Varhaiskasvatusyksikön muutos, ryhmäperhepäiväkodin muuttaminen päiväkodin lapsiryhmäksi, Ryhmäperhepäiväkoti Arttu
Perhepäivähoidon yksikkörakennemuutos koillisella varhaiskasvatusalueella (alue 4)
Päätös
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päättää yksikkörakennemuutoksesta, jossa nykyisestä kolmesta perhepäivähoidon ohjausalueesta muodostetaan kaksi perhepäivähoidon ohjausaluetta. Uudet perhepäivähoidon ohjausalueet ovat varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito koillinen 1 ja varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito koillinen 2. Yksikkörakennemuutos astuu voimaan 1.1.2021 alkaen.
Päätöksen perustelut
Koilliselta varhaiskasvatusalueelta (alue 4) yksi nykyisistä perhepäivähoidon ohjaajista on jäänyt pois virastaan syksyn 2020 aikana. Perhepäivähoidon ohjaajan viran vapautuminen mahdollistaa yksikkörakennemuutoksen tekemisen.
Perhepäivähoidon ohjaajien johdettavina olevat perhepäivähoidon ohjausalueet ovat merkittävästi pienentyneet viimeisten vuosien aikana. Yksikkörakennemuutoksen tekeminen mahdollistaa jatkossa kahdelle perhepäivähoidon ohjaajalle työn kannalta toimivat ja riittävän kokoiset perhepäivähoidon ohjausalueet.
Suunniteltu yksikkörakennemuutos on käsitelty kaikkien kolmen perhepäivähoidon ohjaajan kanssa yhteistoiminnallisesti 14.10.2020. Kaikki perhepäivähoidon ohjaajat kannattavat suunniteltua yksikkörakennemuutoksen tekemistä.
Yksikkörakennemuutoksen suunnitelma on käsitelty perhepäivähoidon henkilökunnan kanssa yhteistoimintakokouksissa seuraavasti: varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito Latokartano-Pukinmäessä 16.10.2020, varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito Puistola-Jakomäki-Suutarilassa 20.10.2020 ja varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito Malmilla 20.10.2020.
Yksikkörakennemuutoksessa muodostetaan kaksi perhepäivähoidon ohjausaluetta: Varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito koillinen 1 (28 työntekijää) ja Varhaiskasvatusyksikkö perhepäivähoito koillinen 2 (24 työntekijää). Perhepäivähoidon ohjaajat toimivat toistensa sijaisina.
Yksikkörakennemuutoksella ei ole vaikutusta lapsiin tai lasten huoltajiin muutoin kuin siten, että osalla perhepäivähoidon työntekijöistä ja perheistä vaihtuu perhepäivähoidon ohjaaja.
This decision was published on 02.12.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Eeva-Liisa Tiihonen, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 58499