoitteena mahdollistaa aukion etelä- ja pohjoispuolella olevien kortteleiden rakentaminen.
Suunnitelma
Gibraltarinaukio suunnitelmapiirustus nro 31477/1 (liite 2)
Gibraltarinaukion on kävelypainotteinen katuaukio, jolla on sallittu jalankulku ja pyöräily. Gibraltarinaukio toimii esteettömänä yhteytenä Atlantinkadun ja Hyväntoivonpuiston välillä. Itäpäässä on oleskeluportaita sekä 3,5 metriä leveä luiskamainen pääkulkuyhteys.
Aukio toimii pelastustien ajoreittinä ja suunnittelussa on huomioitu pelastusliikenteen nostopaikat.
Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee suunnitelmaselostuksesta nro 31477/1 (liite 1).
Katuaukio sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.
Vuorovaikutus
Katusuunnittelu on toteutettu ”Yhteinen kunnallistekninen työmaa” sopimuksen (7.3.2017) mukaisesti yhteistyössä sopimuksen osapuolten kanssa. Sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä (HSY), Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Elisa Oyj, DNA Oyj ja Telia Finland Oyj.
Sopimuksen mukaisesti kukin sopimuksen allekirjoittanut osapuoli sitoutuu suunnittelun aikana määrittelemään omat johtotarpeensa kohteessa ja tekemään omaa suunnittelua samanaikaisesti hankkeen etenemisen kanssa. Suunnittelun tavoitteena on aikaansaada rakennushankekohtaiset yhteiset ristiriidattomat suunnitelma-asiakirjat ja selostukset.
Katusuunnitelmaluonnos on ollut esillä Helsingin kaupungin internetsivuilla 14.10.−27.10.2020 välisen ajan.
Suunnitelmaluonnokseen ei tullut palautteita.
Katusuunnitelmaehdotus on ollut nähtävillä 25.11.–8.12.2020 välisen ajan. Suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä muille osallisille on ilmoitettu yleistiedoksiantona.
Suunnitelmasta ei ole jätetty muistutuksia.
Kustannukset ja aikataulu
Katusuunnitelman rakennuskustannukset ovat noin 880 000 euroa, 525 euroa/m² (alv 0 %).
Kadun vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 7 423 euroa (alv. 0 %).
Rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2020 alkaen.
Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta vuodesta 2020 alkaen.
Sovelletut säännökset
Maankäyttö- ja rakennuslaki 85 §, 62 §, 202 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.
Toimivalta
Hallintosäännön 16 luvun 5 § 1 mom. kohdan 1 mukaan maankäyttöjohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, 1 taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä.
This decision was published on 22.02.2021
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Ask for more info
Petra Rantalainen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39795