Hankinta, Gibraltarinaukion paalulaatta 2021, Rakentamispalveluliikelaitos Stara

HEL 2021-005420
More recent handlings
§ 47

Gibraltarin aukion paalulaatta 2021

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja päätti valita edullisimman tarjouksen antaneen Silvertek Oy:n sopimusurakoitsijaksi Gibraltarin aukion paalulaatta 2021 -urakkaan ajalla 1.6.2021 – 30.9.2021.

Samalla toimitusjohtaja päätti oikeuttaa Staran kaupunkitekniikan rakentamisen alueen 1 tilaamaan töitä tästä hankintapäätöksestä syntyvän urakkasopimuksen puitteissa enintään 542 529,75 euron (AVL 8 c §) arvosta jäljempänä mainituin perustein.

Lisäksi toimitusjohtaja päätti oikeuttaa kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan allekirjoittamaan ja solmimaan urakkasopimuksen.

Kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajalla on oikeus päättää lisä- ja muutostöiden hankkimisesta rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunnan päätöksen 20.6.2017 § 7 mukaisesti.

Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta kun muutoksenhakuaika on kulunut ja kun tilaaja ja hankintapäätöksellä valittu toimittaja ovat molemmat allekirjoittaneet urakkasopimuksen.

Pöytäkirjanote muutoksenhakuohjeineen tiedoksiantona päätöksestä asianosaisille.

Päätöksen perustelut

Staran kaupunkitekniikan rakentamisen osasto toteuttaa antamiensa tarjousten ja tilaajahallintokuntien tekemien tilausten perusteella vuosittain useita katu-, vesihuolto- ja viherrakentamishankkeita. Hankkeet toteutetaan omajohtoisesti ja niissä käytetään oman tuotannon lisäksi runsaasti monen tyyppisiä kilpailutettuja aliurakoita ja -hankintoja. Paalulaattatöiden urakka on tällainen tyypillinen alihankinta, jossa on välttämätöntä käyttää erikoisammattiosaamiseen keskittynyttä ja tarvittavan kaluston omaavaa aliurakointia.

Hankintamenettely on ollut julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) mukainen avoin menettely, jossa kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintailmoitus on julkaistu 6.5.2021 Hilmassa ja Tarjouspalvelussa tunnuksella HEL 2021-005420. Hankintailmoitusta korjattiin 10.5.2021 muuttamalla hankintaviranomaisen lähettämiä tietoja referenssien osalta. Referenssitiedoista korjattiin pudotustiivistys –urakka paalulaatta –urakaksi. Korjattu tarjouspyyntö on tämän päätöksen liitteenä.

Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista lisäkysymyksiä 14.5.2021 klo 12.00 asti. Hankintaa koskien määräajan puitteissa esitettiin yksi kysymys ja siihen annettiin vastaus 11.5.2021. Esitetty kysymys ja vastaus ovat tämän päätöksen liitteenä.

Tarjoukset tuli toimittaa hankintayksikölle 21.5.2021 klo. 12.00 mennessä sähköisessä muodossa Tarjouspalvelun kautta. Tarjoukset avattiin tarjousten jättämiselle varatun ajan päätyttyä. Tarjousten avaamisesta on laadittu pöytäkirja, mikä on tämän päätöksen liitteenä.

Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä seuraavat kaksi yritystä:

Silvertek Oy
SRV Infra Oy

Tarjoajien soveltuvuuden osalta hankintayksikkö edellytti, että tarjoajat antavat tarjouksensa osana vakuutuksen, että ne täyttävät hankintayksikön tarjouspyynnössä asettamat soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin alustavasti tarjouksissa annettujen tietojen perusteella. Kaikki tarjoukset täyttivät soveltuvuusvaatimukset ja pääsivät mukaan tarjousvertailuun. Tarjousten vertailutaulukko ja hintavertailu ovat tämän päätösesityksen oheismateriaalina.

Tarjouspyynnön mukaisesti tarjousten valintaperusteena oli halvin hinta. Hankintayksikkö on tarjouspyynnössä ilmoittanut, että se tarkastaa voittamassa olevan tarjoajan tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:n tilaajan selvitysvelvollisuuteen kuuluvat urakoitsijan velvoitteet ja todistukset.

Voittamassa olevalta Silvertek Oy:ltä tarkastettiin tarjouksessa annettujen tietojen paikkansapitävyys. Lisäksi tarjoajalta pyydettiin muut tarjouspyynnössä vaaditut selvitykset. Tarkastuksessa todettiin tarjoajan täyttävän soveltuvuusvaatimukset.

Yksikköhintaperusteisen kokonaisurakan yksikköhintaluettelo muodostuu tarjoajan tarjouksessaan antamien yksikköhintojen perusteella. Koko urakan vertailusumma muodostuu yksikköhintojen ja hankintayksikön tarjouspyynnössä ilmoittamien arvioitujen suoritemäärien mukaan lasketusta urakkasummasta. Urakkakilpailun voittajan vertailuhinta on 471 765,00 euroa (AVL 8 c §).

Toteutuvien töiden laajuutta on hankinnan tässä vaiheessa vaikea arvioida tarkasti. Tarjouspyynnön määräarviot perustuvat suunnitelmapiirustuksiin. Lopullisesti toteutuvat määrät voivat olla suurempia tai pienempiä. Arvio enimmäishinnasta perustuu vertailuhinnasta lisättynä lisä- ja muutostöiden lisähankintamahdollisuuden 15 prosentin varauksella. Arvio hankinnan suuruudesta lisähankintamahdollisuudet mukaan lukien on 542 529,75 euroa (AVL 8 c §).

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaa koskevat tarjousasiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevien päätöksen tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Hintatiedot ovat kuitenkin aina julkisia.

This decision was published on 26.05.2021

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Eila Hägg, rakennuspäällikkö, puhelin: 09 310 70042

eila.hagg@hel.fi

Ilkka Koivula, projektipäällikkö, puhelin: +358931039821

ilkka.koivula@hel.fi

Decisionmaker

Timo Martiskainen
toimitusjohtaja

Attachments

1. avauspöytäkirja
2. Tarjouspyyntö, HEL 2021-005420, Gibraltarin aukion paalulaatta 2021
3. vertailutaulukko_348708
4. Liite1 , Hintavertailu, Gibraltarin aukion paalulaatta 2021
5. tarjous_2116579
6. Kysymykset ja vastaukset_348708
7. Liite 2, Urakkaohjelma, Gibraltarin aukio paalulaatta 2021
8. Liite 3, Urakkasopimus, Gibraltarin aukion paalulaatta 2021
9. Liite 4, Työturvallisuusasiakirja, Gibraltarin aukion paalulaatta 2021
10. Liite 5, Työselostus, Gibraltarin aukion paalulaatta 2021

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.