Varautumisen toimeenpano koronavirus-tilanteessa Helsingin kaupungilla 10.6.-16.6.2021

HEL 2021-007090
More recent handlings
§ 142

Varautumisen toimeenpano koronavirus-tilanteessa Helsingin kaupungilla 10.6.-16.6.2021

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti kehottaa toimialoja, virastoja ja liikelaitoksia toimeenpanemaan seuraavat koordinaatioryhmän ja johtoryhmän 10.6.-16.6.2021 tekemät linjaukset:

  • Helsinki omalta osaltaan toimeenpanee pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä 10.6.2021 tehdyt seuraavat linjaukset: 
    • Lasten ja nuorten harrastuksiin liittyvä kilpailutoiminta mahdollistetaan myös sisätiloissa 15.6. lukien rajoituksin vuonna 2001 syntyneille ja tätä nuoremmille.
      • Toiminnassa on noudatettava harrastustoiminnan terveysturvallisuusohjeita.
      • Kisojen yleisöä koskevat aluehallintoviraston päätökset yleisötilaisuuksien osanottajamäärästä.
    • Aikuisten harrastustoiminta mahdollistetaan myös sisätiloissa 15.6. lukien rajoituksin. Liikuntaharrastukset mahdollistetaan edelleen kuitenkin vain ulkotiloissa.
      • Kaupunkien hallinnoimilla alueilla edellytetään erillisten terveysturvallisuusohjeiden noudattamista vaatien järjestäjältä mm. terveysturvallisuussuunnitelmaa.
      • Samojen ohjeiden noudattamista suositellaan kaikille toimijoille.
    • Kaupungin asiakaspalvelutilat avataan lukuun ottamatta kuntosaleja ja ryhmäliikuntaharrastustiloja. Avattavia tiloja ovat:
      • kirjastojen lukusalit, ryhmäkäytön tilat ja omatoimikäyttö
      • kulttuuritalojen ym. esitys- ja opetustilat
      • kokous- ja kokoontumistilojen vuokraus mahdollistetaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston yleisötilaisuusrajoituksia koskevia päätöksiä noudattaen.
    • Kaupungin asiakaspalvelutiloissa ei käytetä enää kaavamaisia asiakasmäärärajoituksia, vaan huolehditaan tilakohtaisin järjestelyin terveysturvallisuuden toteutumisesta.
    • Yksityistilaisuuksia suositellaan rajoitettavan samoin edellytyksin kuin yleisötilaisuuksia.
  • Konserniyhteisöille tullaan antamaan toimiohje (pormestari) koskien palveluiden osittaista avaamista. Pormestari päättää kehottaa Helsingin kaupungin tytäryhteisöjä toimimaan siten, että 
    • Lasten ja nuorten harrastuksiin liittyvä kilpailutoiminta mahdollistetaan myös sisätiloissa 15.6. lukien rajoituksin vuonna 2001 syntyneille ja tätä nuoremmille.
      • Toiminnassa on noudatettava harrastustoiminnan terveysturvallisuusohjeita.
      • Kisojen yleisöä koskevat aluehallintoviraston päätökset yleisötilaisuuksien osanottajamäärästä.
    • Aikuisten harrastustoiminta mahdollistetaan myös sisätiloissa 15.6. lukien rajoituksin. Liikuntaharrastukset mahdollistetaan edelleen kuitenkin vain ulkotiloissa.
      • Kaupunkien hallinnoimilla alueilla edellytetään erillisten terveysturvallisuusohjeiden noudattamista vaatien järjestäjältä mm. terveysturvallisuussuunnitelmaa.
      • Samojen ohjeiden noudattamista suositellaan kaikille toimijoille.
    • Kaupungin asiakaspalvelutilat avataan lukuun ottamatta kuntosaleja ja ryhmäliikuntaharrastustiloja. Avattavia tiloja ovat:
      • kirjastojen lukusalit, ryhmäkäytön tilat ja omatoimikäyttö
      • kulttuuritalojen ym. esitys- ja opetustilat
      • kokous- ja kokoontumistilojen vuokraus mahdollistetaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston yleisötilaisuusrajoituksia koskevia päätöksiä noudattaen.
    • Kaupungin asiakaspalvelutiloissa ei käytetä enää kaavamaisia asiakasmäärärajoituksia, vaan huolehditaan tilakohtaisin järjestelyin terveysturvallisuuden toteutumisesta.
      • asiakas- ja yleisötilojen käytössä on noudatettava tartuntatautilain väliaikaisen 58 c §:n mukaisia yleisiä hygieniavaatimuksia ja riittävää tilaväljyyttä.
  • Merkittiin tiedoksi, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksiä kokoontumisrajoitusten lieventämisestä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelle 14.6.2021. Päätökset astuivat voimaan 15.6.2021. Helsingissä voimaan tulivat kiihtymisvaiheen rajoitukset. Sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa voidaan järjestää kokoontumisia ilman henkilömäärärajoituksia. Päätös kuitenkin velvoittaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäjiä huomioimaan edelleen osallistujien terveysturvallisuuden. Lisäksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kumonnut 15.6.2021 alkaen tartuntatautilain 58 d §:n mukaisen päätöksen lähikontaktien tosiasiallisesta välttämisestä eli ns. turvavälimääräyksen.
  • Em. muuttuneista säännöksistä viestitään koko organisaatiolle. Kaupunkiorganisaation toimijoiden tulee seurata aluehallintoviraston päivittyviä päätöksiä.
  • Asiakas- ja yleisötilojen käytössä noudatetaan tartuntatautilain 58 c §:n mukaisia yleisiä hygieniavaatimuksia:
    • Asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
    • Asiakkaille ja osallistujille annetaan riittävän etäisyyden ylläpitämistä, käsien puhdistamista ja muita vastaavia tartuntojen leviämistä estäviä käytäntöjä koskevat toimintaohjeet.
    • Tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan.
    • Asiakkaiden ja osallistujien oleskelu järjestetään sillä tavoin väljästi kuin se toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen on mahdollista. Mahdolliset asiakaspaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan.
    • Tartuntatautilain väliaikainen 58 c § on voimassa 31.12.2021 asti.
  • Kaupunkiorganisaation toimijoita kehotetaan varmistamaan, että asiakastilojen terveysturvallisen käytön suunnitelmat päivitetään vastaamaan aluehallintoviraston päätöksiä.  
  • Yleisötilaisuuksien järjestämisessä noudatetaan seuraavia rajoituksia aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti 14.7.2021 asti. Rajoitukset tulee ottaa huomioon myös tiloja ulkopuoliseen käyttöön luovutettaessa:
    • Sisätiloissa järjestettävissä yli kymmenen hengen kokoontumisissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus säilyttää turvavälit eli välttää lähikontakti toisiinsa. Lähikontaktilla tarkoitetaan sisätiloissa asiakkaiden oleskelua enintään kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia.
    • Yli 50 henkilön ulkotilaisuuksissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus välttää fyysinen kontakti toisiinsa, mutta tietyn mittaisia turvavälejä ei enää vaadita.
    • Jos sisätiloissa järjestetyssä tilaisuudessa on yli kymmenen henkilöä ja ulkotiloissa yli 50 henkilöä, tilaisuuden järjestelyissä on noudatettava OKM:n ja THL:n 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.
    • Lisäksi kaikkien yleisötilaisuuksien järjestämisessä on noudatettava yllä mainittuja yleisiä hygieniavaatimuksia.

Päätöksen perustelut

Koronavirustilanteessa ensimmäisen kerran kaupungin valmiutta on kohotettu pormestarin päätöksellä 1.3.2020 § 27 sosiaali- ja terveystoimialalla ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. Kansliapäällikkö päätti 13.3.2020 § 57 Helsingin kaupungin valmiuden kohottamisesta johtamisvalmiuteen. Kansliapäällikkö 17.6.2020 § 153 päätti kaupungin valmiuden laskemisesta perusvalmiuteen, sillä poikkeuksella, että sosiaali- ja terveystoimiala, työterveys Helsinki ja kaupunginkanslia jäävät edelleen johtamisvalmiuteen. Kansliapäällikkö päätti 23.11.2020 § 264 kohottaa Helsingin kaupungin seuraavien organisaatioiden valmiuden johtamisvalmiuteen kriisijohtamismallin mukaisesti: kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, kaupunkiympäristön toimiala, pelastuslaitos, liikenneliikelaitos, palvelukeskusliikelaitos ja rakentamispalveluliikelaitos. Pormestari päätti kohottaa Helsingin kaupungin kriisijohtamismallin mukaisesti kaupungin keskushallinnon, toimialat, virastot ja liikelaitokset tehostettuun valmiuteen 26.2.2021 § 23.

Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kansliapäällikkö päättää varautumisen toimeenpanosta. Edellä todetut toimenpiteet on käsitelty ja linjattu kaupungin koronaviruskoordinaatioryhmässä ja tarvittavilta osin kaupungin johtoryhmässä.

Kansliapäällikkö on päättänyt 13.3.2020 § 57, 18.3.2020, § 66, 20.3.2020 § 70, 25.3.2020 § 73, 29.3.2020 § 77, 4.4.2020 § 88, 9.4.2020 § 92, 17.4.2020 § 95, 22.4.2020 § 98, 24.4.2020 § 101, 4.5.2020 § 106, 12.5.2020 § 115, 16.5.2020 § 117, 25.5.2020 § 119, 5.6.2020 § 138, 17.6.2020 § 157, 30.6.2020 § 175, 2.7.2020 § 177, 6.8.2020 § 186, 13.8.2020 § 189, 26.8.2020 § 196, 3.9.2020 § 201, 10.9.2020 § 206, 17.9.2020 § 210, 2.10.2020 § 219, 7.10.2020 § 223, 15.10.2020 § 227, 21.10.2020 § 231, 29.10.2020 § 238, 5.11.2020 § 243, 11.11.2020 § 246, 23.11.2020 § 261, 3.12.2020 § 279, 12.12.2020 § 286, 18.12.2020 § 295, 21.12.2020 § 307, 28.12.2020 § 312, 14.1.2021 § 8, 21.1.2021 § 15, 27.1.2021 § 19, 3.2.2021 § 24, 10.2.2021 § 28, 17.2.2021 § 38, 24.2.2021 § 51, 3.3.2021 § 53, 3.3.2021 § 55, 11.3.2021 § 58, 17.3.2021 § 65, 24.3.2021 § 75, 31.3.2021 § 85, 14.4.2021 § 94, 26.4.2021 § 99, 29.4.2021 § 103, 5.5.2021 § 108, 16.5.2021 § 111, 19.5.2021 § 116, 27.5.2021 § 120, 2.6.2021 § 133 ja 9.6.2021 § 138 edellisen kerran varautumisesta. Edellä todettujen toimenpiteiden tarkemmat perustelut kirjataan tarpeen mukaan myöhemmin valmistuvassa perustelumuistiossa.

This decision was published on 17.06.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256

katja.rimpila@hel.fi

Decisionmaker

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö