Avustuksen myöntäminen, sosiaali- ja terveyslautakunta, järjestöavustukset vuodelle 2021, monialayhdistysten toiminnan tukeminen

HEL 2020-011417
More recent handlings
§ 211
This decisionmaker is no longer active

Lisäavustuksen myöntäminen Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle vuodelle 2021

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Päätös

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja päätti myöntää Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle 16 000 euron lisäavustuksen käytettäväksi vuodelle 2021 liikkuvan väestön hätämajoitukseen hakemuksessa kuvatulla tavalla.

Samalla toimialajohtaja päätti avustuksen ehdoista, että:

- rahoitus tulee käyttää vuoden 2021 aikana lisäavustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan Helsingin alueella

- lisäavustuksen käytöstä tulee antaa sosiaali- ja terveyslautakunnalle kirjallinen vapaamuotoinen selvitys muun vuodelle 2021 myönnetyn avustuksen käyttöselvityksen yhteydessä vuoden 2022 kesäkuun loppuun mennessä tai vuotta 2023 koskevan avustushakemuksen yhteydessä. Mukaan tulee liittää säätiön vuoden 2021 toimintakertomus, vahvistettu tuloslaskelma ja tase, tilin- tai toiminnantarkastuskertomus sekä allekirjoitettu vuosikokouksen pöytäkirja.

- säätiön tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 2. olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita

- avustuksen saajan on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja kirjanpito on järjestettävä siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata

- sosiaali- ja terveystoimialan mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista

- avustus voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut

- avustus maksetaan yhtenä eränä marraskuussa 2021.

Päätöksen perustelut

Sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi 8.12.2020 § 262 avustuksia monialajärjestöjen vuoden 2021 toiminnan tukemiseen. Samassa yhteydessä sosiaali- ja terveyslautakunta osoitti toimialajohtajan erikseen päätettäviksi avustuksiksi enintään 220 000 euroa vuoden 2021 aikana mahdollisesti ilmenevän yllättävän ja merkittävän sosiaali- tai terveysongelman hoitamiseen.

Avustusten jakoperusteet

Sosiaali- ja terveyslautakunta vahvisti 3.9.2013 § 335 periaatteet, joita noudatetaan jaettaessa järjestöille avustuksia sosiaali- ja terveystoimialan määrärahoista (liite 3). Nämä perusteet täydentävät Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavia yleisohjeita 28.10.2019 (liite 2).

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle aikaisemmin myönnetty avustus vuodelle 2021

Sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi edellä mainitussa päätöksessään (8.12.2020 § 262) Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle avustusta vuodelle 2021 yhteensä 900 000 euroa seuraaviin Helsingissä toteutuviin : 1. Liikkuvan väestön päiväkeskustoimintaan 198 000 e. 2. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten toimintakeskuksen 250 000 e. 3. Kannelmäen yhteisöhankkeiden tilavuokriin 17 000 e. 4. Liikkuvan väestön hätämajoitukseen 6 kk, keskimäärin 80 paikkaa (min. 50, max 100 paikkaa) 435 000 e.

Hakemus lisäavustuksesta hätämajoitukseen

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö toimitti sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajalle 15.10.2021 päivätyn lisäavustushakemuksen, joka on tämän päätöksen liitteenä 1. Siinä haetaan 16 000 euron avustusta liikkuvan väestön hätämajoitukseen loppuvuodeksi. Hätämajoitus on ollut kuluvana vuonna avoinna myös touko-syyskuun aikana. Hakija ilmoittaa, että edelliseltä vuodelta säästynyt avustus (vajaa 90 000 €), sekä kuluvalle vuodelle 2021 myönnetty avustus riittänevät majoituksen järjestämiseen marraskuun puoliväliin. Hakijalle on keväällä 2021 annettu lupa sosiaali- ja terveystoimesta siirtää ja käyttää vuodelta 2020 säästynyttä avustusta vuonna 2021.

Hakijan antaman lisäselvityksen mukaan päiväkeskus Hirundon avustusta olisi säästymässä noin 50 000 €, joka käytettäisiin hätämajoituksen vajeeseen, ja näin osaltaan pienentää nyt anotun lisäavustuksen tarvetta, johon on annettu lupa sosiaali- ja terveystoimesta syksyllä 2021.

COVID-19-pandemian vuoksi liikkuvan väestön tilanne on edelleen vuonna 2021 vaikeutunut. Lehtimyynti ja muut ansaintakeinot ovat loppuneet, ja majoittuminen yksityisten luona on vaikeutunut eikä mahdollisuutta palata kotimaahan ole käytännössä ollut. Hätämajoituksen järjestäminen on perusteltua myös tartuntojen torjunnan näkökulmasta.

Lisäavustushakemuksen pakolliset liitteet on toimitettu edellä mainitun vuotta 2021 koskeneen avustushakemuksen yhteydessä.

Johtopäätökset

Liikkuvan väestön hätämajoituksen kesäaikaista tarvetta voidaan pitää sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksessään 8.12.2020 § 262 tarkoittamana yllättävänä ja merkittävänä sosiaali- tai terveysongelmana ja se myös täyttää sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2013 § 335 määrittelemät avustusten jakoperusteet. Näillä perustein toimialajohtaja voi myöntää hakijalle lisäavustuksen ja käyttää siihen edellä mainittua sosiaali- ja terveyslautakunnan osoittamaa 220 000 euron varausta vuodelle 2021. Lisäavustus on perusteltua maksaa yhtenä eränä, jotta avustettavan toiminnan toteutuminen voidaan varmistaa. Tämän lisäavustuksen myöntämisen jälkeen varausta jää jäljelle 204 000 €.

This decision was published on 03.11.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 15970

armi.vaden@hel.fi

Jerry Ramstedt, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 25678

jerry.ramstedt@hel.fi

Decisionmaker

Juha Jolkkonen
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Attachments

1. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön lisäavustushakemus
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.