Esiopetuksen järjestäminen ja järjestämispaikat toimintavuodelle 2021-2022
Esiopetuksen järjestäminen, järjestämispaikat oppilaaksiottoalueittain sekä vähimmäisryhmäkoot toimintavuodelle 2021–2022
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että suomenkielisen esiopetuksen järjestämispaikat oppilaaksiottoalueittain ovat toimintavuonna 2021–2022 liitteen mukaiset.
HL 51 §:n perusteella korjataan liitteessä 2 oleva kirjoitusvirhe: toinen ylimääräinen Finnish American Kindergarten Ruoholahti pitäisi olla Finnish American Kindergarten Kamppi, JL 12.1.2021.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että suomenkielisen esiopetuksen järjestämispaikat oppilaaksiottoalueittain ovat toimintavuonna 2021–2022 liitteen 1 ja korjatun liitteen 2 mukaiset.
Perusopetuslain mukaista maksutonta suomenkielistä esiopetusta voivat järjestää Helsingin alueella sijaitsevat kunnalliset tai yksityiset päiväkodit, jotka kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto on hyväksynyt esiopetuksen järjestämispaikoiksi. Lisäksi esiopetusta voidaan järjestää integroiduissa tai monivammaisten lasten erityisryhmissä muissa kuin esiopetuksen järjestämispaikoiksi päätetyissä toimipaikoissa. Yksityisessä esiopetuksessa esiopetusta voidaan antaa myös muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä.
Lisäksi jaosto päätti esiopetuksen vähimmäisryhmäkoosta kunnallisessa ja yksityisessä esiopetuksessa.
Vähimmäisryhmäkoko kunnallisessa esiopetuksessa
Kunnallisessa esiopetuksessa esiopetusryhmän muodostumisen edellytyksenä on, että kuhunkin toimipaikkaan muodostuu vähintään 14 lapsen esiopetusryhmä. Vähimmäisryhmäkoon osalta päätetään, että noudatetaan siirtymäaikaa toimintakauden 2021–2022 aikana, jolloin osa esiopetusta antavista ryhmistä voi olla vähimmäiskooltaan 13 lapsen ryhmiä.
Perustellusta syystä voidaan esiopetusta järjestää myös pienemmälle ryhmälle. Tällaisia syitä ovat esiopetus ympäri vuorokauden auki olevassa päiväkodissa, kielikylpyopetus, suomi-saame-kaksikielinen esiopetus ja maantieteelliset erityissyyt. Lisäksi esiopetusryhmä voi olla pienempi osapäiväryhmissä, joissa lapset osallistuvat vain esiopetukseen. Esiopetusta voidaan antaa pienemmässä ryhmässä myös silloin, jos lapsi saa perusopetuslain mukaista erityistä tukea.
Vähimmäisryhmäkoko yksityisen palveluntuottajan järjestämässä esiopetuksessa
Yksityisen palveluntuottajan järjestämässä esiopetuksessa vähimmäisryhmäkoko on 7 lasta. Ryhmäkokosuositus voi alittua yksityisissä päiväkodeissa erityiseen pedagogiseen järjestelmään tai kielipainotukseen perustuvassa esiopetuksessa silloin, kun se turvaa siirtymisen samaa pedagogiikkaa tai kieliopetusta toteuttavaan perusopetukseen.
Samalla jaosto päätti, että yksityisten palveluntuottajien on mahdollista järjestää esiopetusta vain, mikäli vähimmäisryhmäkoko täyttyy esiopetuksen hakuajan päätyttyä ja palveluntuottaja täyttää esiopetuksen järjestämisen kriteerit.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esiopetuksen järjestäminen
Helsingissä esiopetusta annetaan enintään 190 toimintapäivänä ja enintään 760 tuntia toimintavuodessa. Esiopetuksen päivittäinen toiminta-aika on neljä tuntia pääsääntöisesti klo 8.30-14.30 välillä. Esiopetukseen kuuluva ruokailu on osa esiopetuksen opetussuunnitelman mukaista toimintaa ja lasketaan kuuluvaksi esiopetuksen työmäärään.
Perusopetukseen valmistavan opetuksen tuntimäärä on 900 tuntia vuodessa, joka tarkoittaa 24 tuntia viikossa. Valmistavasta opetuksesta esiopetuksessa tehdään oppilaskohtainen erillinen päätös.
Esiopetusta järjestetään perusopetuksen toiminta-aikoina.
Esiopetuksen oppilaaksiottoalueet ja järjestämispaikat
Hallintosäännön 15 luku 2 § 1 mom. 1-kohdan mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan jaostojen tehtävänä on päättää oman kieliryhmänsä osalta esiopetuksen järjestämispaikoista.
Kunnallisen esiopetuksen järjestämispaikat ja oppilaaksiottoalueet
Varhaiskasvatusalueilla tarkistetaan syksyisin seuraavan toimintavuoden kunnalliset esiopetuksen järjestämispaikat. Alueilla esiopetuksen järjestämispaikat määritellään mahdollisimman pysyviksi, jolloin lapsen opinpolku on selkeä ja helpommin kuvattavissa myös lapsen huoltajalle. Esiopetusta järjestävien päiväkotien tarve arvioidaan kehittyvien asukasmäärien mukaan.
Esiopetuksen oppilaaksiottoalueita on 42 toimintavuonna 2021–2022.
Vuorohoitoa antavissa päiväkodeissa, kielikylpypäiväkodeissa, suomi–
saame-kaksikielisessä esiopetuksessa, erityisryhmissä annettavassa
esiopetuksessa sekä yksityisessä esiopetuksessa oppilaaksiottoalueena toimii koko kaupunki.
Toimintavuonna 2021–2022 esiopetusta järjestetään 192 kunnallisessa toimipaikassa.
Yksityisen palveluntuottajan esiopetuksen järjestämispaikat ja oppilaaksiottoalue
Yksityiset palveluntuottajat ovat hakeneet esiopetuksen järjestämispaikaksi sähköisellä lomakkeella 7.-30.9.2020. Hakemuksen liitteeksi toimitetaan toimintakautta 2021–2022 koskeva alustava esiopetuksen toimintasuunnitelma. Yksityinen palveluntuottaja voi järjestää esiopetusta, mikäli esiopetuksen järjestämisen kriteerit täyttyvät.
Yksityisen esiopetuksen oppilaaksiottoalueena toimii koko kaupunki. Toimintavuodelle 2021–2022 esiopetusta järjestäviksi toimipaikoiksi on hakenut 72 yksityisen palveluntuottajan päiväkotia.
Esiopetuksen ryhmäkoko
Kunnallisen esiopetuksen vähimmäisryhmäkoko
Esiopetusryhmän muodostumisen edellytyksenä on, että kuhunkin toimipaikkaan muodostuu vähintään 14 lapsen esiopetusryhmä. Aikaisemmin varhaiskasvatuslautakunta on päättänyt (22.11.2016), että vähimmäisryhmäkoko on 13 lasta. Nyt ryhmäkoko esitetään nostettavaksi 14 lapseen. Toimintakauden 2021–2022 noudatetaan kuitenkin ryhmäkoon osalta siirtymäaikaa, jolloin osassa esiopetuksen järjestämispaikoista vähimmäisryhmäkoko voi jäädä 13 lapseen.
Esiopetuksessa noudatetaan perusopetuslakia. Suomenkielinen esiopetus järjestetään Helsingissä päiväkodeissa, jolloin esiopetukseen sovelletaan lisäksi varhaiskasvatuslakia ja sen asetuksia (Perusopetuslaki 1 §). Esiopetuksen lisäksi Helsingissä järjestetään esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.
Valtioneuvoston asetuksessa varhaiskasvatuksesta (753/2018) määritellään henkilöstön mitoitus siten, että yhtä kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olevaa henkilöä kohden voi olla enintään seitsemän yli kolmevuotiasta lasta, kun heidän hoitoaikansa on enemmän kuin viisi tuntia päivässä. Vastaavasti enintään viisi tuntia päivässä olevien lasten osalta ryhmäkoko voi olla 13 lasta, kun ryhmässä työskentelee yksi kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä oleva henkilö.
Esiopetusta järjestettäessä tulee ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää varhaiskasvatuspalveluita (Perusopetuslaki 6 §). Helsingissä valtaosa esiopetukseen osallistuvista lapsista osallistuu myös täydentävään varhaiskasvatukseen ja vain noin 3 prosenttia osallistuu ainoastaan esiopetukseen. Henkilöstömitoituksen mukaan vähimmäisryhmäkoko voi tällöin olla 14, jolloin noudatetaan varhaiskasvatusasetuksen mukaista henkilöstömitoitusta. Vähimmäisryhmäkoon määrittelyllä varmistetaan lapselle riittävä vertaisryhmä sekä turvataan riittävä henkilöstömitoitus täydentävään varhaiskasvatukseen osallistuville lapsille.
Yksityisen palveluntuottajan järjestämän esiopetuksen vähimmäisryhmäkoko
Helsingissä esiopetusta järjestetään sekä kunnallisissa että yksityisissä päiväkodeissa. Yksityisen palveluntuottajan järjestämässä esiopetuksessa vähimmäisryhmäkoko on 7 lasta. Vähimmäisryhmäkoko voi alittua yksityisissä päiväkodeissa erityiseen pedagogiseen järjestelmään tai kielipainotukseen perustuvassa esiopetuksessa silloin, kun se turvaa siirtymisen samaa pedagogiikkaa tai kieliopetusta toteuttavaan perusopetukseen. Näitä poikkeuksia ovat Steiner ja Montessori-päiväkodit, vieraaseen kieleen painottuvat päiväkodit sekä katsomuskasvatukselliset päiväkodit.
Yksityisen palveluntuottajan järjestämässä esiopetuksessa tulee myös yllä esitellyissä poikkeustilanteissa tavoitella vähintään seitsemän lapsen ryhmäkokoa. Näin lapselle varmistetaan ryhmä, jossa hänellä on mahdollisuus vertaissuhteisiin ja niihin liittyvien esiopetuksen tavoitteiden täyttymiseen.
Esiopetuksen oppilaaksiottaminen ja hakeminen
Esiopetuksen oppilaaksiottamisen perusteet on päätetty kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa 8.9.2020 (33 §). Niiden mukaan kunnallisessa varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle osoitetaan esiopetuspaikka omalta esiopetuksen oppilaaksiottoalueelta huomioiden lapsen opinpolun jatkumo esiopetuksesta perusopetukseen. Mikäli huoltaja ei ota vastaan lapselle osoitettua esiopetuspaikkaa, osoitettu paikka raukeaa ja huoltajan tulee hakea toivomaansa paikkaa esiopetuksen hakuaikana. Jos lapsi ei ole ollut kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ennen esiopetusta, huoltajan tulee niin ikään hakea esiopetuspaikkaa.
Huoltaja saa tiedon lapsen esiopetuspaikasta tekstiviestillä 7.1.2021. Esiopetuksen hakuaika on 7.–22.1.2021. Hakeminen tapahtuu sähköisen asioinnin kautta. Tarvittaessa hakemuksen voi toimittaa myös paperiversiona päiväkotiin. Yksityiseen esiopetukseen haetaan esiopetuksen hakuaikana suoraan yksityiseen päiväkotiin.
Jokaiselle helsinkiläisen viisivuotiaan lapsen huoltajalle toimitetaan tiedote esiopetukseen hakeutumisesta ja esiopetuksen oppilaaksiottamisen perusteista marraskuussa 2020. Esiopetushausta kuulutetaan tärkeimmissä sanomalehdissä ja kaupungin sosiaalisen median kanavissa tammikuussa 2021 haun käynnistyttyä. Tietoa esiopetuksesta ja siihen hakemisesta toimitetaan myös leikkipuistoihin ja lastenneuvoloille. Hakemisen yhteydessä on nähtävillä tieto esiopetukseen ottamisen perusteista sekä kriteerit, joita noudatetaan, mikäli hakijoita on esiopetuspaikkaan enemmän kuin vapautuneita paikkoja.
Päätös esiopetuspaikasta sekä muutoksenhakuohjeet toimitetaan lapsen huoltajalle esiopetuksen hakuajan ja hakemusten käsittelyn jälkeen.
Kaksikielinen esiopetus
Helsingin kaupunkistrategiassa 2017–2021 on päätetty (kaupunginvaltuusto 27.9.2017, 321 §), että helsinkiläisten kielitaitoa monipuolistetaan ja englanninkielisen koulutuksen ja varhaiskasvatuksen paikkamäärä kaksinkertaistetaan. Strategiakauden aikana on lisätty kaksikielistä esiopetusta ja varhaiskasvatusta. Esimerkiksi kaksikielisen suomi-englanti esiopetuksen aloituspaikkamäärät ovat noin kolminkertaistuneet strategiakauden aikana (2017–2018 n. 35 aloituspaikkaa, 2019–2020 n. 105 aloituspaikkaa).
Laajamittaista kaksikielistä, kielirikasteista tai kielikylpyesiopetusta tarjoavat kunnalliset esiopetuksen toimipaikat on kuvattu liitteessä. Kielirikasteista esiopetusta järjestäviin päiväkoteihin voi vielä tulla muutoksia esimerkiksi opettajarekrytoinneista johtuen. Laajamittaiseen kaksikieliseen tai kielirikasteiseen esiopetusryhmään osoitetaan paikka lapselle samoin valintaperustein kuin muuhunkin esiopetukseen. Kielikylvyn osalta noudatetaan omia hakeutumisen käytäntöjä. Yksityiset päiväkodit voivat lisäksi tarjota esiopetusta myös muilla kuin suomen tai ruotsin kielellä.
This decision was published on 11.11.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Henrietta Suomalainen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 22795