Vahingonkorvaus, autovaurio 23.2.2021, Aarteenetsijäntie

HEL 2021-002442
More recent handlings
§ 18

Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa, autovaurio Aarteenetsijäntiellä

Yksikönjohtaja

Päätös

Yksikönjohtaja päätti hylätä vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksessa todetaan, että hakija ajoi autollaan Länsimäentietä 23.2.2021 kello 7.30 ja hänen edessään ajoi iso hiekoitusauto kohti Mellunmäen metroasemaa. Auto pysähtyi Länsimäentiellä ja kääntyi oikealle Aarteenetsijäntielle. Hakija pysähtyi odottamaan, että auto kääntyy hänen edestä. Hakija toteaa, että kääntyessään hiekoitusautosta lensi hiekoitushiekkaa suoraan hakijan auton konepellille.

Hakija on toimittanut 23. ja 24.2.2021 Helsingin kaupungin kirjaamoon vielä erittelemättömän suuruisen vaatimuksen autonsa korjauskustannuksista, mutta vaati maalivaurioiden korjausta vahingon aiheuttajalta eli urakoitsijalta.

Staran työnjohdon selvityksen mukaan hiekoitusauto oli Länsimäentiellä suorittamassa liukkaudentorjunta tehtäväänsä ja tarkoituksenaan kääntyä oikealle Aarteenetsijäntielle, kun kuljettaja joutui liikenne-esteiden takia pysähtymään risteykseen, mutta jatkoi tilanteen selvittyä hiekoitustehtäväänsä. Kuorma-autojen hiekoittajat ovat suunniteltu niin, että kun auto pysähtyy, niin hiekan tulo loppuu ja kun auto lähtee liikenteeseen, hiekan tulo jatkuu automaattisesti.

Staran työkoneiden kuljettajien velvollisuus on ilmoittaa työssä sattuvista vahingoista välittömästi työnjohdolle ja auton omistajalle. Vahingosta ei aiheudu sanktiota kuljettajillemme.

Stara katsoo, ettei tapaukseen liity tahallista tai tuottamuksellista toimintaa tai laiminlyöntiä ja siksi korvausvelvollisuus ei täyty. Hiekoitusauton perässä on ilmoitettu turvaetäisyydeksi 8 metriä ja hakija on itse ajanut liian lähelle laitetta. Staran auton kuljettaja ei ole voinut vaikuttaa vahingon syntyyn, koska hiekoitus käynnistyy automaattisesti auton liikkeelle lähdettyä. Hakija on ainoana toimillaan vaikuttanut vahingon syntyyn ja siksi hakemus hylätään.

This decision was published on 11.03.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Decisionmaker

Ville Alatyppö
yksikönjohtaja