Valtuustoaloite, liikennekilpien riittävästä korkeudesta, jotta kaupunki olisi turvallinen kaikille
Valtuutettu Laura Finne-Elosen aloite liikennemerkkien turvallisesta korkeudesta
Päätös
Kaupunginhallitus katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Valtuutettu Laura Finne-Elonen ja yhdeksän muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki kiinnittäisi enemmän huomiota liikennemerkkien säänneltyyn korkeuteen ja korjaisi aiemmin liian matalalle asennetut merkit.
Kaupunginhallitus viittaa asiasta saatuun kaupunkiympäristölautakunnan lausuntoon ja toteaa, että nykyisten liikennemerkkien korkeusasema tarkistetaan samassa yhteydessä kun uuden, vuonna 2020 voimaantulleen tieliikennelain mukaiset merkit asennetaan maastoon. Tämä on kustannustehokkain tapa korjata myös aikaisemmat puutteet liikennemerkkien asennuksissa käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Uusissa kadunrakennushankkeissa ja ylläpitotoimeksiannoissa valvontaa terävöitetään niin, että liikennemerkkiasennukset tehdään lainsäädännön ja suunnitteluohjeiden mukaisesti. Liikenneturvallisuuden kannalta kriittisimmät kohteet korjataan välittömästi, kun niitä havaitaan.
Liikennemerkin sijoittamisesta säädetään tieliikennelainsäädännössä. Liikenteenohjauslaitteiden käytöstä annetun asetuksen mukaan: ”Jos jäljempänä ei toisin säädetä, alimman liikennemerkin alareunan korkeuden tulee olla 1,5-3,2 metriä ajoradan pinnasta, jalkakäytävällä ja pyörätiellä kuitenkin 2,2-3,2 metriä näiden pinnasta mitattuna.” Helsingissä liikennemerkkejä pyritään käyttämään niin vähän kuin on mahdollista. Kaupunki ei myöskään lähtökohtaisesti käytä liikennemerkkejä, joiden käyttöä lainsäädäntö ei suoraan edellytä.
Lisäksi liikennemerkin sijoittelussa tulee huomioida vammaisneuvoston lausunnossaan esiin nostama esteettömien julkisten alueiden suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon ohjeistaminen katu-, viher- ja piha-alueilla (SuRaKu-projekti) sekä sen sisältämät esteettömyyskriteerit ja ohjeet.
Katukuvassa on tästä huolimatta paljon liikennemerkkejä ja näistä osa on asennettu väärään korkeusasemaan, yleensä liian alas. Epätäsmällisesti asennettuja liikennemerkkejä ilmestyy katukuvaan kaikissa työvaiheissa: uutta rakennettaessa, työnaikaisia liikennejärjestelyitä palautettaessa ja ylläpitovaiheessa liikenteen ohjausjärjestelyitä päivitettäessä.
Asiasta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan ja vammaisneuvoston lausunnot. Vastaus on lausuntojen mukainen.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus antaa vastauksen aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähemmän kuin 15 valtuutettua.
Kaupunkiympäristölautakunta 28.09.2021 § 516
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Liikennemerkin sijoituksesta kadun pituus-, korkeus- ja poikkisuunnassa säädetään tieliikennelainsäädännössä. Liikenteenohjauslaitteiden käytöstä annetun asetuksen mukaan: ”Jos jäljempänä ei toisin säädetä, alimman liikennemerkin alareunan korkeuden tulee olla 1,5-3,2 metriä ajoradan pinnasta, jalkakäytävällä ja pyörätiellä kuitenkin 2,2-3,2 metriä näiden pinnasta mitattuna.” Tähän yleissääntöön on joitakin poikkeuksia, joista on erikseen säädetty asetuksessa kyseisen liikennemerkin kohdalla.
Liikennemerkkejä pyritään käyttämään niin vähän kuin on mahdollista. Asetuksen mukaan mm. kieltoa ja rajoitusta osoittavaa merkkiä ei saa käyttää, jos tieliikennelain säännökset muutenkin edellyttävät vastaavan kiellon tai rajoituksen noudattamista. Helsinki ei myöskään lähtökohtaisesti käytä liikennemerkkejä, joiden käyttöä lainsäädäntö ei suoraan edellytä.
Edellisistä huolimatta katukuvassa on paljon liikennemerkkejä ja näistä osa on asennettu väärään korkeusasemaan, yleensä liian alas. Epätäsmällisesti asennettuja liikennemerkkejä ilmestyy katukuvaan kaikissa työvaiheissa: uutta rakennettaessa, työnaikaisia liikennejärjestelyitä palautettaessa ja ylläpitovaiheessa liikenteen ohjausjärjestelyitä päivitettäessä.
Uusi tieliikennelaki tuli voimaan 1.6.2020. Liikennemerkkien kuvia yksinkertaistettiin ja niihin tehtiin teknisiä muutoksia merkkien ymmärrettävyyden ja luettavuuden parantamiseksi. Uusien merkkien asentamiseen on lainsäädännössä siirtymäsäännökset. Joitain merkkimuutoksia tuli toteuttaa heti, mutta valtaosalle merkeistä annettiin kymmenen vuoden siirtymäsäännös tasapainottamaan uuden lain kustannusvaikutusta tienpitäjille. Nykyisten liikennemerkkien korkeusasema tarkistetaan samassa yhteydessä, kun uuden lain mukaiset merkit asennetaan maastoon. Tämä on kustannustehokkain tapa korjata myös aikaisemmat puutteet liikennemerkkien asennuksissa käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Uusissa kadunrakennushankkeissa ja ylläpitotoimeksiannoissa valvontaa terävöitetään niin, että liikennemerkkiasennukset tehdään lainsäädännön ja suunnitteluohjeiden mukaisesti. Liikenneturvallisuuden kannalta kriittisimmät kohteet korjataan välittömästi, kun niitä havaitaan.
Esittelijä
Lisätiedot
Jouni Korhonen, johtava liikenneasiantuntija: 310 37080
This decision was published on 17.11.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 32174