Talousarvioaloite, Vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöiden lisääminen

HEL 2021-002891
More recent handlings
Case 13. / 190 §
This decisionmaker is no longer active

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Rantasen ym. talousarvioaloitteesta vammaispalvelujen sosiaalityöntekijöiden lisäämiseksi

The Social Services and Health Care Committee

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Sosiaali- ja terveyslautakunta jätti asian yksimielisesti pöydälle jäsen Laura Korpisen ehdotuksesta.

Sosiaali- ja terveyslautakunta antaa kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Rantasen ja viiden muun valtuutetun talousarvioaloitteesta seuraavan lausunnon:

"Aloitteessa esitetään, että sosiaalityön resursseja tarkastellaan vammaistyössä ja sosiaalityöntekijöiden määrää lisätään siten, että he pystyvät palvelemaan asiakkaita ripeästi, yksilöllisesti ja laadukkaasti.

Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että vammaisten sosiaalityön resursseja seurataan ja tarvittaessa vahvistetaan talousarvion puitteissa.

Vammaispalvelun sosiaalityö

Vammaispalvelu on erityisosaamista edellyttävä sosiaalityön kokonaisuus. Vammaispalveluiden sosiaalityöntekijät toimivat sosiaalityön erityisasiantuntijoina vammaisuuteen liittyvissä asioissa ja palveluissa sekä työskentelevät erilaisissa yhteistyötiimeissä ja -verkostoissa. Vammaisten ihmisten elämäntilanne erilaisine toimintakyvyn rajoitteineen vaatii työntekijältä perehtyneisyyttä niin erityislainsäädäntöön että yleispalveluiden ja sosiaaliturvaetuuksien hyvää tuntemusta. Vammaispalvelujen asiakassuhteet ovat usein luonteeltaan pitkäkestoisia.

Muutokset vammaispalvelun sosiaalityössä

Muutokset vammaispalvelulaissa, kehitysvammalaissa sekä sosiaalihuoltolaissa ovat tuoneet uusia vaativia työtehtäviä (mukaan luettuna itsemääräämisoikeuden rajoittamista koskevat päätökset). Erityisesti henkilökohtaisen avun ja kehitysvammahuollon asiakkaiden määrässä on tapahtunut kasvua.

Vammaispalvelujen sosiaalityössä tehtiin selvitys 2019–2020 sosiaalityöntekijöiden muuttuneista työtehtävistä sekä työn haasteista. Selvityksessä nousi esiin, että vammaispalvelujen sosiaalityön voimavaroja tulisi tulevaisuudessa pyrkiä vahvistamaan 10 työntekijällä. Vuoden 2021 aikana sosiaalityöhön lisättiin kuusi uutta vakanssia (kaksi sosiaalityöntekijää ja neljä sosiaaliohjaajaa). Vammaispalveluissa aloitettiin uutena toimintana vammaisneuvonta vuoden 2021 alussa. Sosiaalityötä pyritään vahvistamaan jatkossakin asteittain perhe- ja sosiaalipalveluissa sekä sisäisin työjärjestelyin että mahdollisin vakanssilisäyksin talousarvion puitteissa.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Vammaispalvelut ovat palveluita, joiden tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Vammaispalvelujen riittävä resursointi mahdollistaa osaltaan tavoitteen toteutumisen."

Close

Kaupunginkanslia on pyytänyt sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoa kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Rantasen ja viiden muun valtuutetun talousarvioaloitteesta koskien sosiaalityöntekijöiden määrän lisäämistä vammaispalveluihin.

Lausuntoa on pyydetty 22.9.2021 mennessä.

Close

This decision was published on 22.09.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Ask for more info

Jonna Weckström, vammaisten sosiaalityön päällikkö, puhelin: 09 310 89545

jonna.weckstrom@hel.fi

Merja Jäntti, toiminnansuunnittelija, puhelin: 09 310 43715

merja.jantti@hel.fi