Hankesuunnitelma, Pieksupolku 5, lpk Nuotin korvaava uudisrakennus

HEL 2020-010513
More recent handlings
Case 4. / 120 §

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esitys kaupunginhallitukselle Lpk Nuotin korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksymiseksi

Buildings and Public Areas Sub-committee

Esitys

A

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle osoitteeseen Pieksupolku 5 toteutettavan päiväkoti Nuotin korvaavan uudisrakennuksen 15.10.2020 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen laajuus on noin 2 155 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 9 480 000 euroa elokuun 2020 kustannustasossa, ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

B

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa rakennukset ja yleiset alueet- palvelukokonaisuuden jatkamaan hankkeen suunnittelua odottamatta hankepäätöstä.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli projektiarkkitehti Juha Aaltonen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Close

Päiväkoti Nuotti, korvaava uudisrakennus- hankkeen tarkoituksena on toteuttaa päiväkodille uudet tilat. Nykyisin päiväkoti toimii neljässä eri rakennuksessa osoitteessa Erkki Melartinintie 2. Käyntiosoite on Jokipellontie 15.

Uudisrakennus suunnitellaan ja rakennetaan tämän päivän normaalia laatutasoa noudattaen voimassa olevien rakennusmääräysten sekä Helsingin kaupungin omien suunnitteluohjeiden mukaisesti. Tilat suunnitellaan terveellisiksi, turvallisiksi ja viihtyisiksi.

Osa yhteistiloista suunnitellaan siten, että ne voidaan osoittaa kuntalaiskäyttöön silloin, kun ne eivät ole päiväkodin käytössä.

Ulkoilua varten päiväkodille toteutetaan aidattu leikkipiha.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 24.3.2020 hyväksynyt hankkeen 10.3.2020 päivätyn tarveselvityksen.

Hankkeesta on laadittu 15.10.2020 päivätty hankesuunnitelma kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun aikana on kuultu asiantuntijoina rakennusvalvontapalvelujen, ympäristöpalvelun ja pelastuslaitoksen edustajia sekä esteettömyysasiamiestä.

Hankesuunnitelma on liitteenä 1.

Close

Hankkeen tarpeellisuus

Lpk Nuotin toiminta järjestetään tällä hetkellä neljässä eri rakennuksessa osoitteessa Erkki Melartinintie 2. Käyntiosoite on Jokipellontie 15. Villa Öller ja Villa Björkbacka ovat 1900-luvun alussa rakennettuja huviloita ja kaksi muuta rakennusta ovat valmistuneet 1980-luvulla. Rakennuksissa on korjaustarpeita eivätkä niiden tilat ilman merkittäviä muutoksia vastaa nykyisen varhaiskasvatuspedagogiikan vaatimuksia.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan arvion mukaan alueella on tarve pysyvälle päiväkodille. Palvelutilaverkon suunnittelussa on otettu huomioon rakenteilla ja olemassa oleva tilakapasiteetti. Toimipisteen laajuudessa on huomioitu koko palvelualueen arvioitu kehitys: väestöennuste, varhaiskasvatukseen osallistuminen sekä uudisrakentaminen.

Hankesuunnitelma

Päiväkoti Nuotissa on tällä hetkellä 152 tilapaikkaa. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan arvioiman tarpeen perusteella uudisrakennus suunnitellaan 210:lle 1-6 -vuotiaalle lapselle. Tiloilla mahdollistetaan nykyisen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisen toiminnan järjestäminen. Uudisrakennuksen myötä päiväkodin käyttöön saadaan ajanmukaiset ja viihtyisät tilat, joissa voidaan järjestää monipuolista toimintaa.

Päiväkodille toteutetaan aidattu ulkoilupiha. Piha varustetaan eri- ikäisille päiväkotilapsille soveltuvilla välineillä. Pihan omaa luonnetta korostetaan säilyttämällä olemassa oleva metsänomainen puusto ja hyödyntämällä tontin pinnanmuotoja.

Hanke toteuttaa Helsingin kaupunkistrategian 2017 - 2021 tavoitteita tarjoamalla turvalliset ja terveelliset oppimisympäristöt alueen lapsille ja suunnittelemalla tilat siten, että niissä on mahdollista järjestää asukkaiden ja paikallisten yhteisöjen toimintaa ja tapahtumia.

Uudisrakennus on betonirunkoinen. Alapohja on kantava ja se toteutetaan tuulettuvana. Väli- ja yläpohjien rakenteena toimii ontelolaatasto. Rakennus perustetaan porapaaluin kallion varaan. Julkisivumateriaalina on tiili. Vesikatteena on konesaumattu peltikatto, jossa alakatteena toimii bitumikermi. Ulkopuoliset porrasrakenteet ovat betonia.

Helsingin kaupungin energiatehokkuustavoitteiden sekä Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelman mukaisesti tavoitteena on määräystasoa parempi energiatehokkuus sekä paikalla tuotettu uusiutuva energia. Uudisrakennuksen lämmitystarve katetaan kaukolämmöllä ja sähköenergiaa tuotetaan vesikatolle sijoitettavalla 15 kWp:n aurinkosähköjärjestelmällä noin 17 prosenttia sähköntarpeesta.

Lämmitysratkaisuvaihtoehtoja tutkittaessa rajoittavana tekijänä toimi voimassa oleva kaupungin maanalainen yleiskaava. Kaavassa alue on määritelty kallioresurssialueeksi, eikä maalämpökaivoja sallita. Uuden maanalaisen yleiskaavan alustavassa luonnoksessa tilanne ei ole selkeästi muuttumassa, joten aikataulusyistä hankkeessa päätettiin edetä kaukolämpöratkaisulla.

Rakennuksessa tulee työskentelemään arviolta noin 40 henkilöä varhaiskasvatuksen parissa. Henkilökunnan määrä riippuu lasten ikäjakaumasta.

Lausunnot

Rakennukset ja yleiset alueet- palvelukokonaisuus on pyytänyt hanke- suunnitelmasta lausunnon kasvatus- ja koulutuslautakunnalta.

Hankkeen laajuus

Hankkeen laajuus on 2 155 brm², 1 683 htm²,  1 460 hym².

Rakentamiskustannukset

Hankkeen rakentamiskustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä 9 480 000 euroa (4 399 euroa/brm²) elokuun 2020 kustannustasossa

Rakennuspaikka on maaperä- ja pohjavesiolosuhteiltaan vaativa. Rakennus joudutaan perustamaan porapaalujen välityksellä kallioon. Yhdessä pohjarakennussuunnitelman mukaisesti toteutettavien kaivujen ja täyttöjen kanssa se lisää perustamiskustannuksia.

Tilakustannus käyttäjälle

Hankkeen toteutuksen jälkeen arvioitu tilakustannus eli tilahankkeiden käsittelyohjeiden (Khs 14.12.2015) mukaan määritelty sisäinen vuokra on arviolta 54 975 euroa/kk, 648 897 euroa/v. Vuokra on 32,13 euroa/htm²/kk, josta pääomavuokran osuus on 25,60 euroa/htm²/kk ja ylläpitovuokran osuus 6,53 euroa/htm²/kk. Neliövuokran perusteena on käytetty 1 683 htm². Tuottovaade on 3 % ja poistoaika 30 vuotta. Lopullinen pääomavuokra tarkistetaan toteutuneiden kustannusten mukaan. Ylläpitovuokra tarkistetaan valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.

Hankkeen rahoitus

Kaupunginvaltuuston 27.11.2019 hyväksymässä talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2020 - 2029 on hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle varattu yhteensä 8 000 000 euroa siten, että hankkeen laajuus on 2 000 brm² ja toteutus vuosina 2020 - 2023.

Hankkeen vaatima rahoitustarve otetaan huomioon uudessa rakentamisohjelmaehdotuksessa.

Hankkeen toteutus ja aikataulu

Hankkeen toteutusvastuu on kaupunkiympäristötoimialan rakennukset ja yleiset alueet- palvelukokonaisuudella. Rakennuksen ylläpidosta vastaa kaupunkiympäristötoimialan ylläpitopalvelu.

Rakennustöiden on määrä alkaa keväällä 2022 ja hankkeen on määrä olla valmiina kesällä 2023.

Close

This decision was published on 02.11.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

tekninen johtaja
Kari Pudas

Ask for more info

Juha Aaltonen, projektiarkkitehti, puhelin: 09 310 21008

juha.aaltonen@hel.fi

Attachments

2. Hankesuunnitelman liitteet, lpk Nuotti, korvaava uudisrakennus 15.10.2020
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.