Talousarvioaloite, hoitohenkilöstön huomioiminen korona-epidemian aikana tehdystä työstä

HEL 2021-002902
More recent handlings
Case 10. / 220 §
This decisionmaker is no longer active

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Seija Muurisen ym. talousarvioaloitteesta hoitohenkilöstön huomioimiseksi korona-epidemian aikana tehdystä työstä

The Social Services and Health Care Committee

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle valtuutettu Seija Muurisen ja neljän muun valtuutetun talousarvioaloitteesta seuraavan lausunnon:

”Aloitteessa esitetään, että Helsingin kaupunki varaa rahoitusta vuoden 2022 talousarvioon hoitohenkilöstön huomioimiseksi korona-epidemian aikana tehdystä työstä.

Sosiaali- ja terveystoimessa on vuonna 2021 palkittu myös hoitohenkilöstöä joustamisesta sekä hyvin tehdystä työstä covid-19-pandemian aikana muun muassa kertapalkkioilla. Myös vuonna 2022 varataan rahat palkkojen lisäksi sijaistarpeen kattamiseen ja kertapalkitsemiseen.

Henkilöstön huomioiminen ja palkitseminen

Vuonna 2021 toteutetulla palkkakehityssuunnitelmalla sekä 1.4.2021 jaossa olleella KVTES:n järjestelyerällä pystyttiin korottamaan hoitohenkilöstöstä palkkoja esimerkiksi Helsingin sairaalassa, seniorikeskuksissa, vammaistyössä sekä lastensuojelussa ja lasten- ja vastaanottokodeissa.

Kaupunginvaltuusto myönsi sosiaali- ja terveystoimialalle lisäksi vuonna 2020 erillismäärärahan (0,5 % palkkabudjetista), joka käytettiin kertapalkkioina vuonna 2020 tehdystä joustavasta työstä. 0,5 prosenttiyksikön lisämäärärahalla palkittiin niitä ydintoiminnan työyhteisöjä ja lähiesihenkilöitä, joiden työhön pandemiavuosi on vaikuttanut erityisen paljon.

Kaikkiin hoitohenkilöstön palkkoihin sekä sijaistarpeiden kattamiseen varataan palkkarahat vuoden 2022 budjettiin. Työhyvinvointisuunnitelmien ja -hankkeiden toteuttamiseen sekä työkykyjohtamisen tukeen varataan tarvittavat määrärahat talousarvion valmisteluohjeen mukaisesti.

Kertaluonteiseen palkitsemiseen (kertapalkkiot ja ideapalkkiot) varataan määräraha, joka on suuruudeltaan yksi (1) prosentti henkilöstön vuotuisesta säännöllisen työajan palkkasummasta. Kertapalkkio on ryhmää tai yksilöä koskeva palkitsemisen keino, jota käytetään kertaluonteisten erinomaisten työsuoritusten tai tavoitteiden saavuttamisen palkitsemiseen.

Yhteenveto

Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että vuoden 2022 talousarvioehdotukseen on varattu rahaa henkilöstön huomioimiseen covid-19-pandemian aikana tehdystä työstä.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Henkilöstön saatavuudessa on ollut viime vuosina suuria haasteita. Erityisesti lääkäreitä, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, lähihoitajia sekä sosiaalityöntekijöitä on ollut haastava saada tarpeeseen nähden riittävästi. Hoitohenkilöstön palkkauksen kilpailukyvystä on tärkeää pitää huolta. On tarpeen jatkaa kaupungin palkkakehityssuunnitelmaa vähintään aikeisempien vuosien tasolla hoitohenkilöstön kilpailukykyisen palkan varmistamiseksi.

Henkilöstörakennetta kehitetään palkkaamalla lisää hoiva-avustajia, jolloin muu hoitohenkilöstö pystyy keskittymään omaa osaamistaan ja koulutustaan vastaaviin tehtäviin."

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Close

Kaupunginkanslia on pyytänyt sosiaali- ja terveyslautakunnan lausuntoa kaupunginhallitukselle Seija Muurisen ja neljän muun valtuutetun talousarvioaloitteesta koskien rahoituksen varaamista vuoden 2022 talousarvioon hoitohenkilöstön huomioimiseksi korona-epidemian aikana tehdystä työstä. Lausuntoa on pyydetty 22.9.2021 mennessä.

Close

Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.09.2021 § 193

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Sosiaali- ja terveyslautakunta jätti asian yksimielisesti pöydälle jäsen Seija Muurisen ehdotuksesta.

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Sari Kuoppamäki, henkilöstö- ja kehittämispäällikkö, puhelin: 310 43471

sari.kuoppamaki@hel.fi

Annamari Rinne, työnantajapolitiikan päällikkö, puhelin: 310 24044

annamari.rinne@hel.fi
Close

This decision was published on 29.09.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Ask for more info

Sari Kuoppamäki, henkilöstö- ja kehittämispäällikkö, puhelin: 09 310 43471

sari.kuoppamaki@hel.fi

Annamari Rinne, työnantajapolitiikan päällikkö, puhelin: 09 310 24044

annamari.rinne@hel.fi