Virkojen lakkauttaminen, keskushallinto

HEL 2020-013909
More recent handlings
Case 10. / 46 §

Virkojen lakkauttaminen

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus lakkautti liitteiden 1-4 mukaiset virat 11.1.2021 alkaen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Lakkautettaviksi on esitetty yhteensä 63 virkaa: sosiaali- ja terveystoimialalta 46 virkaa, kaupunkiympäristön toimialalta 12 virkaa, kaupunginkansliasta 4 virkaa ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta 1 virka.

Lakkautettaviksi esitettävät avoimet virat ovat tulleet tarpeettomiksi toiminnan uudelleen järjestelyjen tai organisaatiomuutoksien seurauksena ja kun tehtävissä ei enää käytetä julkista valtaa. Kun virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, tulee avoimeksi, se lakkautetaan kuntalain 88 §:n 2 momentin mukaisesti.

Virka tulee lakkauttaa myös, jos virkasuhde on muutettu työsuhteeksi. Mikäli virkatehtäviin ei enää kuulu julkisen vallan käyttöä, työnantaja ja viranhaltija voivat ensisijaisesti sopia virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi, tai virkasuhde muutetaan työsuhteeksi työnantajan yksipuolisella päätöksellä kuntalain 89 §:ssä mainituin edellytyksin.

Kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta hallintosäännön 8 luvun 1 §:n 1 momentin 13 kohdan mukaan.

Close

Kaupunginhallitus 11.01.2021 § 20

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian viikoksi pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian viikoksi pöydälle Anna Vuorjoen ehdotuksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Helena Wendorf, työmarkkina-asiantuntija, puhelin: 09 310 23529

helena.wendorf@hel.fi
Close

This decision was published on 26.01.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Ask for more info

Helena Wendorf, työmarkkina-asiantuntija, puhelin: 09 310 23529

helena.wendorf@hel.fi

Attachments

1. Sote Lakkautettavat virat tammikuu 2021
The attachment will not be published on the internet.
2. Kymp Lakkautettavat virat tammikuu 2021
The attachment will not be published on the internet.
3. Kanslia Lakkautettavat virat tammikuu 2021
The attachment will not be published on the internet.
4. Kasko Lakkautettavat virat tammikuu 2021
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.