Valtuustoaloite, Joukkoliikenteen kehittäminen maksuttomaksi

HEL 2021-006117
More recent handlings
Case 17. / 399 §

Valtuutettu Pentti Arajärven aloite koskien joukkoliikenteen kehittämistä maksuttomaksi

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, että yhdessä muiden HSL kuntien kanssa ryhdytään voimakkaasti edistämään yhden vyöhykkeen kertalipun käyttöönottoa. (Daniel Sazonov)

Käsittely

Palautusehdotuksen käsittely

Valtuutettu Pentti Arajärvi ehdotti valtuutettu Ilkka Taipaleen kannattamana, että kaupunginvaltuusto palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perusteluin:

Aloitevastaus on sisäisesti ristiriitainen. Kielteistä vastausta perustellaan seikoilla, jotka ovat riippumattomia joukkoliikenteen maksuttomuudesta. Vastauksessa ei ole lainkaan käsitelty maksuttoman joukkoliikenteen vaikutuksia kaupunkilaisten henkilökohtaiseen talouteen. Osa perusteluista olettaa henkilöiden ensin hankkiutuvan halvempien liikennepalvelujen piiriin ja sitten lisäävän matkustuskustannuksiaan. Aloite palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

12 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Valtuutettu Pentti Arajärven palautusehdotus

Jaa-äänet: 60
Outi Alanko-Kahiluoto, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Atte Harjanne, Harry Harkimo, Mari Holopainen, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Kati Juva, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Marko Kettunen, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Pia Kopra, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Heimo Laaksonen, Minna Lindgren, Teija Makkonen, Otto Meri, Nina Katariina Miettinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Sanna-Leena Perunka, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuomi-Nikula, Elina Valtonen, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 17
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Mia Haglund, Titta Hiltunen, Veronika Honkasalo, Jukka Järvinen, Elina Kauppila, Mai Kivelä, Minja Koskela, Petra Malin, Tuomas Nevanlinna, Suldaan Said Ahmed, Ilkka Taipale, Thomas Wallgren, Sinikka Vepsä

Tyhjä: 8
Nita Austero, Elisa Gebhard, Oona Hagman, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Ville Jalovaara, Sami Muttilainen, Nasima Razmyar

Valtuutettu Muttilainen ilmoitti tarkoituksenaan olleen äänestää EI.

Kaupunginvaltuusto jatkoi asian käsittelyä.

Selonteko

Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi kolme toivomuspontta.

Valtuutettu Tuomas Rantanen ehdotti valtuutettu Johanna Nuortevan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta käynnistää muiden HSL- kuntien kanssa neuvottelut siitä että HSL:n rahoituksesta nykyistä suurempi osa (esimerkiksi 60–70%) voitaisi pysyvästi maksaa suorilla kuntaosuuksilla ja vastaavasti pienempi osa lipputuloilla.

Valtuutettu Daniel Sazonov ehdotti valtuutettu Atte Kalevan kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, että yhdessä muiden HSL kuntien kanssa ryhdytään voimakkaasti edistämään yhden vyöhykkeen kertalipun käyttöönottoa.

Valtuutettu Pentti Arajärvi ehdotti valtuutettu Elisa Gebhardin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Hyväksyessään esityksen valtuusto ehdottaa selvitettäväksi, voisiko HSL koronapandemian väistyttyä toteuttaa maksuttomia kokeilujaksoja, joiden avulla voitaisiin selvittää, mikä merkitystä lipun hinnalla on ihmisten kulkutapoihin.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Äänestysjärjestys

Toivomusponsista äänestettiin erikseen.

Äänestykset

13 äänestys

Valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 41
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Kati Juva, Jukka Järvinen, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Minja Koskela, Minna Lindgren, Petra Malin, Nina Katariina Miettinen, Sami Muttilainen, Tuomas Nevanlinna, Johanna Nuorteva, Terhi Peltokorpi, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Pekka Sauri, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Tuomas Tuomi-Nikula, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 11
Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Atte Kaleva, Marko Kettunen, Otto Meri, Matias Pajula, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Nina Suomalainen

Tyhjä: 32
Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Harry Harkimo, Ville Jalovaara, Arja Karhuvaara, Pia Kopra, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Mia Nygård-Peltola, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Sanna-Leena Perunka, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Sari Sarkomaa, Elina Valtonen, Maarit Vierunen

Poissa: 1
Sinikka Vepsä

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottamaa toivomuspontta.

14 äänestys

Valtuutettu Daniel Sazonovin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Daniel Sazonovin ehdottama toivomusponsi EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 57
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Nita Austero, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Oona Hagman, Juha Hakola, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Marko Kettunen, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Sini Korpinen, Minja Koskela, Minna Lindgren, Teija Makkonen, Petra Malin, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård-Peltola, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Suldaan Said Ahmed, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Thomas Wallgren, Elina Valtonen, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 4
Laura Korpinen, Otto Meri, Sami Muttilainen, Matias Pajula

Tyhjä: 24
Outi Alanko-Kahiluoto, Eva Biaudet, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Jussi Halla-aho, Harry Harkimo, Kati Juva, Elina Kauppila, Laura Kolbe, Pia Kopra, Heimo Laaksonen, Nina Katariina Miettinen, Sanna-Leena Perunka, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Risto Rautava, Wille Rydman, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Tuomas Tuomi-Nikula, Sanna Vesikansa

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Daniel Sazonovin ehdotaman toivomusponnen.

15 äänestys

Valtuutettu Pentti Arajärven ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Pentti Arajärven ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 27
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Eva Biaudet, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Elina Kauppila, Mai Kivelä, Minja Koskela, Minna Lindgren, Petra Malin, Sami Muttilainen, Tuomas Nevanlinna, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Ilkka Taipale, Thomas Wallgren, Sinikka Vepsä

Ei-äänet: 24
Mika Ebeling, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Marko Kettunen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Otto Meri, Dani Niskanen, Mia Nygård-Peltola, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Tuomas Rantanen, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Nina Suomalainen, Elina Valtonen, Maarit Vierunen

Tyhjä: 34
Outi Alanko-Kahiluoto, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Nora Grotenfelt, Oona Hagman, Atte Harjanne, Harry Harkimo, Shawn Huff, Kati Juva, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Sini Korpinen, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Nina Katariina Miettinen, Björn Månsson, Johanna Nuorteva, Jenni Pajunen, Terhi Peltokorpi, Sanna-Leena Perunka, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Pekka Sauri, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuomi-Nikula, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Pentti Arajärven ehdottamaa toivomuspontta.

See table with voting results

Äänestys 1

Ayes: Asian käsittelyä jatketaan

Noes: Aloitevastaus on sisäisesti ristiriitainen. Kielteistä vastausta perustellaan seikoilla, jotka ovat riippumattomia joukkoliikenteen maksuttomuudesta. Vastauksessa ei ole lainkaan käsitelty maksuttoman joukkoliikenteen vaikutuksia kaupunkilaisten henkilökohtaiseen talouteen. Osa perusteluista olettaa henkilöiden ensin hankkiutuvan halvempien liikennepalvelujen piiriin ja sitten lisäävän matkustuskustannuksiaan. Aloite palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Member Political group
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Harry Liike Nyt Helsinki
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kettunen, Marko No council group
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ruohonen-Lerner, Pirkko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Valtonen, Elina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka No council group
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Austero, Nita Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hagman, Oona Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Kokoomuksen valtuustoryhmä 22 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 18 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 9 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 1 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
No council group 1 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 6 6 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 10 1 0

Äänestys 2

Ayes: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta käynnistää muiden HSL- kuntien kanssa neuvottelut siitä että HSL:n rahoituksesta nykyistä suurempi osa (esimerkiksi 60–70%) voitaisi pysyvästi maksaa suorilla kuntaosuuksilla ja vastaavasti pienempi osa lipputuloilla.

Noes: Vastustaa

Member Political group
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka No council group
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kettunen, Marko No council group
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Austero, Nita Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Hagman, Oona Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Harkimo, Harry Liike Nyt Helsinki
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ruohonen-Lerner, Pirkko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Valtonen, Elina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Vihreä valtuustoryhmä 18 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 9 0 2 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
No council group 1 1 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 7 15 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 0 1 0
Liike Nyt Helsinki 0 0 2 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 3 6 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 0 6 0

Äänestys 3

Ayes: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, että yhdessä muiden HSL kuntien kanssa ryhdytään voimakkaasti edistämään yhden vyöhykkeen kertalipun käyttöönottoa.

Noes: Vastustaa

Member Political group
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Austero, Nita Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hagman, Oona Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka No council group
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kettunen, Marko No council group
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ruohonen-Lerner, Pirkko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Valtonen, Elina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Harkimo, Harry Liike Nyt Helsinki
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Kokoomuksen valtuustoryhmä 16 2 4 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 12 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 10 0 8 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 9 1 1 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4 0 2 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 3 1 5 0
No council group 2 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 1 0 1 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 0 1 0
Liike Nyt Helsinki 0 0 2 0

Äänestys 4

Ayes: Hyväksyessään esityksen valtuusto ehdottaa selvitettäväksi, voisiko HSL koronapandemian väistyttyä toteuttaa maksuttomia kokeilujaksoja, joiden avulla voitaisiin selvittää, mikä merkitystä lipun hinnalla on ihmisten kulkutapoihin.

Noes: Vastustaa

Member Political group
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Austero, Nita Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka No council group
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kettunen, Marko No council group
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Valtonen, Elina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Hagman, Oona Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Harry Liike Nyt Helsinki
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Juva, Kati Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ruohonen-Lerner, Pirkko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 12 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 2 1 15 0
No council group 1 1 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 1 0 5 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 2 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 15 7 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 1 0 0
Liike Nyt Helsinki 0 0 2 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 6 3 0
Close

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Valtuutettu Pentti Arajärvi ja 18 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingin kaupunginhallitus:

  • selvittää maksuttomaan joukkoliikenteeseen siirtymisen vaikutukset taloudellisesti, sosiaalisesti ja tulonjaon kannalta,
  • selvittää erikseen 65 vuotta täyttäneiden ja alaikäisten maksuttoman joukkoliikenteen merkityksen ja vaikutukset,
  • käynnistää muiden HSL-kuntien kanssa tarvittavat selvitykset ja neuvottelut aloitteen toteuttamiseksi.

Kaupunginhallitus toteaa, että tutkimusten mukaan maksuton joukkoliikenne voi alussa tuottaa sellaisia hyötyjä, joilla sitä usein perustellaan. Joukkoliikenteen käyttö lisääntyy, jolloin sen tarjontaa lisätään kysyntää vastaavasti. Joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus kasvaa, ja henkilöautomatkat sekä liikenteen päästöt ja energiankulutus vähenevät.

Pidemmällä aikavälillä maksuttoman joukkoliikenteen arvioidaan kuitenkin johtavan yhteyskuntataloudellisesti epäedulliseen kehitykseen, sillä liikkumisen hinnan aleneminen houkuttelee muuttamaan kauemmas palveluista. Yhdyskuntarakenteen hajautumisen arvioidaan lisäävän autonkäyttötarvetta ja auton omistusta. Siirtymä joukkoliikenteen käyttöön tulisi pääsääntöisesti lyhyistä jalan tai polkupyörällä kuljetuista matkoista, jotka olisivat energiatalouden ja terveysvaikutusten kannalta suotuisia liikkumismuotoja.

Tutkimusten mukaan joukkoliikenteen kulkumuoto-osuutta kasvatetaan tehokkaimmin parantamalla palvelutasoa. Matkustaja arvioi joukkoliikenteen palvelutasoa ja kilpailukykyä kokonaisuutena, johon vaikuttavat useat eri tekijät, kuten aikataulujen ja reittien sopivuus, matkaketjun sujuvuus, pysäkkien ja terminaalien laatu, matkalippujen hankinnan helppous ja hinnat, matkustajainformaatio kokonaisuudessaan, kaluston siisteys ja kunto, mukavuus ja turvallisuus, liikennehenkilökunnan toiminta, terminaalit ja vaihtopaikat sekä liityntäpysäköintijärjestelyt. Hinnan merkitys autoilijalle on kulkutavan valinnassa pieni.

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunnossa todetun mukaisesti maksuttoman joukkoliikenteen mahdollisuuksia selvitettiin Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) toimesta vuonna 2008. Vaikka maankäyttö ja liikennejärjestelmä ovat muuttuneet vuodesta 2008, selvityksen johtopäätökset ovat edelleen relevantteja. Selvitys on asian liitteenä. Kaupunginhallitus viittaa kaupunkiympäristölautakunnan lausuntoon ja toteaa, että lisäselvitysten tekeminen maksuttomasta joukkoliikenteestä tai alennusryhmien laajentamisesta ei ole tarpeellista.

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) vastaa joukkoliikenteen järjestämisestä Helsingissä. Tehtäväänsä liittyen HSL hyväksyy toimialueellaan noudatettavan joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmän. Päätökset lippulajeista ja lippujen hinnoista kuuluvat HSL:n toimivaltaan.

HSL:n lausunnon mukaan maksuttomana joukkoliikenteen kysynnän kasvu aiheuttaisi arviolta 127 milj. euron lisäkustannuksen, jos palvelutasoa ei heikennettäisi. Tämän johdosta HSL-kuntayhtymän jäsenkuntien tulisi lisätä joukkoliikenteeseen kohdennettua tukea siten, että se kattaa maksuttomuudesta aiheutuvat lipputulomenetykset sekä kasvaneesta kysynnästä aiheutuvan liikenteen lisäyksen kustannukset.

HSL:n lausunnon mukaan maksuttomuus aiheuttaisi alaikäisten osalta n. 20 milj. euron ja 65 vuotta täyttäneiden osalta alustavan arvion mukaan n. 23 milj. euron lipputulomenetyksen vuoden 2021 ennusteesta laskettuna. Yhteensä menetys olisi n. 43 milj. euroa. Koronapandemian väistyessä ja lipputulokertymän elpyessä, sekä väestön edelleen ikääntyessä menetykset tulisivat kasvamaan vuosittain. Pandemiaa edeltävään lipputulokertymään suhteutettuna menetykset olisivat n. 71 milj. euroa.

HSL-alueen kunnat ovat sopineet, että kuntaosuuksilla katetaan kokonaiskustannuksista enintään 50 %, jolloin joukkoliikenteen käyttäjät maksavat puolet kustannuksista lippumaksuina. Kaupunginhallitus pitää perusteltuna, että kunnat voisivat kattaa suuremman osan joukkoliikenteen kustannuksista. Kaupunkistrategian mukaisesti joukkoliikenteen lippuhinnat tulee pitää kohtuullisina. Samaan aikaan on tärkeää, että Helsinki edistää erityisryhmien, kuten senioreiden ja opiskelijoiden lippualennuksia.

Kaupunginhallitus toteaa, että joukkoliikenteen kehittäminen maksuttomaksi ei ole pitkällä tähtäimellä yhteiskuntataloudellisesti tarkoituksenmukaista.

Lisäksi kaupunginhallitus toistaa aiemman kantansa siitä, että HSL:n tulee edelleen jatkaa lipputuotteiden kehittämistä ja hinnoittelun selkeyttämistä. Tavoitteena on selvitysten kautta löytää malli, jonka kustannusvaikutukset eivät ole mittavat ja jonka vaikutus kestävien kulkumuotojen käyttöön on kokonaisuutena positiivinen. Näillä reunaehdoilla tavoitteena tulee olla yhden vyöhykkeen kertalipun käyttöönotto A-, B- ja C-vyöhykkeillä.

Aloitteesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan, liikenneliikelaitoksen johtokunnan sekä HSL:n lausunnot. HSL:n lausunto on liitteenä. Aloitevastaus on annettujen lausuntojen mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Close

Kaupunginvaltuusto 24.11.2021 § 369

Päätös

Kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle.

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Saara Kanto, hankepäällikkö, puhelin: 310 20277

saara.kanto@hel.fi

Kaupunginhallitus 15.11.2021 § 851

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Elisa Gebhardin ensimmäinen vastaehdotus:
(Lisäys kappaleen 10 jälkeen)

HSL-alueen kunnat ovat sopineet, että kuntaosuuksilla katetaan kokonaiskustannuksista enintään 50 %, jolloin joukkoliikenteen käyttäjät maksavat puolet kustannuksista lippumaksuina. Kaupunginhallitus pitää perusteltuna, että kunnat voisivat kattaa suuremman osan joukkoliikenteen kustannuksista. Kaupunkistrategian mukaisesti joukkoliikenteen lippuhinnat tulee pitää kohtuullisina. Samaan aikaan on tärkeää, että Helsinki edistää erityisryhmien, kuten senioreiden ja opiskelijoiden lippualennuksia.

Kannattaja: Anni Sinnemäki

Vastaehdotus:
Daniel Sazonov: Lisätään uusi kappale ennen kappaletta 12:

"Lisäksi kaupunginhallitus toistaa aiemman kantansa siitä, että HSL:n tulee edelleen jatkaa lipputuotteiden kehittämistä ja hinnoittelun selkeyttämistä. Tavoitteena on selvitysten kautta löytää malli, jonka kustannusvaikutukset eivät ole mittavat ja jonka vaikutus kestävien kulkumuotojen käyttöön on kokonaisuutena positiivinen. Näillä reunaehdoilla tavoitteena tulee olla yhden vyöhykkeen kertalipun käyttöönotto A-, B- ja C-vyöhykkeillä."

Kannattaja: Sari Sarkomaa

Elisa Gebhardin toinen vastaehdotus:
Poistetaan lause: Kaupunginhallitus toteaa, että joukkoliikenteen kehittäminen maksuttomaksi ei ole pitkällä tähtäimellä yhteiskuntataloudellisesti tarkoituksenmukaista.

Korvataan seuraavalla:

HSL voisi koronapandemian väistyttyä myös toteuttaa maksuttomia kokeilujaksoja, joiden avulla voitaisiin selvittää, mikä merkitys lipun hinnalla on ihmisten kulkutapoihin.

Kannattaja: Paavo Arhinmäki

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Elisa Gebhardin ensimmäinen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 7
Jussi Halla-aho, Anniina Iskanius, Marcus Rantala, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 8
Paavo Arhinmäki, Elisa Gebhard, Minja Koskela, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Ozan Yanar

Kaupunginhallitus hyväksyi tässä äänestyksessä Elisa Gebhardin ensimmäisen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen äänin 8 - 7.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Daniel Sazonovin vastaedotuksen mukaisesti muutettuna.

Jaa-äänet: 1
Juhana Vartiainen

Ei-äänet: 14
Paavo Arhinmäki, Elisa Gebhard, Jussi Halla-aho, Anniina Iskanius, Minja Koskela, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Maarit Vierunen, Ozan Yanar

Kaupunginhallitus hyväksyi tässä äänestyksessä Daniel Sazonovin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen äänin 14 - 1.

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Elisa Gebhardin toisen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna.

Jaa-äänet: 11
Jussi Halla-aho, Anniina Iskanius, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 4
Paavo Arhinmäki, Elisa Gebhard, Minja Koskela, Nasima Razmyar

Kaupunginhallitus hylkäsi tässä äänestyksessä Elisa Gebhardin toisen vastaehdotuksen äänin 11 – 4.

Kolmen suoritetun äänestyksen jälkeen kaupunginhallitus hyväksyi Elisa Gebhardin ensimmäisen vastaehdotuksen ja Daniel Sazonovin vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

08.11.2021 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Saara Kanto, hankepäällikkö, puhelin: 310 20277

saara.kanto@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 05.10.2021 § 540

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) vastaa joukkoliikenteen järjestämisestä Helsingissä ja kahdeksassa muussa kunnassa Helsingin seudulla. Nämä 9 kuntaa muodostavat HSL-alueen. Tehtäväänsä liittyen HSL hyväksyy toimialueellaan noudatettavan joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmän. Päätökset lippulajeista, alennusryhmistä ja lippujen hinnoista kuuluvat HSL:n toimivaltaan.

Nykyisin lippuja alennushintaan saavat HSL-alueella vakituisesti asuvat opiskelijat, lapset (7-17 vuotta), 70 vuotta täyttäneet ja Kelan maksamaa kansaneläkettä, takuueläkettä tai määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä saavat. Lasten ja Kelan tukia saavien alennuksen määrä on 50 prosenttia aikuisten lipun hinnasta. Opiskelijoiden ja 70 vuotta täyttäneiden alennusprosentti on 45 %. Myös liikuntarajoitteiset saavat tietyin edellytyksin 50 %:n alennuksen. Koska HSL:n joukkoliikenteen kustannuksista noin puolet katetaan kuntien verovaroista, on alennuslippujen hinnassa subventiota yhteensä noin 72,5 % tai 75 %. Maksuttomasti matkustamaan pääsevät alle 7-vuotiaat, alle 7-vuotiasta lasta rattaissa, vaunuissa tai pyörätuolissa kuljettava henkilö, pyörätuolia käyttävät, saattajat, joiden saatettavalla on Oikeus saattajaan -kantakortti ja voimassa oleva lippu tai oikeus matkustaa ilman lippuaa. Lisäksi enintään 30 hengen oppilasryhmillä on oikeus matkustaa ilman lippua HSL-alueella sijaitsevasta oppilaitoksesta, kun opettajalla on oppilasryhmän kantakortti.

Maksuttoman joukkoliikenteen mahdollisuuksia Helsingissä on viimeksi laajemmin selvitetty vuonna 2008. Tuolloin Helsingin Kaupungin Liikennelaitos teki kaupunginvaltuuston edellyttämän selvityksen maksuttoman joukkoliikenteen vaikutuksista Helsingissä. Työssä selvitettiin maksuttoman joukkoliikenteen vaikutuksia liikkumistottumuksiin, yksityisautoiluun, liikenteen päästöihin ja energiankulutukseen, joukkoliikenteen hoitoon ja sen kilpailukykyyn sekä kokonaisrahoitustarpeeseen.

Vaikka maankäyttö ja liikennejärjestelmä ovat muuttuneet vuodesta 2008, selvityksen johtopäätökset ovat edelleen relevantteja. Selvityksen mukaan joukkoliikenteen hinnan merkitys on autoilijalle kulkutavan valinnassa pieni. Joukkoliikenteen maksuttomuus Helsingissä lisäsi vuoden 2008 selvityksessä joukkoliikennematkoja noin kolmanneksella. Lisäys merkitsi tuolloin noin 150 000 uutta joukkoliikennematkaa arkivuorokaudessa. Tämä siirtymä tuli pääosin lyhyistä jalan tai polkupyörällä kuljetuista matkoista, jotka ovat energiatalouden ja terveysvaikutusten kannalta suotuisia liikkumismuotoja. Henkilöautoilu Helsingin alueella väheni noin 9 %, mikä vastaa 9 500 henkilöauton poistumista liikenteestä.

Matkustajamäärien kasvu edellyttäisi vuoromäärien lisäämistä, jolloin joukkoliikenteen palvelutaso entisestään paranisi. Maksuttomuuden haittana olisi erityisesti lyhyiden muutaman pysäkinvälin mittaisten matkojen merkittävä lisääntyminen, mikä hidastaisi joukkoliikennettä ja heikentäisi sen täsmällisyyttä.

Selvityksen laatimisen ajankohtana Helsingin sisäisen joukkoliikenteen lipputulot olivat noin 112 miljoonaa euroa. Maksuton joukkoliikenne lisäsi mallinnuksessa vuotuista rahoitustarvetta yli 140 miljoonalla eurolla pääasiassa menetettyjen lipputulojen ja kasvavien liikennöintikustannusten seurauksena. Tarjonnan lisäystarpeen vuoksi liikennöintikustannukset kasvoivat noin 26 %:lla eli 36 miljoonalla eurolla vuodessa.

Joukkoliikenteen lipun hinnan alentaminen on useissa tutkimuksissa todettu yhteiskuntataloudellisesti edulliseksi, mutta maksuton joukkoliikenne ei ole tehokkuusoptimi. Yhteiskunnan resurssien käytön pitkän aikavälin tehokkuusoptimi on kansainvälisten tutkimusten mukaan noin 50–60 % lipun hinnan alentamisella nykyisestä hintatasosta. Pitkällä aikavälillä liikkumisen hinnan aleneminen voi johtaa yhdyskuntarakenteen hajautumiseen, mikä lisää autonkäyttötarvetta ja auton omistusta. Tämän jälkeen mm. yhdyskuntarakenteelliset vaikutukset eivät enää tue kestäviä ja oikeudenmukaisia hinnoittelutavoitteita.

Eräs näkökulma maksuttomuuteen on, että joukkoliikennepalvelun arvostuksen kannalta on tärkeää, että sillä on jokin hinta. Maksava asiakas on todennäköisesti motivoitunut valvomaan saamansa palvelun laatua. HSL onkin menestynyt kansainvälisissä asiakastyytyväisyyttä mittaavissa vertailuissa.

Aiempiin selvityksiin viitaten kaupunkiympäristölautakunta ei pidä lisäselvitysten tekemistä maksuttomasta joukkoliikenteestä tai alennusryhmien laajentamisesta tarpeellisena. Lippujen hinnoista päättäminen kuuluu HSL:n toimivaltaan. Kestävän liikkumisen houkuttelevuuden kannalta on kuitenkin tärkeää huolehtia, että joukkoliikenteen lippujen hinnat eivät merkittävästi nouse, erityisesti koronapandemian jälkeisen joukkoliikenteen elpymisen aikana.

Esittelijä
vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen
Lisätiedot

Markku Granholm, liikenneinsinööri: 310 37121

markku.granholm@hel.fi

Liikenneliikelaitoksen johtokunta 23.09.2021 § 144

Lausunto

Johtokunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle Pentti Arajärven valtuustoaloitteesta joukkoliikenteen kehittämisestä maksuttomaksi:

Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) tehtävä on huolehtia metro-, raitio- ja lauttaliikenteen tuottamisesta pääkaupunkiseudulla sekä kaupunkipyörä- ja liityntäpysäköintipalveluita Helsingissä. HKL tuottaa omistajilleen ja tilaajilleen hyötyä kokonaisvaltaisena joukkoliikennepalvelujen tuottajana ja tavoitteena on, että arki HKL:n kanssa on helppoa. HKL:n tavoiteohjelmassa on kirjattu yhdeksi tavoitteeksi HKL:n pyrkimys lisätä kestävien liikkumispalveluiden osuutta liikenteestä.

Maksuttomasta joukkoliikenteestä päätöksen tekisi Helsingin seudun liikenne –kuntayhtymä (HSL), joka hyväksyy joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmän sekä lippujen hinnat. HSL:n hallitus käsitellyt alennus- ja vapaalippuetuja sekä oikeutta matkustaa ilman lippua mm. kokouksissaan 10.12.2013, 16.6.2015, 30.10.2018, 29.10.2019 ja 27.10.2021.

Esittelijä
yksikön johtaja
Karoliina Rajakallio
Lisätiedot

Karoliina Rajakallio, yksikön johtaja, puhelin: 310 35920

karoliina.rajakallio@hel.fi
Close

This decision was published on 17.12.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Saara Kanto, hankepäällikkö, puhelin: 09 310 20277

saara.kanto@hel.fi