Valtuustoaloite, turvallisen kokous- ja tapahtumatilan myöntäminen uiguurien ihmisoikeusliikkeelle

HEL 2021-007382
More recent handlings
Case 8. / 345 §

Valtuutettu Alviina Alametsän aloite turvallisen tilan tarjoamiseksi uiguurien ihmisoikeusliikkeelle

Helsinki City Council

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Valtuutettu Alviina Alametsä ja 14 muuta valtuutettua esittävät, että Helsinki selvittää mahdollisuudet turvallisen tilan tarjoamiseksi uiguurien ihmisoikeusliikkeelle.

Helsingin kaupungin ylläpitämän Varaamo-verkkopalvelun kautta voi varata kaupungin julkisia tiloja sekä työpisteitä yksityiseen käyttöön. Tiloja voi varata esimerkiksi kokousten pitämistä, työskentelyä tai tapahtumien järjestämistä varten. Suurin osa tiloista on maksuttomia.

Varaamon kautta varattavissa tiloissa on mahdollista järjestää tilaisuuksia yhtä turvallisesti kuin kaupungin julkisissa tiloissa yleensäkin. Tilat sijaitsevat ympäri Helsinkiä ja muuta pääkaupunkiseutua esimerkiksi kirjastoissa, nuorisotaloissa ja asukastiloissa.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Close

Kaupunginhallitus 01.11.2021 § 769

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36027

henri.kahonen@hel.fi
Close

This decision was published on 17.11.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

Kaupunginhallitus

Ask for more info

Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027

henri.kahonen@hel.fi