Valtuustoaloite, lisää toiminnallisia viherympäristöjä päiväkotien pihoille
V 19.5.2021, Valtuutettujen Emma Kari ja Katju Aro aloitteet viherympäristöjen tuomisesta päiväkotien pihoille
Päätös
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Veronika Honkasalon ehdotuksesta.
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteet loppuun käsitellyiksi.
Valtuutettu Emma Kari ja 27 muuta valtuutettua sekä Katju Aro ja 16 muuta valtuutettua esittävät aloitteissaan, että kaupunki lisää päiväkotien pihoille toiminnallisia viherympäristöjä tuomalla pihoille metsäpohjaa eli kunttaa, siirtonurmea ja istutuslaatikoita mm. lasten luontokosketuksen lisäämiseksi ja yleisen hyvinvoinnin vahvistamiseksi.
Päiväkotipihojen pihamateriaalien ja -toimintojen tulee edistää varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteiden toteuttamista. Piha ja tilat suunnitellaan kaikille oppijoille sopiviksi, lasten kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisympäristöksi. Tilojen ja piha-alueiden lisäksi koko kaupunkia ja erityisesti lähialuetta hyödynnetään liikunta- ja luontoelämysten sekä oppimisen paikkoina.
Tila- ja pihasuunnittelun tavoitteena on turvallinen, terveellinen ja tarkoituksenmukainen toimintaympäristö, joka tukee sekä lasten että henkilökunnan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Piha ja tilat suunnitellaan kaikille oppijoille sopiviksi, lasten kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisympäristöksi. Tilojen ja piha-alueiden lisäksi koko kaupunkia ja erityisesti lähialuetta hyödynnetään liikunta- ja luontoelämysten sekä oppimisen paikkoina.
Päiväkotien piha-alueet varustetaan leikkivälinein edistämään liikunnallisuutta ja varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteita. Piha-alueiden suunnittelussa ja varustelussa otetaan huomioon turvallisuus, valvottavuus, yhteisöllisyys, liikunnallisuus ja pihan monipuolinen käyttö oppimis- ja leikkimistilana. Piha-alueet tarjoavat sekä päiväkodin käyttäjille, että alueen asukkaille monipuoliset leikki- ja liikuntaolosuhteet. Henkilökunta ja lapset osallistuvat pihojen ja niiden toimintojen suunnitteluun.
Tontin ja sen lähiympäristön lähtökohdat asettavat suunnittelulle reunaehdot. Ulkotilan sijainti ja koko sekä rakennuksen muoto ja sijainti vaikuttavat ulkotilan luonteeseen ja sinne määriteltäviin toimintoihin.
Ulkotiloissa käytettävät materiaalit ovat terveellisiä, kulutusta kestäviä, käyttötarkoituksen mukaisia sekä rakennusfysikaalisesti kestäviä. Lisäksi materiaalivalinnat ovat ekologisia ja oppimisympäristön monimuotoisuutta lisääviä. Sisäänkäyntien edustat ja alueet, joissa käyttötarkoitus sitä vaatii (esimerkiksi pelialueet), päällystetään kovalla pinnalla.
Muualla oppimisympäristössä suositaan mahdollisimman luonnonmukaisia ja läpäiseviä materiaaleja, kuten leikkihiekkaa tai kunttaa. Päiväkotien pihat ovat yleensä koko pinta-alaltaan täydessä käytössä ja kovalla kulutuksella. Metsänpohja eli kuntta on arka kulutukselle, eikä se kestä päiväkodin tyypillistä käyttöä ja on siten haastava materiaali. Koska päiväkotien pihat ovat hyvin erikokoisia, tasapuolisuuden näkökulmasta kuntalle löytyisi käyttömahdollisuuksia vain hyvin harvoista pihoista.
Toiminnallisten viherympäristöjen ja luontoelementtien lisääminen suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä käyttäjätoimialan kanssa pihan toiminnollisuuden varmistamiseksi. Pihojen ja pintarakenteiden kustannusseurantaa ja laadunvalvontaa pidetään tärkeinä. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen toimintaympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin. Piha-alueiden luonnonmukaisuuden mahdollisella lisäämisellä ei ole kustannusvaikutuksia. Tilojen ja sisäilmaolosuhteiden toimivuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi tulee sisäänkäyntien lähialueet myös jatkossa rakentaa kovapintaisina.
Kaupunki on toteuttanut pilottina muutamien päiväkotien pihoille istutuslaatikoita, joiden ylläpito on osoittautunut odotettua haastavammaksi. Lisäksi istutukset ovat toiminta-ajan ulkopuolella joutuneet ilkivallan kohteeksi. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala selvittää, miten istutuslaatikoiden ylläpitoa voisi helpottaa ja ilkivaltaa rajoittaa, jotta niiden toteuttaminen olisi jatkossa tarkoituksenmukaista.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala päivittää päiväkotien suunnitteluohjeistusta vuoden 2021 aikana yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan kanssa.
Aloitteista on saatu kasvatus- ja koulutuslautakunnan ja kaupunkiympäristölautakunnan lausunnot. Vastaus on kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunnon mukainen. Kaupunkiympäristölautakunta on lausunnossaan suhtautunut myönteisesti viherympäristöjen toteuttamisen edistämiseen päiväkotien pihoilla.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 23.03.2021 § 178
Lausunto
Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon liitteenä olevasta Katju Aron toiminnallisia viherympäristöjä koskevasta valtuustoaloitteesta:
Voimassa oleva toimintamalli Helsingissä
Päiväkotipihojen pihamateriaalien ja -toimintojen tulee edistää varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteiden toteuttamista. Piha ja tilat suunnitellaan kaikille oppijoille sopiviksi, lasten kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisympäristöksi. Tilojen ja piha-alueiden lisäksi koko kaupunkia ja erityisesti lähialuetta hyödynnetään liikunta- ja luontoelämysten sekä oppimisen paikkoina.
Tila- ja pihasuunnittelun tavoitteena on turvallinen, terveellinen ja tarkoituksenmukainen toimintaympäristö, joka tukee sekä lasten että henkilökunnan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Piha ja tilat suunnitellaan kaikille oppijoille sopiviksi, lasten kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisympäristöksi. Tilojen ja piha-alueiden lisäksi koko kaupunkia ja erityisesti lähialuetta hyödynnetään liikunta- ja luontoelämysten sekä oppimisen paikkoina.
Päiväkotien piha-alueet varustetaan leikkivälinein edistämään liikunnallisuutta ja varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteita. Piha-alueiden suunnittelussa ja varustelussa otetaan huomioon turvallisuus, valvottavuus, yhteisöllisyys, liikunnallisuus ja pihan monipuolinen käyttö oppimis- ja leikkimistilana. Piha-alueet tarjoavat sekä päiväkodin käyttäjille, että alueen asukkaille monipuoliset leikki- ja liikuntaolosuhteet. Henkilökunta ja lapset osallistuvat pihojen ja niiden toimintojen suunnitteluun.
Tontin ja sen lähiympäristön lähtökohdat asettavat suunnittelulle reunaehdot. Ulkotilan sijainti ja koko sekä rakennuksen muoto ja sijainti vaikuttavat ulkotilan luonteeseen ja sinne määriteltäviin toimintoihin. Ulkotiloissa käytettävät materiaalit ovat terveellisiä, kulutusta kestäviä, käyttötarkoituksen mukaisia sekä rakennusfysikaalisesti kestäviä. Lisäksi materiaalivalinnat ovat ekologisia ja oppimisympäristön monimuotoisuutta lisääviä. Sisäänkäyntien edustat ja alueet, joissa käyttötarkoitus sitä vaatii (esim. pelialue), päällystetään kovalla pinnalla. Muualla oppimisympäristössä suositaan mahdollisimman luonnonmukaisia ja läpäiseviä materiaaleja, kuten leikkihiekkaa tai kunttaa.
Päiväkotien pihojen suunnittelua ohjaa valtakunnallisten lakien ja määräysten lisäksi Helsingin kaupungin valtuustotavoitteet.
Toimintamallin kehittäminen
Toiminnallisten viherympäristöjen ja luontoelementtien lisääminen tulee suunnitella ja toteuttaa yhdessä käyttäjätoimialan kanssa pihan toiminnollisuuden varmistamiseksi.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa pihojen ja pintarakenteiden kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen toimintaympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.
Piha-alueiden luonnonmukaisuuden mahdollisella lisäämisellä ei ole kustannusvaikutuksia Tilojen ja sisäilmaolosuhteiden toimivuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi tulee sisäänkäyntien lähialueet myös jatkossa rakentaa kovapintaisina.
Helsingin kaupunki on pilottina toteuttanut muutamien päiväkotien pihoille istutuslaatikoita, joiden ylläpito on osoittautunut odotettua haastavammaksi. Lisäksi istutukset ovat toiminta-ajan ulkopuolella joutuneet ilkivallan kohteeksi. Toimiala selvittää miten istutuslaatikoiden ylläpitoa voisi helpottaa ja ilkivaltaa rajoittaa, jotta niiden toteuttaminen olisi jatkossa tarkoituksenmukaista.
Esittelijä
Lisätiedot
Vera Schulman, yksikön päällikkö, puhelin: 310 20777
This decision was published on 10.05.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 32174