Toivomusponsi, osatyökykyisten nykyistä suurempi työllistäminen Helsingin kaupungille

HEL 2020-010659
More recent handlings
Case 28. / 344 §

Valtuutettu Kati Juvan toivomusponsi osatyökykyisten työllistämisestä

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Sanna Vesikansan ehdotuksesta.

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 23.9.2020 hyväksymän toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Close

Käsitellessään 23.9.2020 valtuutettu Kati Juvan aloitetta kehitysvammaisten työllistymisen ja työtoiminnan kehittämisestä kaupunginvaltuusto hyväksyi aloitteentekijän ehdottaman toivomusponnen: "Hyväksyessään aloitevastauksen kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuuksia työllistää nykyistä enemmän osatyökykyisiä kaupungille."

Kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti tavoitteena on parantaa vammaisten ja osatyökykyisten työllistymistä. Uuden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman (2022-2025) valmistelutyössä otetaan huomioon asiantuntijaryhmän tarkastelemia vammaisten ja osatyökykyisten työllistymisen esteitä ja työllistämisen parantamistoimenpiteitä. Parhaillaan selvitetään palkkatukiehdon ja vakanssirakenteen joustojen käsittelyä.

Kaupungin henkilöstöhankinnan periaatteiden mukaan rekrytoinnissa edistetään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Saavutettavuutta kehitetään selkokielisillä työpaikkailmoituksilla ja tekstitetyillä markkinointivideoilla. Valintakriteerien selkeyteen ja syrjimättömyyteen kiinnitetään erityistä huomiota.

Helsingissä käynnistyi kuluvan vuoden maaliskuussa työllisyyden edistämisen kuntakokeilu, jossa kaupunki huolehtii lähes 50 000 työttömän työnhakijan työllisyyspalvelujen järjestämisestä. Kaupunki voi nyt tavoittaa osatyökykyiset työttömät ja vahvistaa heidän työllistymispolkujaan tarjoamalla käyttöön räätälöidyt ja monipuoliset palvelut. Työllisyyskokeilun asiakkaista noin kolmanneksella arvioidaan olevan erilaisia työ- ja toimintakyvyn haasteita sekä osatyökykyisyyttä. Kokeilussa kaikilla asiakkailla on nimetty vastuuasiantuntija, joka huolehtii yhteistyössä asiakkaan kanssa suunnitelmallisten palvelujen järjestämisestä ja työllistymisprosessin etenemisestä sekä seurannasta. Palvelujen kohdentuminen ja oikea-aikaisuus perustuvat asiakkaan ja vastuuasiantuntijan laatimaan yksilölliseen työllistymissuunnitelmaan.

Sosiaali- ja terveystoimialalla on parhaillaan valmisteltavana vammaistyön työ- ja päivätoiminnan palvelustrategia. Erityisenä painopisteenä on työllistymistä edistävän toiminnan kehittäminen. Työkykyisempi Stadi -hanke toimii yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa tuetun työllistymisen lisäämiseksi. Vammaisten työtoimintayksiköiden työvalmentajien määrää on myös lisätty.

Vammaisten ja osatyökykyisten työllistyminen on otettu huomioon kaupungin ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä. Esihenkilöt ja työyhteisöt tarvitsevat tietoa käytännön tukimuodoista ja keinoista. Monimuotoisen rekrytoinnin Helvi-virtuaalivalmennus sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden virtuaalivalmennus edistävät osaltaan monimuotoisten työyhteisöjen voimavarojen ymmärtämistä.

Kaupungin palveluksessa olevia osatyökykyisiä työntekijöitä tuetaan onnistumisen johtamisen keinoin jo ensimmäisten työkykyongelmien ilmetessä. Ammatillista kuntoutusta tarjotaan siinä vaiheessa, kun työkyky on tilapäisesti tai pysyvästi heikentynyt. Jos osatyökykyisyys on tilapäistä, työtehtäviä räätälöidään korvaavan työn avulla tai muokataan määräaikaisesti. Tehtäväkiertoa, osasairauspäivärahaa, osakuntoutustukea ja eläkevakuutusyhtiön päätöksen perusteella myös muuta pysyvää ratkaisua on järjestettävissä.

Toivomusponnen johdosta on saatu päätöshistoriaan sisältyvät kaikkien toimialalautakuntien sekä palvelukeskusliikelaitoksen ja rakentamispalveluliikelaitoksen lausunnot, joissa on selvitetty osatyökykyisten työllistämistä. Asia on valmisteltu yhteistyössä kaupunginkanslian henkilöstö-, elinkeino- sekä talous- ja suunnitteluosaston kanssa.

Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen myös muille valtuutetuille.

Close

Sosiaali- ja terveyslautakunta 30.03.2021 § 70

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon valtuutettu Kati Juvan toivomusponnesta, missä kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuuksia työllistää nykyistä enemmän osatyökykyisiä kaupungille:

"Vammaistyössä tuetaan ja kehitetään osatyökykyisten työllistymistä tukevia toimia, osallistutaan aihetta koskeviin työryhmiin ja hankkeisiin, annetaan asiantuntija-apua aiheeseen liittyen. Vammaistyö ei kuitenkaan voi vastata koko kaupungin työvoimapoliittisista toimenpiteistä ja itse työpaikkojen luomisesta eri toimialoille.

Vammaistyön työ- ja päivätoiminnan palvelustrategia on parhaillaan valmistelussa. Työ- ja päivätoiminnassa on erityisenä painopistealueena vuonna 2021 työllistymistä edistävän toiminnan kehittäminen. Tavoitteena on muun muassa ottaa asiakas tiiviimmin palvelun kehitykseen mukaan sekä työllistymispolkujen laajempi tarjoaminen.

Vammaisten työ- ja päivätoiminnoissa tehdään työllistymistä edistävää työtä yhteistyössä eri vammaisjärjestöjen kanssa muun muassa osana Työkykyisempi Stadi -hanketta (esimerkiksi Kehitysvammaliitto, Autismiliitto, Vates ja Eskot ry). Yhteinen näkemys on se, että tuetun työllistymisen palvelun kapasiteetin lisäämisellä voidaan vaikuttaa merkittävästi työhönvalmennuksen tarpeessa olevien vammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymisen määrän kasvuun.

Vammaisten työtoimintayksikössä työvalmentajien määrää on lisätty viime vuosina työtoimintaa tuottaviin toimipisteisiin. Niiden asiakkaiden, joiden työllistymiseen voidaan työvalmennuksella vaikuttaa tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Tuetun työllistymisen palvelun jonossa on ollut jo pitkään noin 40 asiakasta ja vaikka jono liikkuu, uusia asiakkaita on tulossa. Jonotusaika vaihtelee tällä hetkellä useasta kuukaudesta lähes vuoteen. Viiden työvalmentajan lisäyksellä kyettäisiin turvaamaan asiakaspaikkamäärää niin, ettei jonotusaika muodostu kohtuuttoman pitkäksi.

Helsingin tuetun työllistymisen palvelun laadusta kertoo palvelulle myönnetty vuoden 2021 Zero Projectin Innovative Practice/Policy -palkinto. Zero Projectin tehtävänä on edistää YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen toteuttamista. Verkostossa toimii yli 5 000 asiantuntijaa 150 eri maassa. Huomionosoitus tarkoittaa, että tuetun työllistymisen palvelu on kansainvälisestikin vertaisarvioinnin kautta arvioitu merkittäväksi osatyökykyisten henkilöiden työllistämistä edistäväksi toimintamalliksi.

Sosiaali- ja terveystoimialalla tuetaan vuonna 2021 lisäksi osatyökykyisten työllistymistä nivomalla työkyvyn tukea osaksi tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusta. Toimialalla osallistutaan Työkykyohjelmaan, johon sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Helsingille noin miljoona euroa valtionavustusta. Työkykyisempi Stadi -hankkeessa toimiala kehittää työkyvyn tuen palvelukokonaisuutta sekä työllistymistä edistävää sosiaalihuollon palvelupolkua ja tuetun työllistymisen menetelmien pilotointia nykyistä laajemmalle kohderyhmälle.

Työ- ja päivätoiminnasta on oltu myös tiiviisti mukana yhdenvertaisuussuunnitelman valmistelussa. Kaupunginkanslia antaa aloitteesta oman lausuntonsa henkilöstörekrytoinnin näkökulmasta. Sosiaali- ja terveyslautakunta katsoo, että osatyökykyisten työllistymistä ja heille sopivien työpaikkojen luomista tulee edistää kaupungin eri toimialoilla. Tavoitteena on, että Helsinki palkkaa nykyistä enemmän osatyökykyisiä. Tämä voi toimia myös hyvänä esimerkkinä yksityisille toimijoille.

Osatyökykyisille tarjotaan työhön kuntouttavia palveluita myös nuorten palveluiden ja aikuissosiaalityön työtoiminnassa, jossa tarjotaan sekä kuntouttavaa että sosiaalihuoltolain 27 e ja d § mukaista vammaisten henkilöiden työtoimintaa ja työllistymistä tukevaa toimintaa. Kaupungin omissa työtoimintapaikoissa tarjotaan työvalmennusta. Lisäksi nuorten palveluissa ja aikuissosiaalityössä tarjotaan työkykyselvitystä sosiaalipalveluna, jolloin osatyökykyinen, pitkäaikaistyötön helsinkiläinen voi saada työkyvyn arviointia ja selvitystä.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista edellyttää, että julkinen valta edistää vammaisten henkilöiden osallisuutta sekä työllistymistä yleisille työmarkkinoille. Työllistyminen palkkatyöhön lisää kehitysvammaisten henkilöiden psykososiaalista hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Yksi todistetusti työllistymistä edistävistä keinoista on tuetun työllistymisen malli."

Käsittely

Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:

Vastaehdotus 1:
Jäsen Kati Juva: Lisätään lausunnon toiseksi viimeisen kappaleen ennen terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointia viimeisen virkkeen (”Kaupunginkanslia antaa aloitteesta oman lausuntonsa henkilöstörekrytoinnin näkökulmasta.”) perään seuraava virke: ”Sosiaali- ja terveyslautakunta katsoo, että osatyökykyisten työllistymistä ja heille sopivien työpaikkojen luomista tulee edistää kaupungin eri toimialoilla. Tavoitteena on, että Helsinki palkkaa nykyistä enemmän osatyökykyisiä. Tämä voi toimia myös hyvänä esimerkkinä yksityisille toimijoille. ”

Kannattaja: jäsen Sami Heistaro

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Kati Juvan vastaehdotuksen yksimielisesti ilman äänestystä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi asiasta hyväksytyn vastaehdotuksen osalta esittelijän ehdotuksesta poikkeavan lausunnon.

16.03.2021 Pöydälle

02.02.2021 Pöydälle

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Pauliina Vähäpesola, vammaisten työ- ja päivätoiminnan päällikkö, puhelin: 310 422 515

pauliina.vahapesola@hel.fi

Merja Jäntti, toiminnansuunnittelija, puhelin: 310 43715

merja.jantti@hel.fi

Keskushallinto Rakentamispalveluliikelaitos 29.3.2021

Rakentamispalveluliikelaitoksen (jäljempänä Stara) toimitusjohtaja antoi seuraavan lausunnon:

Pitkäaikaissairaat ja vammaiset henkilöt muodostavat hyvin heterogeenisen joukon, jossa myös mahdollisuudet työllistymiseen ovat erilaisia. Se mistä syystä osatyökykyisyys johtuu, vaikuttaa siihen millaisia mahdollisuuksia työllistymiseen tai työuran jatkumiseen työnantaja voi tarjota.

Stara tarjoaa kouluttautumisen ja työllistymisen mahdollisuuksia osatyökykyisille staralaisille, ja myös laajemminkin Helsingin kaupungin työntekijöille, joille uudelleensijoituksen keinoin haetaan uutta työtä kaupungin sisältä.

Staran omien työntekijöiden pitkäaikaissairauksista tai toimintakyvyn rajoitteista johtuvaan osatyökykyisyyteen haetaan ratkaisuja tekemällä tarvittaessa myös merkittäviäkin muokkauksia omassa työssä, tavoitteena taata työurien jatkuminen osatyökykyisyydestä huolimatta. Etenkin Staran Rakennustekniikka osaston kehittämä 10-ryhmä on tuonut vakituisen työllistymisen polun sellaisille rakennusalan ammattilaisille, joilla fyysinen toimintakyky on heikentynyt niin, etteivät he ole enää voineet toimia fyysisesti raskaassa rakennusalan tehtävässään. Heidän vahvaa ammattitaitoaan hyödynnetään kuitenkin 10-ryhmän kautta rakennustyömaiden työnjohdon tukena.

Staran Rakennustekniikassa tarjottiin myös vuonna 2019 kuukauden työharjoittelumahdollisuus rakennusalan tutkintoa suorittaville kolmelle kuulovammaiselle opiskelijalle. Yksi harjoittelu oli metallitekniikan työyksikössä ja kaksi korjausrakentamisen puolella. Harjoittelu toteutettiin yhteistyössä Kuurojen Palvelusäätiön kanssa ja viittomakielen tulkkia käytettiin apuna perehdytyksessä ja ajoittain myös työmaalla. Harjoittelijoiden työtaustat olivat moninaiset, mutta monella oli jo kokemusta rakennusalalta. Työharjoittelusta he suoriutuvat hyvin. Harjoittelu aiheutti kuitenkin jonkin verran huolta siitä, kuinka työturvallisuudesta voidaan varmistua etenkin isoilla rakennustyömailla.

Stara tarjoaa tarkoituksenmukaisia ja työllistymistä edistäviä kuntouttavia työtehtäviä sekä sosiaalihuoltolain mukaista työtoimintaa Sosiaali- ja terveystoimialan kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille. Stara vaikuttaa toiminnalla myönteisesti Helsingin kaupungin pitkäaikaistyöttömyyteen ja sen aiheuttamiin aineellisiin ja aineettomiin ongelmiin ja kustannuksiin kaupunki- ja yksilötasoilla.

Stara tekee yhteistyötä kaupunkiympäristötoimialan ja kaupunginkanslian kanssa alaikäisten tekemien rikosten sovittelussa. Yhteistyön tavoitteena on vähentää nuorten syrjäytymistä ja eriarvoisuutta tarjoamalla kaupungin omaisuudelle vahinkoa tehneille nuorille mahdollisuus sovittaa vahingontekonsa työkorvauksena. Stara tekee myös yhteistyötä sekä rikosseuraamuslaitoksen että Suomenlinnan hoitokunnan kanssa vankityön mahdollistamisessa. Tavoitteena on löytää ja tarjota tarkoituksenmukaisia työtehtäviä, joka edesauttaa vankeja työllistymisessä rikoksen sovittamisen jälkeen.

Staralla tehdään työtä kaduilla, puistoissa, rakennustyömailla ja luonnossa isojen laitteiden ja työkoneiden kanssa, usein vilkkaan liikenteen keskellä. Työnantajan tulee huolehtia jokaisen työntekijän työsuojelusta ja turvallisuusriskien huomioimisesta. Nämä seikat on huomioitu edellä mainituissa sosiaalisen työllistämisen palveluissa ja tiettyä huolta tästä esiintyi kuulovammaisten työharjoittelun aikana. Työtapaturmien ehkäisemiseksi tehdään Starassa systemaattisesti työtä, jotta työturvallisuusriskit pystytään minimoimaan.

Staran kaikki työtehtävät eivät, nämä edellä mainitut riskitekijät huomioiden, sovellu välttämättä kehitysvammaisille. Sosiaali- ja terveystoimen vammaispalvelut ovat asiantuntijoita vammaisten työllistymisen edistämisessä, joten työllistymispalvelujen kehittämisessä heidän asiantuntemusta tarvitaan kartoittamaan työtehtävät ja työympäristöt, jotka soveltuvat kehitysvammaisille osatyökykyisille. Näin taataan, että kehitysvammaisille tarjottavat työtehtävät ovat todettu sellaisiksi, että työn tekeminen on terveellistä ja turvallista. Myös muiden osatyökykyisten osalta tulee aina arvioida henkilökohtainen tilanne, jotta työtä voidaan työkykyrajoitteista huolimatta tehdä ja osatyökykyiset ohjautuvat juuri heille soveltuvien työtehtävien pariin. Soveltuvien työtehtävien tarjoaminen tulee siten tapahtua tiiviissä yhteistyössä toimintaa koordinoivan tahon kanssa.

Lisätiedot

Tommi Majanen, Henkilöstöpäällikkö, puhelin: 310 39270

tommi.majanen@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 02.03.2021 § 151

Esitys

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle Kati Juvan toivomusponnesta mahdollisuuksista työllistää enemmän osatyökykyisiä henkilöitä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle:

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala edistää kaupungin periaatteiden mukaisesti henkilöstön yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Tavoitteena on lisätä monimuotoisuutta henkilöstössä. Tätä edistetään osaltaan mm. anonyymin rekrytoinnin, positiivisen erityiskohtelun ja tehtävien mukautuksen keinoin. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla toteutettiin anonyymin rekrytoinnin kokeilussa vuonna 2020 yhteensä 36 hakuprosessia.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tarjoaa kesätyöpaikkoja osatyökykyisille nuorille leikkipuistoissa ja päiväkodeissa. Työtehtävät pyritään räätälöimään nuoren osaamisen ja fyysisen toimintakyvyn mukaiseksi. Esihenkilöt sitoutuvat vastuullisen työnantajan periaatteisiin ja perehdyttävät nuoret työtehtäviin. Nuorille halutaan tarjota paras mahdollinen kesätyökokemus.

Toimialalla on huolehdittu ensisijaisesti työn tarjoamisen velvollisuudesta kaupungin palveluksessa oleville osatyökykyisille työntekijöille.

Toimialan yksiköt ovat tarjonneet kaupungin toimintatavan mukaisesti työkokeilu- ja palkkatukityöpaikkoja. Jos tehtävään on palkattu osatyökykyinen ja tehtävä on osoittautunut hänelle sopivaksi, työllistymistä kaupungille on pyritty edistämään. Vaihtoehtona on ollut myös tarjota tehtävän edellyttämää koulutusta oppisopimuskoulutuksena.

Lautakunta pitää Kati Juvan toivomusponnessa esitettyä asiaa tärkeänä. Osatyökykyisten määrän lisääminen edellyttää, että selvitetään systemaattisesti minkälaisia tehtäviä toimialalla on mahdollista räätälöidä osatyökykyisille sopiviksi. Erityisesti työkokeilu- ja palkkatukipaikkoja on tärkeää lisätä aikaisempaan verrattuna ja tätä kautta pyrkiä rakentamaan urapolkuja osatyökykyisille. Jotta tässä onnistutaan, tulee varmistaa, että osatyökykyisten työntekijöiden palkkaamiseen luodaan selkeä toimintatapa mm. rekrytointiin, työntekijän vastaanottamiseen, työn räätälöintiin ja perehdytykseen. Lisäksi tulee huolehtia verkostoitumisesta ja yhteistyöstä mm. TE-palvelujen ja kolmannen sektorin kanssa, jotta osatyökykyiset tavoitetaan. Toiminnan turvaaminen edellyttää, että henkilöstöresurssipalveluihin varataan osatyökykyisten työllisyyden edistämisen suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan riittävä resurssi.

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen
Lisätiedot

Riikka Heloma, hr-asiantuntija, puhelin: 310 42704

riikka.heloma@hel.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 02.03.2021 § 20

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää toivomusponnessa esitettyä asiaa tärkeänä. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala sitoutuu Helsingin kaupungin uuden yhdenvertaisuuden ja tasa-arvosuunnitelman laatimiseen ja osatyökykyisten sekä vammaisten työntekijöiden rekrytoinnin edistämiseen.

Helsingin kaupunginhallituksen hyväksymässä henkilöstön yhdenvertaisuussuunnitelman vuosittaiset toimenpiteet 2019–2020 on voimassa siihen asti, kunnes uusi kaupunkitason uusi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma valmistuu. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että toimiala on sitoutunut edellä mainittuun henkilöstön yhdenvertaisuussuunnitelmaan ja toteuttaa suunnitelman toimenpiteitä henkilöstön yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen kohtelun edistämiseksi ja monimuotoisen johtamisen vahvistamiseksi.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala osallistui vuoden 2020 lopulla anonyymin rekrytoinnin hankkeeseen nuorisopalveluissa, jonka myötä anonyymin rekrytoinnin osaamista vahvistetaan toimialan jokaisen palvelun esihenkilöille. Esihenkilöille suunnatuissa HR-infoissa kevään 2021 yhden tilaisuuden teeman myötä esitellään monimuotoisen rekrytoinnin Helvi, jonka jokainen esihenkilö käy läpi vuoden 2021 aikana. Samassa tilaisuudessa käydään läpi myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Helvi työväline, joka on sovittu käytävän jokaisessa työyhteisössä läpi vuoden 2021 aikana.

Tavoitteena on käydä keskustelua toimialan sekä palveluiden johtoryhmissä osatyökykyisten sekä vammaisten työntekijöiden palkkaamisen edistämiseksi. Erityisesti palkkatukirahoituksen ja työkokeilujen rekrytoinneissa voisi painottaa vammaisten ja osatyökykyisten palkkaamisen lisäämistä.

Kanslian rahoituksella sekä toimipisteiden omalla rahoituksella kesätyöntekijöiden palkkaamisessa painotetaan erityisnuorten palkkaamiseen, mukaan lukien vammaisten nuorten työllistymiseen. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle myönnettiin erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymiseen rahaa yhteensä yhtensä 14 302 euroa (sis. lomarahat ja sivukulut), jonka kanslia myönsi täysimääräisesti. Rahat jakautuivat palveluiden kesken seuraavasti: Kulttuuripalvelut: 5 201 euroa (4 tukikuukautta, joka tarkoittaa neljää 17-vuotiasta kesätyöntekijää), Kirjastopalvelut: 7 801 euroa (6 tukikuukautta eli kuusi 17-vuotiasta kesätyöntekijää) ja nuorisopalvelut: 1 300 euroa (1 tukikuukausi eli yksi 17-vuotias kesätyöntekijä).

Henkilöstön työkyvyn tukemiseen ja esihenkilöiden työkykyjohtamiseen Kulttuurin ja vapaa-ajan palvelun HR-asiantuntijat ovat tarjonneet tukea jokaiselle toimialan esihenkilölle vuosien 2018–2020 aikana yhteistyössä Työterveys Helsingin asiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena oli niin varhaisen tuen ja tehostetun tuen mallien esihenkilöiden osaamisen vahvistaminen onnistumisen johtamisen kokonaisuudessa. Tavoitteena oli myös henkilöstön työssäjaksamisen tukeminen ja työssä jatkaminen mm. osatyökykyisenä. Jokaisen työntekijän tilanne kartoitettiin, joiden kohdalla on havaittu työkykyhaasteita esim. poissaoloja paljon, esihenkilöllä noussut huoli työntekijän jaksamisesta yms. Prosessin myötä työkykyjohtamiseen on otettu käyttöön erilaisia toimintamalleja, kuten kuntoutustuella työkokeilua, osasairausloman käyttöä.

Esittelijä
kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja
Tommi Laitio
Lisätiedot

Manna Torvinen, henkilöstöpäällikkö, puhelin: 310 36137

manna.torvinen@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 09.02.2021 § 57

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Helsingin kaupunki edistää aktiivisin toimenpitein henkilöstön yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä kehittää monimuotoisuuden johtamista. Helsingin, helsinkiläisten sekä kaupungin henkilöstön monimuotoisuus on vahvuus, joka mahdollistaa hyvät palvelut, jatkuvan uudistumisen sekä entistä tuottavamman ja vetovoimaisemman kaupungin. Muun muassa positiivinen erityiskohtelu, anonyymi rekrytointi ja kaikinpuolisen esteettömyyden varmistaminen ovat keinoja edistää yhdenvertaisuuden toteutumista rekrytoinneissa.

Kaupunkiympäristön toimiala on osallistunut kaupunkiyhteiseen kehittämistyöhön ja edistänyt aktiivisin toimenpitein henkilöstön yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Osana toimialan vuoden 2020 työhyvinvointi- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa on edistetty erityistä tukea tarvitsevien, vammaisten ja osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia kaupunkitason linjausten mukaisesti.

Toimialalla on toteutettu aktiivisesti korvaavan työn mallia, jos työn tekeminen sairauspoissaolon sijaan on ollut mahdollista ja toipuminen ei ole vaarantunut. Myös osasairauspäivärahaa on käytetty. Osatyökykyisen tukena ovat toimineet esihenkilö, henkilöstöpalveluiden hr-asiantuntija, työterveyshuolto ja Keva. Lisäksi on kiinnitetty erityistä huomiota toimialan osatyökykyisten työtehtävien muokkaamiseen, työkokeiluun, uraohjaukseen ja paluun tukeen. Henkilöstöpalveluiden hr-asiantuntija toimii esihenkilön ja työntekijän tukena.

Toimialan eri palveluille on tarjottu mahdollisuus huomioida erityisryhmät kesätyörekrytoinneissa ja kanslian myöntämistä kesätyörahoista on varattu rekrytointeihin erillismääräraha. Erityisryhmien saatavuuden edistäminen on kaupunkitasoisena tavoitteena vuonna 2021, jolloin nuorten kesätyörekrytoinneissa tehdään yhteistyötä Vamlasin kanssa.

Toimialalla toimii esteettömyysasiantuntija, mikä mahdollistaa osatyökykyisten esteettömyyden varmistamisen ja rekrytoinnin. Kaupunkiympäristön uudessa toimitalossa on huomioitu esteettömyys monin tavoin.

Toimiala jatkaa henkilöstön yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämistä ja osallistuu kaupunkiyhteiseen kehittämistyöhön.

02.02.2021 Pöydälle

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Anne Lappalainen, henkilöstöpäällikkö, puhelin: 310 64928

anne.k.lappalainen@hel.fi
Close

This decision was published on 10.05.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Ask for more info

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi