Poikkeaminen, Pasila, tontti, Televisiokatu 2, Yleisradion eläkesäätiö

HEL 2021-007989
More recent handlings
§ 120

Pasila, Televisiokatu 2, poikkeamishakemus

Maankäyttöjohtaja

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä 17. kaupunginosan (Pasila) korttelin 17053 tonttia 3 koskevan poikkeamishakemuksen. Hakemuksen mukainen hanke edellyttää poikkeamista asemakaavasta nro 11444 seuraavasti:

  • Rakennusalasta poiketaan siten, että rakennuksen lounaisreuna sijoittuu noin 5 metriä rakennusalan ulkopuolelle, samalla rakennusalaa typistetään rakennuksen päistä ja koillisreunasta.
  • Poiketaan laitetilojen sijaintimääräyksestä sijoittamalla kellarin konesalitoiminnan vaatimat ylimääräinen varavoima ja jäähdytystekniikka vesikatolle.
  • Ylitetään tontille sallittu maanalaisten autopaikkojen määrä 5 %:lla rakentamalla kellariin 30 uutta autopaikkaa.
  • Poiketaan istutettavan alueen sijainnista siten, että osa alueesta otetaan studiotoiminnan logistiikkaa ja lastaustoimintaa palvelevaan käyttöön ja uusi istutettava alue toteutetaan rakennusalan koillispuolelle.

Maankäyttöjohtaja päätti myöntää poikkeamisen seuraavilla ehdoilla:

  • Vesikatolle sijoitettavat laitetilat tulee käsitellä rakennusten julkisivujen arkkitehtuurin osina sovittaen ne kaupunkikuvaan.
  • Hakija päivittää kiinteistön kaikkia työntekijöitä koskevan kestävän liikkumisen suunnitelman kiinteistön käyttöönottovaiheessa ja toteuttaa siinä esitetyt toimenpiteet kestävän liikkumisen edistämiseksi (kävely, pyöräily, joukkoliikenne).
  • Kiinteistön polkupyöräpysäköinnin tulee olla sijainniltaan keskeisellä paikalla, helposti saavutettavissa, selkeästi ja näkyvästi opastettu, säältä suojassa ja laadultaan korkeatasoista. Rakennuksen yhteyteen tulee sijoittaa vähintään 40 polkupyöräpaikkaa.
  • Rakennuksen kaakkoispuolen poikittainen kävely-yhteys tulee toteuttaa esteettömänä, laadukkaana ja turvallisena yhteytenä huomioiden laajempi yhteystarve koko tontin läpi.
  • Piha-alueet toteutetaan vähintään hakemuksen liitteenä olevan alustavan pihasuunnitelman (7.6.2021) laatutason mukaisesti.

Maksu

1 569,75 euroa

Hakija

Yleisradion eläkesäätiö

Rakennuspaikka

17. kaupunginosan (Pasila) korttelin 17053 tontti 3

Hakemus

Hakija hakee lupaa kolmekerroksisen studiotalon (6084 k-m²) rakentamiseen poiketen voimassa olevasta asemakaavasta nro 11444 siten, että

1. rakennuksen kerrosala sijoitetaan tiiviimmälle alalle siten, että sisäpihan puoleista seinää venytetään lounaaseen ja kaakkoispäätyä typistetään. Luoteisraja tasataan naapurirakennuksen kanssa samaan linjaan. Lounaaseen venyttäminen ja luoteispäädyn siirtäminen johtavat ylityksiin asemakaavassa määritellystä rakennusalasta.

2. kellarin konesalitoiminnan vaatimat ylimääräinen varavoima ja jäähdytystekniikka sijoitettaan vesikatolle, kun asemakaavassa saa ilmastointikonehuoneita ja laitetiloja sijoittaa vain vesikaton sisäpuolelle. Vesikatolle tuleva tekniikka verhoillaan rakennuksen arkkitehtuuriin sopivalla tavalla niin, ettei tekniikka näy kaupunkikuvassa.

3. tontilla oleva autopaikkojen lukumäärä kasvaa kaavan mukaisesta 931 autopaikasta 1121 autopaikkaan. Kellariin rakennetaan 30 uutta autopaikkaa, joista 9 sähköauton latauspisteellä varustettuna. Rakentamisen alta poistuu 56 autopaikkaa, eli vaikutus koko tontin autopaikkamäärään on negatiivinen, -26 paikkaa. Tontilla on tällä hetkellä 1147 autopaikkaa ja poikkeamishakemuksen mukaisen rakentamisen jälkeen paikkoja on 1121. Kun loput kaavanvastaiset maanpäälliset paikat poistetaan jää maan alle yhteensä 977 ap.

4. tontin lounaisosa otetaan studiotoiminnan logistiikkaa ja lastaustoimintaa palvelevaan käyttöön istutettavan alueen sijaan. Uusi istutettava alue esitetään rakennusalan koillispuolelle. Sisäpihan kannelle tuodaan kalusteita ja istutusruukkuja sekä rajataan aluetta pergolarakenteella ja viherseinällä. Pyöräpaikat sijoitetaan viherkatosten alle, sisäpihalle ja Televisiokadun puoleiselle pihalle.

Hakija perustelee hakemustaan sillä, että

1. Rakennusalan ylitykset lounaaseen mahdollistavat rakennusmassan rungon syventämisen ja optimaalisen muotoiset studiotilat. Rakennusmassan venyttäminen mahdollistaa kaakkoispäädyn sisäänvedon, joka väljentää uudisrakennuksen ja Ison Pajan väliin jäävää jalankulkuyhteyttä, sekä voimassa olevan, että kehitteillä olevan kaavan tavoitteiden mukaisesti. Luoteessa on pyritty tasaamaan uudisrakennuksen päätyseinä naapuritontin rakennuksen kanssa samaan tasoon.

2. Studiorakennuksen ohelle tuleva konesalitoiminta vaatii normaalista poikkeavaa talotekniikkaa. Lauhduttimien ja varavoiman jäähdytyksen, sekä pakokaasun poiston kannalta tekniikan sijoittaminen ulkotilaan on luontevaa. Piha-alueelle sijoittamisen sijaan, esitetään tekniikan sijoittamista vesikatolle. Vesikatolle sijoitettavan tekniikan äänimaailma simuloidaan ja suunnitellaan tulosten perusteella niin, että se ei häiritse nykyisen rakennuskannan toimintaa taikka estä kehitteillä olevan kaavan vision toteutumista.

3. Suunnitelmissa esitetty autopaikkamäärä on toiminnalle luonteva ja korvaa osan rakentamisen alta poistuvista autopaikoista. Alueen kokonaispaikkamäärä ei kasva nykyisestä. Pihalla olevat nykyiset autopaikat eivät täytä kaavan henkeä ja korvaamalla osa poistuvista paikoista maanalaiseen kellariin sijoitettavilla paikoilla, parannetaan autopaikkajärjestelyä tontilla lähemmäksi kaavan visiota.

4. Studiotoiminta on tilaa vaativaa toimintaa ja turvalliset logistiset järjestelyt edellyttävät riittävästi tilaa operoinnille studiorakennuksen tuntumassa. Kaupunkikuvallisesti varaudutaan pihakannen osalta riittävällä kantavuudella, joka mahdollistaa tulevaisuudessa kannen päällystämisen torialueeksi alueen kehittyessä avoimempaan suuntaan. Istutettavan alueen sijoittaminen rakennuksen koillispuolelle on rakennuksen käytön ja aukeamisen kannalta toimivampi ratkaisu virkistyskäytössä ja muodostaa samalla vihreän puskurivyöhykkeen naapurirakennuksen suuntaan.

Säännökset, joista poiketaan

Haettu toimenpide on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 1 momenttia.

Lähtötiedot

Rakennuspaikka sijaitsee alueella, jolla on voimassa 14.6.2006 hyväksytty asemakaava nro 11444. Asemakaavan mukaan rakennuspaikka on osa Radio- ja televisiotoiminnan korttelialuetta (YR), jolle saa rakentaa radio-, televisio- ja mediakeskustiloja. Rakennuksen vesikaton ylimmän kohdan korkeusasema on +56.0. Ilmastointikonehuoneita ja laitetiloja saa sijoittaa vain vesikaton sisäpuolelle sekä tek-merkityille rakennusalan osille. Rakennusalan länsipuolella on koko rakennuksen mitalta istutettavan alueen osa. Rakennuksen kaakkoisnurkassa on rakennukseen jätettävä kulkuaukko. Koko YR-korttelialueelle saa rakentaa 931 autopaikkaa. Autopaikat on sijoitettava kellarikerroksiin ja maan alle lukuun ottamatta kahta le-autopaikkaa, jotka saa sijoittaa pihalle.

Alueella on vireillä Ilmalan studiot -niminen asemakaavan muutos, jossa on tarkoitus mahdollistaa Yleisradion toiminta alueella tulevaisuuden tarpeet huomioiden, tiivistää paikoin kaupunkirakennetta ja tarkastella mahdollisia käyttötarkoituksen muutoksia, avata alueen läpi kulkevia reittejä ja rakentaa puisto alueen pohjoisosaan.

Helsingin yleiskaavassa 2016 rakennuspaikka on osoitettu kantakaupungiksi (C2), jota kehitetään toiminnallisesti sekoittuneena asumisen, kaupan ja julkisten palvelujen, toimitilojen, hallinnon, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen sekä kaupunkikulttuurin alueena.

Nykytilanteessa rakennuspaikka on osa Yleisradion YR-tontin piha-aluetta. Suunnittelualueella sijaitsee pieni istutettu alueen osa sekä maanpäällisiä autopaikkoja. Samalla tontilla, rakennuspaikan eteläpuolella sijaitsee vuonna 1993 rakennettu Iso Paja, pohjoispuolella lähetyskeskus ja länsipuolella huoltamo. Itäreunastaan rakennuspaikka rajautuu toimitilatonttiin, jolla sijaitsee vuonna 2009 rakennettu kuusikerroksinen toimistorakennus.

Osallisten kuuleminen ja lausunnot

Hakemuksesta on tiedotettu naapureille kaupunkiympäristön toimialan asemakaavoitus -palvelun kirjeellä (23.8.2021). Heille on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen. Laajempi kuuleminen ei ole tarpeen, koska poikkeamisella ei ole vaikutuksia laajemmalle.

Muistutuksia ei ole esitetty.

Päätöksen perustelut

Haettu toimenpide voidaan toteuttaa, koska hankkeen voidaan katsoa sopeutuvan sekä voimassa olevan asemakaavan, että valmisteilla olevan asemakaavan tavoitteisiin.

Rakennusalan ylitys voidaan sallia, koska se mahdollistaa alueen perustoiminnan kannalta olennaisten studiotilojen sijoittamisen rakennukseen. Ylitys mahdollistaa uudisrakennuksen ja Ison Pajan väliin jäävää jalankulkuyhteyden väljentämisen alueen kehittämistavoitteiden mukaisesti.

Poikkeaminen vesikaton yläpuolelle sijoitettavista laitetiloista voidaan sallia studiorakennuksen konesalitoiminnan vaatiman poikkeavan talotekniikan johdosta. Laitetilat eivät ylitä sallittua vesikaton korkeusasemaa ja käsittelemällä ne osana rakennusten julkisivujen arkkitehtuuria on tilat mahdollista sovittaa luontevasti kaupunkikuvaan.

Autopaikkojen enimmäismäärästä voidaan poiketa, koska pysäköinnin laskentaohje sallii poikkeamisen erillisen selvityksen perusteella, joka on laadittu koko YR-tontille. Väljentämällä asemakaavan maanalaisten autopaikkojen vaatimuksia mahdollistetaan pysäköintipaikkojen riittävyys valmisteilla olevan kaavan mukaisessa alueen tiivistämisessä ja uusien käyttötarkoitusten mahdollistamassa vuorottaispysäköinnissä. Uudet paikat eivät lisää tontin ajoneuvoliikennettä, sillä paikkoja poistuu hankkeen yhteydessä enemmän kuin uusia tulee lisää. Hankkeen ei voida katsoa aiheuttavan merkittävää lisäkuormitusta katuverkolle eikä jalankululle ja pyöräliikenteelle. Hakijan tulee päivittää kiinteistön kaikkia työntekijöitä koskeva kestävän liikkumisen suunnitelma kiinteistön käyttöönottovaiheessa ja toteuttaa siinä esitetyt toimenpiteet kestävän liikkumisen edistämiseksi (kävely, pyöräily, joukkoliikenne).

Poikkeaminen istutettavan alueen sijainnista voidaan sallia studiotoiminnan logistiikan ja lastaustoiminnan vaatiman tilatarpeen vuoksi, kun piha-alueet toteutetaan viihtyisästi ja laadukkaasti ja rakentamattomat alueet istutetaan. Alueen jatkosuunnittelussa tavoitellaan poikittaista kävely-yhteyttä koko tontin läpi, mikä tulee huomioida suunnittelualueella esteettömänä, laadukkaana ja turvallisena yhteytenä.

Poikkeamisen ei voida katsoa aiheuttavan merkittävää kaupunkikuvallista haittaa.

Poikkeamisen erityinen syy on elinkeinoelämän toimintaedellytysten edistäminen.

Haettu toimenpide ei päätöksessä asetetuin ehdoin aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle taikka alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun taikka rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Haettu toimenpide ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Sovelletut oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 § 1 mom, 145, 171, 173 ja 174 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus 85 ja 86 §
Hallintosääntö 16 luku 5 § kohta 3 a
Rakennusvalvontataksa 2021, 6 §

Voimassaolo ja jatkotoimenpiteet

Ennen mahdolliseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä on saatava rakennuslupa, mikäli sellaista edellytetään. Rakennus- tai muu mahdollisesti vaadittava lupa on haettava kahden vuoden kuluessa poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta lukien. Lupahakemukseen on liitettävä tämä päätös lainvoimaisuustodistuksineen.

Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeisenä arkityöpäivänä jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon. Julkipanopäivä vastaa pöytäkirjan nähtävilläolopäivää. Päätöksen valitusaika päättyy 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

This decision was published on 23.09.2021

Valitusosoitus

Pöytäkirjan 120 § (Poikkeamispäätöksestä).

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • se, jonka oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen, päätös välittömästi vaikuttaa
  • viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistaja ja haltija
  • sellaisen kiinteistön omistaja ja haltija, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa
  • se, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa
  • kunta ja naapurikunta, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa
  • toimialueellaan sellainen rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa.
Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun päätös on julkipanon jälkeen annettu.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 120 § (Maksun osalta).

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Outi Ruski, arkkitehti, puhelin: 09 310 15207

outi.ruski@hel.fi

Decisionmaker

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja