Talousarvioaloite, Lisärahoitus Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyölle

HEL 2020-012178
More recent handlings
Case 21. / 198 §
This decisionmaker is no longer active

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Juhani Stradénin ym. talousarvioaloitteesta koskien lisärahoitusta Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyölle

The Social Services and Health Care Committee

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle valtuutettu Juhani Stradénin ja 5 muun valtuutetun talousarvioaloitteesta seuraavan lausunnon:

”Aloitteessa esitetään Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry:lle lisärahan tarvetta 41 000 euroa logistiikkakeskuksen varustamista varten, jotta ruokalahjoituksia voitaisiin vastaanottaa lisää.

Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että ruoka-aputoiminnan kehittämistä jatketaan yhdessä ruoka-aputoimijoiden kanssa vuoden 2022 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2022–2024 taloussuunnitelman mukaisesti osallisuutta ja ihmisten toimijuutta vahvistaen. Sosiaali- ja terveystoimialan tavoitteena on, että ruoka-apua on keskittämisen sijaan saatavilla monipuolisesti ja kattavasti eri puolilla Helsinkiä.

Kaupunginhallitus on vuonna 2018 edellyttänyt, että ruoka-aputoiminnan jatkosuunnittelussa varmistetaan, että ruoka-apua on saatavissa sujuvasti myös niille, jotka eivät halua tunnistautua, osallistua yhteiseen toimintaan tai aloittaa asiakkuutta muissa palveluissa. Kaupunginhallitus on todennut, että toiminnan kehittämisellä tähdätään sujuvuuden parantamiseen, avun verkostojen laajentamiseen sekä palveluohjauksen lisäämiseen julkisten palvelujen pariin.

Sosiaali- ja terveystoimialalla on investoitu vuonna 2020 perustettuun hävikkiruokaterminaaliin, jonka toimintaa ylläpidetään yhdessä Helsingin seurakuntayhtymän kanssa. Hävikkiruokaterminaalin kautta hävikkiruokaa toimitetaan erityisesti pienille ja keskisuurille ruoka-aputoimijoille Helsingin eri alueilla. Ruoka-apua tarvitsevat henkilöt voivat maantieteellisen kattavuuden myötä saada ruoka-apua oman asuinpaikkansa läheltä.

Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyön toimintaa tuetaan vuosittain sosiaali- ja terveystoimen järjestöavustuksilla. Sosiaali- ja terveyslautakunta on myöntänyt järjestöavustusta Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö Pelastakaa Suomen nuoret ry:lle 130 000 euroa vuotta kohti vuosille 2019, 2020 ja 2021. Avustukset on myönnetty vähävaraisille kohdennetun maksuttoman elintarvikejakelun tila- ja sähkökuluihin Helsingissä kaupungilta vuokratussa tilassa. Avustuksen edellytyksenä on ollut, että toimintaa kehitetään yhdessä muiden toimijoiden kanssa käynnistyneessä ruoka-aputoiminnan kehittämishankkeessa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyön toiminnan tukeminen järjestöavustusmäärärahoin nähdään riittävänä. Sosiaali- ja terveystoimi ei tue talousarviomäärärahojen lisäämistä talousarvioaloitteessa esitettyihin asioihin. Tärkeänä nähdään yhteistyön jatkuminen sekä Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyön että muiden ruoka-aputoimijoiden kanssa siten, että ruoka-apu olisi sitä tarvitseville saatavilla sujuvasti ja maantieteellisesti kattavasti. Hävikkiruoan logistiikan osalta on mahdollista tehdä yhteistyötä hävikkiruokaterminaalin kanssa.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Ruoka-apu on hyväntekeväisyys- ja avustustoimintaa, jolla tuetaan esimerkiksi pienituloisia eläkeläisiä ja työttömiä. Sosiaali- ja terveystoimi pitää tärkeänä, että ruoka-apu on monipuolisesti ja kattavasti saatavilla eri puolilla Helsinkiä."

Käsittely

Asiassa tehtiin seuraava palautusehdotus:

Palautusehdotus 1:
Jäsen Laura Korpinen: Pyydän asian palautettavaksi valmisteluun ja lausunnon muutettavaksi siten, että Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry:lle myönnetään lisärahana 41 000 euroa logistiikkakeskuksen varustamista varten. Varat käytettäisiin kylmäkontteihin tavaran säilyttämisen turvaamiseksi, eli lisärahoitus tulisi konkreettisesti ruoka-apua tarvitsevien hyväksi.

Jäsen Laura Korpisen palautusehdotus raukesi kannattamattomana.

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi asiasta esittelijän ehdotuksen mukaisen lausunnon.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Close

Kaupunginkanslia on pyytänyt sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoa kaupunginhallitukselle valtuutettu Juhani Stradénin ja 5 muun valtuutetun talousarvioaloitteesta koskien lisärahoitusta Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyölle.

Lausuntoa on pyydetty 22.9.2021 mennessä.

Close

This decision was published on 22.09.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Ask for more info

Viivi Väänänen, toiminnansuunnittelija, puhelin: 09 310 42303

viivi.vaananen@hel.fi

Armi Vadén, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 15970

armi.vaden@hel.fi