Valtuustoaloite, loppu Israelin miehityksen tukemiselle

HEL 2021-006118
More recent handlings
Case 12. / 192 §

Valtuutettu Suldaan Said Ahmedin aloite palestiinalaisalueiden laittomasta miehityksestä ja Helsingin kaupungin hankinnoista

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta a) ulossulkea kaupungin hankinnoista siirtokuntatuotteita hankintalain harkinnanvaraisten poissulkemisperusteiden nojalla b) huomioida ihmisoikeusnäkökulma nykyistä vahvemmin kaikissa hankinnoissa painottaen erityisesti hankintoja, joiden arvo alittaa hankintalain kynnysarvon.

Käsittely

Palautusehdotus

Valtuutettu Jussi Halla-aho ehdotti valtuutettu Seida Sohrabin kannattamana, että kaupunginvaltuusto palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perusteluin:

Kaupunginvaltuusto palauttaa asian valmisteltavaksi siten, että seuraavat, kaupunginhallituksen 13.6.2022 äänestyksen jälkeen hyväksymät kohdat poistetaan perustelutekstistä:

Kappale 14: "Suomen ulkoministeriö on todennut Israelin siirtokuntatoiminnan kansainvälisen oikeuden vastaiseksi."

Kappale 16b: "Kaupunki voi asettaa hankinnoille vastuullisuutta koskevia, hankinnan kohteeseen liittyviä erityisehtoja. Ehdot voivat liittyä esimerkiksi sosiaalisiin näkökohtiin. Kaupunginhallitus katsoo, että tällaisia ehtoja tulee mahdollisuuksien mukaan käyttää hankintojen vastuullisuuden edistämiseksi."

Kappale 21: "Kaupunginhallitus kannustaa kuitenkin tarkastelemaan ihmisoikeusnäkökulmaa kaikissa kunnan hankinnoissa kaupungin hankintastrategian puitteissa. Lisäksi kaupunginhallitus kehottaa harkitsemaan erityisehtojen käyttöä hankintasopimuksissa vastuullisuuden varmistamiseksi silloin, kun se on hankintalain näkökulmasta mahdollista."

Korvataan kappale 26 seuraavalla muotoilulla: "Hankintastrategian sanamuotoa ei tule yrittää tulkita tavalla, joka olisi ristiriidassa hankintalain kanssa. Yleisluontoiset ihmisoikeuksien loukkauksiin kohdistuvat alueelliset ehdot eivät siten voi olla hankintasopimusten ehtoina."

5 äänestys

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Valtuutettu Jussi Halla-ahon palautusehdotus

Jaa-äänet: 53
Mukhtar Abib, Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Nora Grotenfelt, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Zahra Karimy, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Anna Lemström, Minna Lindgren, Petra Malin, Annica Moore, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Sanna-Leena Perunka, Suvi Pulkkinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Saana Rossi, Pekka Sauri, Nina Suomalainen, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Coel Thomas, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Ozan Yanar

Ei-äänet: 23
Harry Bogomoloff, Maaret Castrén, Mika Ebeling, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Marko Kettunen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Otto Meri, Matti Niiranen, Dani Niskanen, Pia Pakarinen, Mikko Paunio, Mari Rantanen, Risto Rautava, Sari Sarkomaa, Mirita Saxberg, Seida Sohrabi, Maarit Vierunen

Tyhjä: 5
Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Mia Nygård-Peltola, Matias Pajula, Daniel Sazonov

Poissa: 4
Emma Kari, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Anni Sinnemäki

Kaupunginvaltuusto jatkoi asian käsittelyä.

Toivomusponsi

Valtuutettu Minja Koskela ehdotti valtuutettu Mia Haglundin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta a) ulossulkea kaupungin hankinnoista siirtokuntatuotteita hankintalain harkinnanvaraisten poissulkemisperusteiden nojalla b) huomioida ihmisoikeusnäkökulma nykyistä vahvemmin kaikissa hankinnoissa painottaen erityisesti hankintoja, joiden arvo alittaa hankintalain kynnysarvon.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin kaupunginhallituksen ehdotuksen.

6 äänestys

JAA-ehdotus: Valtuutettu Minja Koskelan toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 44
Mukhtar Abib, Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Fatim Diarra, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Fardoos Helal, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Zahra Karimy, Mai Kivelä, Laura Kolehmainen, Minja Koskela, Anna Lemström, Minna Lindgren, Petra Malin, Annica Moore, Sami Muttilainen, Tuomas Nevanlinna, Kimmo Niemelä, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Suvi Pulkkinen, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Saana Rossi, Pekka Sauri, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Coel Thomas, Pilvi Torsti, Tuomas Tuomi-Nikula, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Ozan Yanar

Ei-äänet: 17
Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Marko Kettunen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Dani Niskanen, Mia Nygård-Peltola, Mikko Paunio, Sanna-Leena Perunka, Mari Rantanen, Sari Sarkomaa, Seida Sohrabi

Tyhjä: 20
Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Nora Grotenfelt, Juha Hakola, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Laura Kolbe, Otto Meri, Björn Månsson, Matti Niiranen, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Risto Rautava, Laura Rissanen, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Maarit Vierunen

Poissa: 4
Emma Kari, Mika Raatikainen, Anni Sinnemäki, Johanna Sydänmaa

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Minja Koskelan ehdottaman toivomusponnen.

See table with voting results

Äänestys 1

Ayes: Asian käsittelyä jatketaan

Noes: Kaupunginvaltuusto palauttaa asian valmisteltavaksi siten, että seuraavat, kaupunginhallituksen 13.6.2022 äänestyksen jälkeen hyväksymät kohdat poistetaan perustelutekstistä: Kappale 14: "Suomen ulkoministeriö on todennut Israelin siirtokuntatoiminnan kansainvälisen oikeuden vastaiseksi." Kappale 16b: "Kaupunki voi asettaa hankinnoille vastuullisuutta koskevia, hankinnan kohteeseen liittyviä erityisehtoja. Ehdot voivat liittyä esimerkiksi sosiaalisiin näkökohtiin. Kaupunginhallitus katsoo, että tällaisia ehtoja tulee mahdollisuuksien mukaan käyttää hankintojen vastuullisuuden edistämiseksi." Kappale 21: "Kaupunginhallitus kannustaa kuitenkin tarkastelemaan ihmisoikeusnäkökulmaa kaikissa kunnan hankinnoissa kaupungin hankintastrategian puitteissa. Lisäksi kaupunginhallitus kehottaa harkitsemaan erityisehtojen käyttöä hankintasopimuksissa vastuullisuuden varmistamiseksi silloin, kun se on hankintalain näkökulmasta mahdollista." Korvataan kappale 26 seuraavalla muotoilulla: "Hankintastrategian sanamuotoa ei tule yrittää tulkita tavalla, joka olisi ristiriidassa hankintalain kanssa. Yleisluontoiset ihmisoikeuksien loukkauksiin kohdistuvat alueelliset ehdot eivät siten voi olla hankintasopimusten ehtoina."

Member Political group
Abib, Mukhtar Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Karimy, Zahra Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lemström, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Moore, Annica Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Pulkkinen, Suvi Vihreä valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rossi, Saana Vihreä valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Thomas, Coel Vihreä valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kettunen, Marko No council group
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Vihreä valtuustoryhmä 16 0 0 2
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 12 0 1 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 5 14 4 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 5 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 3 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 1 0 0 1
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 1 0 0
No council group 0 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 7 0 1

Äänestys 2

Ayes: Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta a) ulossulkea kaupungin hankinnoista siirtokuntatuotteita hankintalain harkinnanvaraisten poissulkemisperusteiden nojalla b) huomioida ihmisoikeusnäkökulma nykyistä vahvemmin kaikissa hankinnoissa painottaen erityisesti hankintoja, joiden arvo alittaa hankintalain kynnysarvon.

Noes: Vastustaa

Member Political group
Abib, Mukhtar Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Haatainen, Tuula Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Helal, Fardoos Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Karimy, Zahra Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolehmainen, Laura Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskela, Minja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lemström, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Moore, Annica Vihreä valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niemelä, Kimmo Liike Nyt Helsinki
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Pulkkinen, Suvi Vihreä valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rossi, Saana Vihreä valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Thomas, Coel Vihreä valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Halla-aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kettunen, Marko No council group
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Grotenfelt, Nora Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Niiranen, Matti Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Vihreä valtuustoryhmä 15 0 0 3
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 12 0 1 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 4 7 12 0
Liike Nyt Helsinki 2 1 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 2 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 1 0 0
No council group 0 1 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 7 0 1
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 0 5 0
Close

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Valtuutettu Suldaan Said Ahmed ja 19 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki sitoutuu jatkossa olemaan solmimatta sopimuksia minkään yrityksen kanssa, joka hyötyy palestiinalaisalueiden laittomasta miehityksestä. Valtuutetut esittävät lisäksi, että kaupunki selvittää, tekeekö se tällä hetkellä yhteistyötä miehityksestä hyötyvien osapuolten kanssa ja tarvittaessa irtisanoo kyseiset sopimukset.

Hankintadirektiivi ja hankintalaki

Euroopan unionin hankintadirektiivi (2014/24/EU) on Suomessa implementoitu osaksi kansallista oikeutta säätämällä 1.1.2017 voimaan astunut laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016; hankintalaki). Asian arvioinnin kannalta keskeisessä asemassa on siten kansallinen hankintalaki.

Hankintalaissa asetetun kansallisen kynnysarvon ylittävät hankinnat on kilpailutettava hankintalain mukaisessa menettelyssä. Hankintalaissa on tyhjentävästi lueteltu kilpailutuksissa sovellettavat tarjoajien pakolliset ja harkinnanvaraiset poissulkemisperusteet. Osallisuus siirtokuntatoimintaan ei ole pakollinen eikä harkinnanvarainen poissulkemisperuste.

Tarjoaja voidaan poissulkea myös, mikäli tarjoajan tarjous on tarjouspyynnössä asetettujen vaatimusten vastainen. Tarjouspyynnössä hankintayksikkö voi asettaa tarjoajien rekisteröitymistä, taloudellista ja rahoituksellista tilannetta sekä teknistä ja ammatillista pätevyyttä koskevia soveltuvuusvaatimuksia. Vaatimusten on liityttävä hankinnan kohteeseen siten, että ne osoittavat ehdokkaiden tai tarjoajien mahdollisuudet toteuttaa hankinta. Vaatimusten tulee olla objektiivisia, syrjimättömiä ja oikeasuhteisia.

Osallisuus siirtokuntatoimintaan ei liity tarjoajan rekisteröitymiseen, taloudelliseen ja rahoitukselliseen tilanteeseen eikä sen tekniseen tai ammatilliseen pätevyyteen, minkä vuoksi se ei ole myöskään hankintalain sallima tarjoajalle asetettu soveltuvuusvaatimus.

Edellä todetun perusteella kaupunki ei hankintalain säännöksistä johtuen voi poissulkea eikä hylätä tarjousta sen perusteella, että tarjoaja on osallistunut siirtokuntatoimintaan.

Hankintalain soveltamisalan ulkopuoliset hankinnat

Hankintalaissa määritelty kynnysarvo tavara- ja palveluhankinnoille on 60 000 euroa. Kynnysarvon alittaviin hankintoihin ei sovelleta hankintalakia. Mikäli kynnysarvon alittava hankinta kuitenkin kilpailutetaan, on niidenkin osalta asetettava tarjoajien valinnalle objektiivisia ja syrjimättömiä perusteita. Huomioon on otettava myös hallinnon yleiset oikeusperiaatteet, kuten tarkoitussidonnaisuuden periaate, jonka mukaan viranomaisen on käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin.

Ottaen lisäksi huomioon mitä jäljempänä kunnan toimialasta lausutaan, eivät aloitteessa mainitut perusteet sovellu tarjoajan valintaa ohjaavaksi perusteeksi myöskään pienhankintojen kilpailuttamiseen.

Kunnan toimiala ja ulkopolitiikan harjoittaminen

Kunnan toiminnan lähtökohtana on toiminnan paikallisuus ja keskittyminen kunnan omalle alueelle. Kunnat harjoittavat kuitenkin nykyisin laajasti kansainvälistä yhteistyötä, ja sillä voidaan katsoa olevan vakiintunut paikka kunnan toiminnassa.

Kansainvälisen yhteistyön kuulumista kunnan toimialaan arvioidaan samoilla periaatteilla kuin kunnan toimialan rajoja yleisestikin. On siten huomioitava muun muassa, että kyseinen toiminta on kunnan asukkaiden edun mukaista, ja että panostus toimintaan on kohtuullinen suhteessa tavoiteltaviin päämääriin.

Kunnan toimialaan kuuluvana on pidetty esimerkiksi ystävyyskuntatoimintaa (KHO 1982 II 18). Myös humanitaarisen avun antamista on pidetty sallittuna (KHO 1983 II 35), kun päätös ei ollut sisältänyt kannanottoa ulkopoliittisiin kysymyksiin tai toisen valtion sisäisiin asioihin. Helsingin kaupunki on äskettäin tehnyt kertaluontoisen päätöksen humanitaarisen avun antamisesta Ukrainassa käytävän sodan uhrien auttamiseksi (Pri 3.3.2022 § 33).

Kunnan harjoittamasta kansainvälisestä yhteistyöstä on erotettava ulkopoliittisten kannanottojen tekeminen, joihin oikeuskäytännössä on suhtauduttu kielteisesti (KHO 1983 II 28). Oikeuskirjallisuudessa pidättyvää suhtautumista on perusteltu sillä, että kunnan ei tule harjoittaa ulkopolitiikkaa eikä sitoa kunnan jäseniä kannanottoihin, joita he eivät mahdollisesti pidä aatteellisesti tai muutoin hyväksyttävinä.

Suomen ulkopolitiikan johtaminen kuuluu perustuslain 93 §:n mukaan tasavallan presidentille yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Ulkopolitiikan valmistelu ja täytäntöönpano kuuluvat valtioneuvoston asetuksen 1171/2005 mukaisesti ulkoministeriön tehtäviin. Suomen ulkoministeriö on todennut Israelin siirtokuntatoiminnan kansainvälisen oikeuden vastaiseksi.

Aloite sisältää kannanoton vieraan valtion toimintaan. Lisäksi aloitteessa ehdotetaan tällaiseen toimintaan liittyviä sanktioluonteisia toimenpiteitä. Niiden ulkopoliittisesta luonteesta johtuen aloitteen ja sen mukaisten toimenpiteiden ei siten voida katsoa kuuluvan kunnan toimialaan.

Kaupunki voi asettaa hankinnoille vastuullisuutta koskevia, hankinnan kohteeseen liittyviä erityisehtoja. Ehdot voivat liittyä esimerkiksi sosiaalisiin näkökohtiin. Kaupunginhallitus katsoo, että tällaisia ehtoja tulee mahdollisuuksien mukaan käyttää hankintojen vastuullisuuden edistämiseksi.

Muut konfliktit, yhdenvertaisuus ja johdonmukaisuus

Aloitteessa on esitetty irtautumista nykyisistä ja tulevista sopimussuhteista tahojen kanssa, joiden katsottaisiin hyötyvän palestiinalaisalueiden miehityksestä. On kuitenkin löydettävissä myös vastaavia tilanteita, joissa kansainvälisen yhteisön keskusteluissa on esitetty, että konfliktin osapuoli on syyllistynyt laittomaan miehitykseen tai johonkin muuhun kansainvälisen oikeuden vastaiseen toimintaan.

Hallintolaissa edellytetään viranomaisen toiminnan olevan yhdenvertaista ja puolueetonta. Olisi yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallista ja muutenkin epäjohdonmukaista, mikäli kunta pidättäytyisi sopimuksista tarjoajien kanssa, joiden se katsoisi hyötyvän palestiinalaisalueiden miehityksestä ja samaan aikaan jatkaisi sopimustoimintaa muiden kumppaneiden kanssa, joiden osalta on esitetty, että ne hyötyvät jostakin toisesta laittomana pidetystä miehityksistä tai muusta kansainvälisen oikeuden vastaisesta toiminnasta.

Olisi lisäksi epäjohdonmukaista, mikäli kaikista mahdollisista vastaavista kansainvälisen oikeuden rikkomuksista tai muista kansainvälisen yhteisön tuomitsemista teoista ainoastaan valtion toteuttama laittomana pidetty miehitys katsottaisiin poissulkemisperusteeksi Helsingin kaupungin hankinnoissa.

Kannanotot vieraiden valtioiden välisiin tai vieraiden valtioiden sisällä vallitseviin konflikteihin, ja niihin reagoiminen esimerkiksi taloudellisin pakottein, eivät edellä todetusti kuulu kunnan toimialaan, vaan osaksi valtion ulkopolitiikkaa.

Edellä todettuun viitaten kaupunginhallitus katsoo, ettei aloitteessa esitetyille toimenpiteille ole oikeudellisia edellytyksiä. Kaupunginhallitus kannustaa kuitenkin tarkastelemaan ihmisoikeusnäkökulmaa kaikissa kunnan hankinnoissa kaupungin hankintastrategian puitteissa. Lisäksi kaupunginhallitus kehottaa harkitsemaan erityisehtojen käyttöä hankintasopimuksissa vastuullisuuden varmistamiseksi silloin, kun se on hankintalain näkökulmasta mahdollista.

Ihmisoikeudet Helsingin kaupungin hankintastrategiassa

Ihmisoikeudet mainitaan Helsingin hankintastrategian vaikuttavuus ja vastuullisuus -teeman yhteydessä. Teeman päävalinnan mukaan Helsingin hankinnat ovat vaikuttavia, vastuullisia ja ilmastoviisaita. Päävalinnan selvennyksessä todetaan, että erityistä huomiota tulee kiinnittää työ- ja ihmisoikeuksien noudattamiseen hankinnoissa.

Vaikuttavuus ja vastuullisuus -teeman eräänä tavoitteena on edistää hankinnoilla sosiaalisen vastuun eli ihmisoikeuksien ja työelämän perusoikeuksien toteutumista. Tavoitetta selvennetään seuraavasti: ”Edellytämme kumppaneiltamme toimintaa, jossa työntekijän ihmisoikeuksia ja työelämän perusoikeuksia kunnioitetaan.” Keskeisenä tavoitteeseen liittyvänä toimenpiteenä on saada ihmisoikeuksia sekä työelämän perusoikeuksia koskevat tavoitteet ja ehdot asianmukaisiin sopimuksiin.

Edellä mainituilla tavoitteilla tarkoitetaan ennen kaikkea hankinnan toimittajan työntekijöiden ihmisoikeuksia ja työelämän perusoikeuksia. Kaupunginhallitus toteaa, että hankintatoimessa on mahdollista ottaa huomioon ihmisoikeudet siltä osin kuin ne liittyvät hankinnan kohteeseen. Sosiaalisen vastuun edistäminen hankinnoissa ei kuitenkaan laajenna kunnan mahdollisuuksia ottaa kantaa vieraiden valtioiden välisiin tai vieraiden valtioiden sisällä vallitseviin konflikteihin. Tämä ei edellä kuvatulla tavalla kuulu kunnan toimialaan.

Hankintalainsäädännön mukaisesti hankinnassa käytettävien ehtojen tulee liittyä hankintasopimuksen kohteeseen, toisin sanoen valmistettavaan tavaraan, suoritettavaan palveluun tai toteutettavaan rakennusurakkaan. Esimerkiksi hankittavan tavaran tai palvelun toimittajien työntekijöiden ihmisoikeudet sekä työelämän perusoikeudet voivat olla hankinnassa käytettäviä ehtoja, sillä tavaran tai palvelun tuotantoprosessiin suoraan vaikuttavina niillä on välitön liityntä hankinnan kohteeseen.

Helsingin kaupungin hankintastrategia on kirjoitettu ohjaamaan kaupungin hankintoja. Kaupunginhallitus toteaa, että Helsinki on sitoutunut noudattamaan omaa strategiaansa ja edistämään ihmisoikeuksia globaalisti ja paikallisesti. Hankintastrategiaa on tulkittava tavalla, joka ei ole ristiriidassa hankintalain tai muun lainsäädännön kanssa.

Aiempi päätöshistoria

Kaupunginhallitus palautti 8.11.2021 (§ 817) asian uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginhallituksen päätöksessä todettiin, että ”valmistelussa selvitetään tarvittaessa ulkopuolisia lakiasiantuntijoita kuullen, miten yrityksen osallisuus kansainvälisen oikeuden vakaviin rikkomuksiin — tässä tapauksessa osallisuus siirtokuntatoimintaan — suhteutuu palveluntarjoajaa koskeviin EU-direktiiveihin (kuten 2004/18/EY) eli voiko yrityksen sulkea ulos tarjouskilpailusta direktiivien perusteella. Lisäksi selvitetään, voiko aloitteessa mainitun perusteen eli siirtokuntatoiminnan sisällyttää Helsingin kaupungin ehdollisiin irtisanomislausekkeisiin.”

Kaupunginhallitus esitti 7.2.2022 (§ 108) kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi. Kaupunginhallituksen päätöksen perustelut poikkesivat esittelijän ehdotuksesta.

Kaupunginvaltuusto palautti 16.2.2022 (§ 33) asian uudelleen valmisteltavaksi.

Kaupunginvaltuustossa käydyn keskustelun johdosta aloitevastausta on täydennetty jaksolla, joka koskee ihmisoikeuksia Helsingin kaupungin hankintastrategiassa.

Samalla asia on uudessa valmistelussa otsikoitu uudelleen alkuperäisen aloitteen otsikoinnista poikkeavalla tavalla.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Close

Kaupunginhallitus 13.06.2022 § 450

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Vastaehdotus:
Paavo Arhinmäki: Lisätään kappaleen 15 loppuun lause: “Suomen ulkoministeriö on todennut Israelin siirtokuntatoiminnan kansainvälisen oikeuden vastaiseksi."

Lisätään kappaleen 16 jälkeen uusi kappale 16b: "Kaupunki voi asettaa hankinnoille vastuullisuutta koskevia, hankinnan kohteeseen liittyviä erityisehtoja. Ehdot voivat liittyä esimerkiksi sosiaalisiin näkökohtiin. Kaupunginhallitus katsoo, että tällaisia ehtoja tulee mahdollisuuksien mukaan käyttää hankintojen vastuullisuuden edistämiseksi."

Lisätään kappaleen 21 loppuun: "Kaupunginhallitus kannustaa kuitenkin tarkastelemaan ihmisoikeusnäkökulmaa kaikissa kunnan hankinnoissa kaupungin hankintastrategian puitteissa. Lisäksi kaupunginhallitus kehottaa harkitsemaan erityisehtojen käyttöä hankintasopimuksissa vastuullisuuden varmistamiseksi silloin, kun se on hankintalain näkökulmasta mahdollista."

Korvataan kappale 26 kokonaisuudessaan oheisella tekstillä: "Helsingin kaupungin hankintastrategia on kirjoitettu ohjaamaan kaupungin hankintoja. Kaupunginhallitus toteaa, että Helsinki on sitoutunut noudattamaan omaa strategiaansa ja edistämään ihmisoikeuksia globaalisti ja paikallisesti. Hankintastrategiaa on tulkittava tavalla, joka ei ole ristiriidassa hankintalain tai muun lainsäädännön kanssa."

Kannattaja: Elisa Gebhard

Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 6
Jussi Halla-aho, Anniina Iskanius, Sari Sarkomaa, Daniel Sazonov, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen

Ei-äänet: 9
Paavo Arhinmäki, Elisa Gebhard, Titta Hiltunen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Ozan Yanar

Kaupunginhallitus hyväksyi Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen äänin 9 - 6.

06.06.2022 Pöydälle

30.05.2022 Pöydälle

07.02.2022 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

31.01.2022 Pöydälle

24.01.2022 Pöydälle

08.11.2021 Palautettiin

01.11.2021 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36027

henri.kahonen@hel.fi

Kaupunginvaltuusto 16.02.2022 § 33

Päätös

Kaupunginvaltuusto palautti asian uudelleen valmisteltavaksi.

Käsittely

Valtuutettu Maarit Vierunen ehdotti valtuutettu Marcus Rantalan kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun niin, että aloitteessa esitettyihin tai kaupunginhallituksen vastauksessaan esittämiin toimenpiteisiin ei ryhdytä. Sekä aloitteen alkuperäistä sisältöä että kaupunginhallituksen esitystä on pidettävä ulkopoliittisen kannan ottamisena ja siten toimenpiteenä, joka ei kuulu kunnan toimialaan

1 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Esitys palautetaan valmisteltavaksi valtuutettu Maarit Vierusen ehdottamin perustein

Jaa-äänet: 39
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Fatim Diarra, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Eveliina Heinäluoma, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Jukka Järvinen, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Vesa Korkkula, Minja Koskela, Minna Lindgren, Petra Malin, Nina Katariina Miettinen, Sami Muttilainen, Tuomas Nevanlinna, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Amanda Pasanen, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Pekka Sauri, Anni Sinnemäki, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Erkki Tuomioja, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar

Ei-äänet: 44
Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Mika Ebeling, Nora Grotenfelt, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Harry Harkimo, Joel Harkimo, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Ville Jalovaara, Mikael Jungner, Atte Kaleva, Anna Karhumaa, Arja Karhuvaara, Marko Kettunen, Pia Kopra, Laura Korpinen, Sini Korpinen, Teija Makkonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Mia Nygård-Peltola, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Risto Rautava, Pirkko Ruohonen-Lerner, Wille Rydman, Sari Sarkomaa, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Nina Suomalainen, Elina Valtonen, Juhana Vartiainen, Maarit Vierunen

Tyhjä: 1
Atte Harjanne

Poissa: 1
Timo Harakka

Kaupunginvaltuusto palautti asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36027

henri.kahonen@hel.fi
Close

This decision was published on 05.07.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

henri.kahonen@hel.fi