Poikkeaminen, Herttoniemi, 91-43-285-3, Abraham Wetterin tie 3, Kartanon Kukkatarha Oy
Herttoniemi, Abraham Wetterin tie 3, poikkeamishakemus
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä 43. kaupunginosan (Herttoniemi) korttelin 43285 tonttia 3 koskevan poikkeamishakemuksen. Hakemuksen mukainen hanke edellyttää poikkeamista asemakaavasta nro 11872 seuraavasti:
- pysäköintialue sijoittuu osin kaavan mukaista aluetta laajemmalle alueelle ja pysäköintialuetta ei jäsennellä puu- ja pensasistutuksin.
- ajoliittymä Johan Sederholmin tielle sijoittuu osin pysäköinnille varatulle alueen osalle.
Maankäyttöjohtaja päätti myöntää poikkeamisen seuraavilla ehdoilla:
- Istutettavat alueen osat tulee toteuttaa mahdollisimman laajoina alueina. Liikennealueet eivät saa ulottua asemakaavassa istutettavaksi alueen osaksi merkitylle alueelle Herttoniemen kartanopuiston vastaisella tontin etelärajalla.
- Herttoniemen kartanopuistoon rajautuva istutettava alueelle tulee toteuttaa kerroksellisena puurivistö ja pensaita istuttaen. Lajiston tulee olla kartanoympäristöön sopivaa.
- Hulevedet tulee imeyttää tontilla, mikäli maaperäolosuhteet sen sallivat, eikä rakennuksille aiheuteta kosteusvaurion vaaraa. Jos imeyttäminen ei onnistu, on hulevedet johdettava tontilta pois viivytyksen kautta. Hulevesien hallintaratkaisuissa tulee noudattaa Helsingin rakennusvalvonnan hulevesiohjetta ja sen prioriteettijärjestystä. Pihan päällystettävillä alueilla tulee käyttää vettä läpäiseviä päällysteitä.
- Istutettavia alueen osia voidaan hyödyntää hulevesien viivyttämiseen ja / tai imeyttämiseen. Herttoniemen kartanopuiston vastaisella tontin eteläreunan istutettavalla alueella mahdolliset hulevesien hallintaratkaisut eivät saa kuitenkaan vähentää puuston määrää tai heikentää puu- ja pensaslajiston kuntoa.
- Tontin autopaikkojen tulee olla yhteiskäyttöisiä tontin 43285/2 autopaikkojen kanssa.
Muilta osin noudatetaan asemakaavan nro 11872 määräyksiä ja merkintöjä.
Maksu
1 365 euroa
Hakija
Kartanon Kukkatarha Oy
Rakennuspaikka
43. kaupunginosan (Herttoniemi) korttelin 43285 tontti 3
Hakemus
Hakija hakee lupaa pysäköintialueen ja ajoliittymän rakentamiseen poiketen voimassa olevasta asemakaavasta nro 11872 seuraavasti:
- Pysäköimispaikan rajan ylittäminen. Pysäköimispaikka ulottuu enimmillään 10,8 metriä ulkomyyntialueeksi sekä rakennusalaksi merkitylle alueelle.
- Ajoliittymä tontille sijoittuu osin pysäköimispaikalle merkitylle alueelle enimmillään n. 4,0 metriä.
Hakija perustelee hakemustaan seuraavasti:
- Tontin ajoliittymän sijainti muuttuu n. 15 metriä etelään päin. Uusi tonttiliittymä palvelee yhteisesti myös tonttia 2. Muuttuneella liikenne- sekä pysäköintijärjestelyillä parannettu turvallista ja mitoituksellisesti toimivaa liikkumista ja käytettävyyttä.
- Uusi ajoliittymä on käännetty kohtisuoraan Johan Sederholmin tieltä liityttäessä. Ajoliittymän turvallista ja toimivaa käyttöä on parannettu liittymän kohtisuoralla sijoittamisella liittyvään katuun nähden.
Säännökset, joista poiketaan
Haettu toimenpide on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 1 momenttia.
Lähtötiedot
Rakennuspaikka sijaitsee alueella, jolla on voimassa 7.4.2010 vahvistettu asemakaava nro 11872. Asemakaavan mukaan rakennuspaikalle saa rakentaa puutarhamyymälän. Asemakaavaan on merkitty istutettavat alueen osat, joilla on oltava puita ja pensaita. Istutettavat alueet tulee luonteeltaan ja kasvilajistoltaan suunnitella kartanoalueen rakennusten ja sen viljelymaiseman pohjoiseksi päätteeksi. Tontille on osoitettu pysäköintialue, joka on jäsennöitävä puu- ja pensasistutuksin. Ajoyhteys pysäköintialueelle ja naapuritontille on osoitettu Johan Sederholmin tieltä.
Helsingin yleiskaavassa 2016 rakennuspaikka on pääosin osoitettu asuntovaltaiseksi alueeksi A2 (korttelitehokkuus 1,0–2,0) ja vähäiseltä osin liike- ja palvelukeskusta-alueeksi C1.
Herttoniemen kartanon alue on Museoviraston inventoinnissa (RKY) sisällytetty valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. RKY-aluerajaus koskee osittain tonttia.
Tontilla sijaitsee puutarhamyymälä, jonka pysäköintialue sijaitsee osittain rakentamattoman naapuritontin puolella. Pysäköintialue ja ajoliittymä tontille eivät ole toteutuneet voimassa olevan asemakaavan mukaisesti.
Osallisten kuuleminen ja lausunnot
Hakemuksesta on tiedotettu naapureille ja muille, joiden oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa, kaupunkiympäristön toimialan asemakaavoitus -palvelun kirjeellä (8.7.2021) ja kuulutuksella Helsingin Uutiset-lehdessä 14.8.2021 sekä ilmoituksella kaupungin ilmoitustaululla 16.–30.8.2021. Poikkeamishakemus perusteluineen ja muita asiakirjoja, kuten asemapiirustus, viitesuunnitelmat ja ympäristökartta ovat olleet nähtävillä kaupungin verkkosivuilla ja kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa 16.–30.8.2021. Osallisille on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen.
Muistutuksia saatiin 2 kpl. Muistutuksissa esitettiin huomioita lintujen turvallisuudesta, arvokkaan ympäristön pilaamisesta, maisemahaitasta, jäähallirakennuksen koosta, liikenteen ruuhkautumisesta ja pysäköintipaikkojen riittävyydestä. Molemmat muistutukset koskevat käytännössä viereiselle tontille 43285/3 suunniteltua rakennusta ja sen toteuttamista varten samanaikaisesti tämän tontin kanssa haettuja kaavapoikkeamia. Muistutuksen aiheet ovat myös käsitelty tonttia 43285/3 koskevassa päätöksessä, sillä samat muistutukset on annettu tonttia 43285/3 koskevaan hakemukseen.
Hakemuksesta on pyydetty lausunto Helsingin kaupunginmuseolta, joka toteaa lausunnossaan (26.8.2021) seuraavaa:
”Poikkeamisen kohteena oleva tontti kuuluu eteläisiltä osiltaan Herttoniemen kartanon valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön (RKY), ja ajoliittymä siirtyy RKY-alueelle. Tämän johdosta tulee varmistaa maisemallisesti ajoliittymän ja Herttoniemen kartanon välisen tontin alue riittävin puurivi-istutuksin.
Poikkeamishakemuksen aineistossa on pihasuunnitelman luonnoksessa esitetty puuistutus, jonka toteuttaminen tulee olla poikkeamisen ehtona. Lisäksi RKY-alueen rajaus tulee näkyä poikkeamisluvan aineistossa. Muilta osin kaupunginmuseolla ei ole poikkeamiseen huomautettavaa.”
Pelastuslaitos on ilmoittanut, että sillä ei ole huomauttamista asiaan ja että rakennuksen paloturvallisuusasioihin otetaan kantaa rakennuslupavaiheessa.
ELY-keskus on erikseen ilmoittanut, ettei se katso tarpeelliseksi lausua asiasta.
Hakijalle on annettu tilaisuus antaa vastineet saatuihin muistutuksiin ja lausuntoihin. Hakijan antamia vastineita on täydennetty tämän poikkeamispäätösesityksen valmisteluun osallistuneiden kaupunkiympäristön toimialan asiantuntijoiden huomautuksilla ja arvioilla. Vastineet muistutuksiin aihepiireittäin.
Uusi hallirakennus on pääosin ikkunaton. Sisäänkäyntialueen lasiseinien varustaminen turvakuvioin on rakennussuunnittelussa ratkaistava seikka.
Hakija kuvaa vastineessaan, että ”rakennuksen ja ympäristön suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota rakennuspaikan kulttuuriympäristön (RKY) vaatimuksista ja että jäähalli sijoittuu osittain kaavassa istutettavaksi merkitylle alueelle. Julkisivujen verhoilumateriaalina käytetään puuta, jolla mahdollistetaan korkeatasoinen arkkitehtuuri ja kartanoympäristöön pehmeämmin sulautuva liikuntarakennus. Rakennuksen käyttötarkoitus on harjoitusjäähalli ja konseptoitu tilaohjelma ohjaa rakennuksen laajuutta ja muotoa. Rakennus on suunniteltu tontin peittoalaltaan mahdollisimman tiiviiksi ja asemoitu tontin luoteisosaan. Sijoituksella mahdollistetaan tontin eteläosaan, kartanopuiston suuntaan, mahdollisimman laaja istutettava alue. Nykyistä puustoa säilytetään tontin koillisosassa. Piha-alueille on osoitettu merkittävä määrä ympäristöön soveltuvia puuistutuksia. Pihasuunnittelun edetessä uutta kasvustoa voidaan vielä lisätä.” Poikkeamispäätöksessä on annettu ehtoja, joilla ohjataan ympäristön arvot huomioivaan rakennus- ja maisemasuunnittelun laatuun ja istutusalueiden määrään. Tärkeä kartanotonttiin ja sen perinnemaisemaan rajoittuva, tontin pitkän sivun suuntainen istutettu suoja- ja siirtymävyöhyke voidaan poikkeamista huolimatta toteuttaa lähes koko kaavan mukaisessa laajuudessa.
Hakija on arvioinut, että autopaikkamäärä vastaa jäähallin käyttötarpeita. Jäähallin ja puutarhamyymälän autopaikat osoitetaan yhteiskäyttöisiksi, jolloin autopaikkamäärä on yhteensä n. 128 ap. Yhteiskäyttöisyys on yksi poikkeamispäätöksen ehdoista.
Linnanrakentajantiellä, Abraham Wetterin tiellä ja Johan Sederholmin tiellä on käynnissä mittava katujen ja liikennejärjestelyiden uudistaminen. Herttoniemen keskuksessa uusitaan ja osin uudelleen rakennetaan mittavasti myös muita katuja. Työt ovat jo alkaneet rakentamisen osalta mm. Suunnittelijan kadulta. Abraham Wetterin tien ja Johan Sederholmin tien osalta suunnittelu vielä jatkuu. Suunnittelussa pyritään parantamaan mm. Tammisalosta saadun palautteen mukaista ongelmaa liittyä autoliikenteellä Abraham Wetterin tielle, erityisesti vasemmalle. Nämä suunnitelmat tulevat nähtäville keväällä 2022.
Jäähallin toiminta synnyttää autoliikenteen liikenteen lisääntymistä Johan Sederholmintien pohjoispäässä ja Abraham Wetterin tiellä. Lisäliikenne koostuu pääsääntöisesti henkilöautoista ja satunnaisista linja-autoista. Autoliikenteen määrät eivät kuitenkaan moninkertaistu. Lisääntyvä liikenne ajoittuu suurimmalta osin arkiliikenteen vilkkaimpien aamu- ja iltapäiväruuhkahuippujen ulkopuolelle, jolloin liikennejärjestelyt ovat riittävät autoliikenteen sujuvuuden turvaamiseksi. Jäähalli ei lisää liikennettä Tammisalontiellä. Toki myös Tammisalosta voi jäähalliin tulla käyttäjiä autolla.
Poikkeamispäätöksessä annettu ehto puurivin istuttamisesta tontin etelärajalle. Hakija on täydentänyt hakemuksen aineistoa asemapiirustuksella, josta selviää RKY-alueen rajaus.
Päätöksen perustelut
Haettu toimenpide voidaan toteuttaa päätöksessä annetuin ehdoin, koska muutokset kaavan mukaiseen ratkaisuun verrattuna ovat laajuudeltaan ja vaikutuksiltaan vähäisiä.
Poikkeamisen erityinen syy on toiminnallinen yhteensovitus viereisen tontin 43285/2 maankäyttöön ja suunnitelmaan. Viereiselle tontille on haettu asemakaavasta poikkeamista samanaikaisesti tämän tontin kanssa.
Haettu toimenpide ei päätöksessä asetetuin ehdoin aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle taikka alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun taikka rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Haettu toimenpide ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Sovelletut oikeusohjeet
Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 § 1 mom, 145, 171, 173 ja 174 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus 85 ja 86 §
Hallintosääntö 16 luku 5 § kohta 3a
Rakennusvalvontataksa 2021, 6 §
Voimassaolo ja jatkotoimenpiteet
Ennen mahdolliseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä on saatava rakennuslupa, mikäli sellaista edellytetään. Rakennus- tai muu mahdollisesti vaadittava lupa on haettava kahden vuoden kuluessa poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta lukien. Lupahakemukseen on liitettävä tämä päätös lainvoimaisuustodistuksineen.
Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeisenä arkityöpäivänä jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon. Julkipanopäivä vastaa pöytäkirjan nähtävilläolopäivää. Päätöksen valitusaika päättyy 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
This decision was published on 14.10.2021
Valitusosoitus
Pöytäkirjan 129 § (Poikkeamispäätöksestä).
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta
- se, jonka oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen, päätös välittömästi vaikuttaa
- viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistaja ja haltija
- sellaisen kiinteistön omistaja ja haltija, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa
- se, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa
- kunta ja naapurikunta, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa
- toimialueellaan sellainen rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen
- viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun päätös on julkipanon jälkeen annettu.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 129 § (Maksun osalta).
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Mikko Näveri, johtava arkkitehti, puhelin: 09 310 37331