Kotihoidon tukipalvelun myöntämisen kriteerit, sosiaali- ja terveystoimiala
Kotihoidon tukipalvelun myöntämisen perusteet
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kotihoidon tukipalvelujen asiakkaaksi tulon perusteet eli kotihoidon tukipalvelujen myöntämisen perusteet, jotka on esitetty liitteessä 1.
Kotihoidon tukipalvelun myöntämisen perusteet tulevat voimaan 1.1.2022 alkaen. Kotihoidon tukipalvelujen myöntämisen perusteet otetaan käyttöön uusien asiakkaiden osalta 1.1.2022 alkaen. Kotihoidon tukipalvelujen myöntämisen perusteet otetaan käyttöön vanhojen asiakkaiden osalta 1.1.2022 alkaen asiakassuunnitelman päivityksen yhteydessä.
Käsittely
Palvelualueen johtaja Soili Partanen ja asiakasohjauspäällikkö Eeva Raulos olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Asiassa tehtiin seuraava palautusehdotus:
Palautusehdotus 1:
Jäsen Samuel Adouchief: Esitys palautetaan valmisteluun sillä tarkoituksella, että kotihoidon tukipalveluiden viralliset kriteerit vastaavat nykytilannetta kattavammin palveluiden tarpeita. Kriteerien laadintaan tulee osallistaa kotihoidon työntekijöiden henkilöstöedustus ja prosessissa on kiinnitettävä erityistä huomiota palveluiden käyttäjien palautteeseen.
Perustelut palautukselle:
Pohjaesityksessä kuvataan tämän hetken tilannetta kotihoidon tukipalveluiden epävirallisista kriteereistä ja esitetään näiden muuttamista poliittisen päätöksenteon vahvistamiksi virallisiksi kriteereiksi.
Kotihoidossa olevien ihmisten sekä kotihoidon työntekijäkentän laajan näkemyksen mukaan nykytilanne kotihoidossa sekä myös kotihoidon tukipalveluissa on erittäin vaikea. Tämä tilanne on tunnistettu ja tunnustettu myös laajemmin yhteiskunnassa ja monissa puheenvuoroissa vaaditaan kotihoidon tilanteen parantamista.
Pohjaesitys on palautettava valmisteluun ja kriteerien lähtökohdaksi on otettava palveluiden todelliseen tarpeeseen vastaaminen eikä huono nykytilanteen virallistaminen. Tässä prosessissa on kaupungin oman virkakunnan otettava tueksi ja mukaan myös kotihoidon käyttäjät sekä kotihoidon työntekijöitä edustavat ammattiliitot.
Tällä hetkellä liian harva ikäihminen saa tosiasiassa tarvitsemaansa ruoka- tai ateriapalvelua, siivouspalvelua tai kylvetyspalvelua. Esityksen mukainen siivouspalvelu kahdesti kuukaudessa on erittäin monille palveluita tarvitsevalle liian vähäinen ja kevyt tuki. Jos tuki ei ole riittävää ajautuvat ihmiset “ei-kotikuntoisina” päivystyssairaaloihin ja kriisiosastoille. Tämä kuormittaa muuta palvelujärjestelmää ja aiheuttaa moninkertaiset kulut verrattuna kotihoidon tukipalveluiden tarveperustaisen järjestämisen lisäkuluihin verrattuna.
Kun laaditaan kotihoidon tuelle uudet paremmin sekä asiakkaiden että henkilöstön tarpeita huomioivat kriteerit, saattaa palveluiden piiriin nousta ennakoitua suurempi määrä ihmisiä. Vaikka kattavammat palvelut ja paremmin toteutettu tarpeiden mukainen tukipalveluihin pääsy johtaisi kotihoidon palveluiden kustannusten ja henkilöstötarpeen nousuun, se samalla säästää muissa palveluissa. Kattavammat ja paremmin tarpeet huomioivat kriteerit tukevat henkilökunnan työtä ja parantavat näin ollen henkilökunnan rekrytointia sekä motivaatiota pysyä työssään.
Helsingin kaupungin on pidettävä huolta omistaan ikäihmisistään ja varmistettava, että kaupungin henkilökunta voi toteuttaa työtään hyvin ja ammattitaitonsa mukaisesti. Kotihoidon tuen kriteerit on tarkistettava tarpeiden mukaiseksi vaikean nykytilanteen virallistamisen sijasta.
Kannattaja: jäsen Sinikka Vepsä
Jäsen Sinikka Vepsän kannatettua Samuel Adouchiefin palautusehdotusta keskustelu rajattiin palautusehdotukseen ja palautusehdotuksesta äänestettiin (äänestys 1).
Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös syntyi seuraavan äänestyksen tuloksena:
1 äänestys
JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Palautusehdotus 1 (jäsen Samuel Adouchief)
Jaa-äänet: 7
Ahto Apajalahti, Maaret Castrén, Minna Lindgren, Seija Muurinen, Matti Niiranen, Daniel Sazonov, Oula Silvennoinen
Ei-äänet: 6
Samuel Adouchief, Pentti Arajärvi, Laura Korpinen, Björn Månsson, Mikko Paunio, Sinikka Vepsä
Tyhjä: 0
Poissa: 0
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi asian käsittelyn jatkamisen äänin 7 - 6.
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti asiasta esittelijän ehdotuksen mukaisesti.
Äänestys 1
Ayes: Asian käsittelyä jatketaan
Noes: Esitys palautetaan valmisteluun sillä tarkoituksella, että kotihoidon tukipalveluiden viralliset kriteerit vastaavat nykytilannetta kattavammin palveluiden tarpeita. Kriteerien laadintaan tulee osallistaa kotihoidon työntekijöiden henkilöstöedustus ja prosessissa on kiinnitettävä erityistä huomiota palveluiden käyttäjien palautteeseen. Perustelut palautukselle: Pohjaesityksessä kuvataan tämän hetken tilannetta kotihoidon tukipalveluiden epävirallisista kriteereistä ja esitetään näiden muuttamista poliittisen päätöksenteon vahvistamiksi virallisiksi kriteereiksi. Kotihoidossa olevien ihmisten sekä kotihoidon työntekijäkentän laajan näkemyksen mukaan nykytilanne kotihoidossa sekä myös kotihoidon tukipalveluissa on erittäin vaikea. Tämä tilanne on tunnistettu ja tunnustettu myös laajemmin yhteiskunnassa ja monissa puheenvuoroissa vaaditaan kotihoidon tilanteen parantamista. Pohjaesitys on palautettava valmisteluun ja kriteerien lähtökohdaksi on otettava palveluiden todelliseen tarpeeseen vastaaminen eikä huono nykytilanteen virallistaminen. Tässä prosessissa on kaupungin oman virkakunnan otettava tueksi ja mukaan myös kotihoidon käyttäjät sekä kotihoidon työntekijöitä edustavat ammattiliitot. Tällä hetkellä liian harva ikäihminen saa tosiasiassa tarvitsemaansa ruoka- tai ateriapalvelua, siivouspalvelua tai kylvetyspalvelua. Esityksen mukainen siivouspalvelu kahdesti kuukaudessa on erittäin monille palveluita tarvitsevalle liian vähäinen ja kevyt tuki. Jos tuki ei ole riittävää ajautuvat ihmiset “ei-kotikuntoisina” päivystyssairaaloihin ja kriisiosastoille. Tämä kuormittaa muuta palvelujärjestelmää ja aiheuttaa moninkertaiset kulut verrattuna kotihoidon tukipalveluiden tarveperustaisen järjestämisen lisäkuluihin verrattuna. Kun laaditaan kotihoidon tuelle uudet paremmin sekä asiakkaiden että henkilöstön tarpeita huomioivat kriteerit, saattaa palveluiden piiriin nousta ennakoitua suurempi määrä ihmisiä. Vaikka kattavammat palvelut ja paremmin toteutettu tarpeiden mukainen tukipalveluihin pääsy johtaisi kotihoidon palveluiden kustannusten ja henkilöstötarpeen nousuun, se samalla säästää muissa palveluissa. Kattavammat ja paremmin tarpeet huomioivat kriteerit tukevat henkilökunnan työtä ja parantavat näin ollen henkilökunnan rekrytointia sekä motivaatiota pysyä työssään. Helsingin kaupungin on pidettävä huolta omistaan ikäihmisistään ja varmistettava, että kaupungin henkilökunta voi toteuttaa työtään hyvin ja ammattitaitonsa mukaisesti. Kotihoidon tuen kriteerit on tarkistettava tarpeiden mukaiseksi vaikean nykytilanteen virallistamisen sijasta.
Member | Political group |
---|---|
Apajalahti, Ahto | No council group |
Castrén, Maaret | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Lindgren, Minna | Vihreä valtuustoryhmä |
Muurinen, Seija | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Niiranen, Matti | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Sazonov, Daniel | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Silvennoinen, Oula | Vihreä valtuustoryhmä |
Member | Political group |
---|---|
Adouchief, Samuel | No council group |
Arajärvi, Pentti | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Korpinen, Laura | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Månsson, Björn | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Paunio, Mikko | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Vepsä, Sinikka | Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä |
Member | Political group |
---|
Member | Political group |
---|
By political group
Political group | Ayes | Noes | Blank | Absent |
---|---|---|---|---|
Kokoomuksen valtuustoryhmä | 4 | 0 | 0 | 0 |
Vihreä valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
No council group | 1 | 1 | 0 | 0 |
Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 2 | 0 | 0 |
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 0 | 1 | 0 | 0 |
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä | 0 | 2 | 0 | 0 |
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Palvelualueen johtaja Soili Partanen ja asiakasohjauspäällikkö Eeva Raulos ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Tausta
Helsingissä ei ole ollut aikaisemmin kirjattuja kotihoidon tukipalvelujen myöntämisen perusteita. Myöntämisen perusteet ovat olleet niin sanottuja vakiintuneita toimintatapoja. Kotihoidon tukipalvelujen myöntämisen perusteita laadittaessa on huomioitu uusimman laatusuosituksen linjaukset (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023, sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto).
Helsingin vanhuspalveluita on kehitetty kaupunkistrategian ja kansallisten linjausten mukaisesti ja esimerkiksi palvelurakennetta on kevennetty. Helsingin kaupunkistrategian mukaisesti palvelujen kasvavaan kysyntään vastataan muun muassa uudistamalla palvelujen tuotantotapoja, kehittämällä avopalveluja ja sähköisten palvelujen mahdollisuuksia.
Kotihoidon kehittämisen painopisteet on määritelty strategian mukaisesti. Kotihoidon kehittämisen tueksi on laadittu yhteistyössä henkilöstön kanssa kotihoidon toimintasuunnitelma vuosille 2019–2021. Toimintasuunnitelman jatkoa vuosille 2022–2025 ollaan laatimassa syksyn aikana.
Esitys koskee vain kotihoitoon liittyvää kotihoidon tukipalvelua. Perhe- ja sosiaalipalvelujen lapsiperheiden hyvinvointi- ja terveyspalveluihin kuuluva lapsiperheiden kotipalvelu ja siihen sisältyvät muut avopalvelut eivät ole esityksen kohteena.
Liitteessä 1 on päätettäväksi esitettyjen kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja palvelun myöntämisen perusteet. Päätettäväksi tuotu esitys ei ota kantaa esitettyjen tulosidonnaisten tukipalvelujen tulorajoihin tai asiakasmaksuihin.
Myöntämisen perusteiden tarkoitus
Kotihoidon palvelujen järjestämisen lähtökohtana on asiakkaiden oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu. Esitys on jatkoa sosiaali- ja terveyslautakunnan 8.12.2020 § 253 hyväksymään kotihoidon myöntämisen perusteisiin. Kotihoidon tukipalvelujen myöntämisen perusteita tarvitaan, jotta palvelut voidaan myöntää yhdenvertaisesti kaikille helsinkiläisille asuinalueesta riippumatta. Helsingin kotihoidon tukipalvelujen myöntämisen perusteet toimii myös työkaluna, jonka avulla tukipalveluista voidaan viestiä asukkaille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille. Tavoitteena on, että toimivilla kotihoidon tukipalveluilla voidaan ehkäistä tai siirtää varsinaisen kotihoidon aloittamista ja tukea asiakkaan omia voimavaroja.
Kotihoidon palvelukokonaisuuden muodostavat kotipalvelu, kotisairaanhoito ja kotihoidon tukipalvelut. Kotihoito, hoiva ja huolenpito kohdentuvat ensisijaisesti paljon hoitoa ja huolenpitoa tarvitseville ikäihmisille ja pitkäaikaissairaille.
Kotipalvelu on määritelty sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 §:ssä. Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, asiointiin sekä muihin jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Kotipalveluun sisältyvinä tukipalveluina annetaan ateria-, vaatehuolto- ja siivouspalveluja sekä sosiaalista kanssakäymistä edistäviä palveluja.
Kotihoidon tukipalveluja myönnetään seuraavin perustein
Palvelutarpeen arviointi perustuu aina asiakkaan kokonaistilanteeseen huomioiden asiakkaan omat fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset voimavarat sekä asiakkaan mielipide avun tarpeesta. Asiakkaan toimintakyvyn lisäksi palvelujen myöntämiseen vaikuttavat sosiaalinen verkosto, omaisten ja läheisten osallistumismahdollisuudet, asunto-olosuhteet sekä mahdolliset omarahoitteiset palvelut.
Kotihoidon tukipalveluja myönnetään palvelutarpeen arvioinnin ja asiakassuunnitelman mukaisesti:
• Henkilölle, jonka fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on selkeästi alentunut ja joka ei selviydy säännöllisistä, päivittäisistä perustoiminnoista itsenäisesti, omaisten tai muiden palveluntuottajien avulla. Päivittäisillä perustoiminnoilla tarkoitetaan toimintoja, jotka ovat välttämättömiä kotona selviytymisessä, kuten esimerkiksi henkilökohtaisen hygienian hoito, pukeutuminen ja ravitsemus.
• Henkilölle, joka on kunnallisen omaishoidon tuen piirissä, ja hänen omaishoitajansa jaksamista on tarkoituksenmukaista tukea kotihoidon tukipalveluilla.
• Henkilölle, jolla on tilapäisen toimintakyvyn alenemisesta johtuva kotihoidon tukipalvelun tarve. Palvelu on lyhytaikaista.
Esityksen asiakkaisiin kohdistuvat vaikutukset
Kotihoidon tukipalvelujen myöntämisen perusteet koskevat seuraavia palveluja: ateriapalvelu ja aterian lämmittäminen, kauppapalvelu, turvapuhelinpalvelu ja turvapalvelun lisäranneke, ovihälytin, GPS-paikannuslaite, siivouspalvelu sekä peseytymispalvelu kodin ulkopuolella ja siihen liittyvä kuljetus tarvittaessa.
Väestöennusteiden mukaan 75-vuotiaiden väestön osuuden nopeampi kasvu alkaa Helsingissä vuoden 2020 jälkeen. Yli 75-vuotiaista helsinkiläisistä noin 92,8 prosenttia asuu kotona. Tukipalvelujen asiakkaista palvelusta riippuen noin 30–60 prosenttia on yli 85-vuotias.
Turvapalvelujen volyymi on viime vuosina kasvanut ja kasvun arvellaan jatkuvan. Ateriapalvelun ja kauppapalvelun volyymit vaihtelevat; vuonna 2020 poikkeusolojen takia oli nousua ja tänä vuonna ennustetaan palvelujen käytön laskua. Markkinoille on tullut uusia käytettäviä palveluja, joita myös ikäihmiset voivat käyttää, esimerkiksi kauppapalveluissa, jolloin tukipalveluna annettavan kauppapalvelun merkitys laskee.
Esityksen kotihoidon toimintamenoihin kohdistuvat vaikutukset
Helsinki tuottaa kotihoidon tukipalvelut kokonaan ostettuna palveluna kilpailutusten avulla valittujen yksityisten palveluntuottajien tuottamana tai palvelusetelillä. Palvelusetelillä tuotetaan tällä hetkellä siivouspalvelua. Kotihoidon tukipalvelujen vuosikustannuksen arvioidaan olevan noin 3,2 miljoonaa euroa vuonna 2021. Esityksen taloudelliset vaikutukset ovat neutraalit.
Esityksen tarkoitus ei ole vähentää tai lisätä mitään tukipalvelua, vaan kohdentaa tarkemmalla palvelutarpeen arvioinnilla palveluja tarkoituksenmukaisemmin.
Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi
Kotihoidon tukipalvelujen yhtenäiset myöntämisperusteet lisäävät oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta ja parantavat avoimuutta palvelujen sisällöstä. Oikea-aikaiset ja asiakkaan voimavaroja tukevat kotihoidon tukipalvelut tuottavat myönteisiä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Asiakkaiden kokemus kotona asumisen mielekkyydestä vahvistuu.
Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.11.2021 § 259
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Palvelualueen johtaja Soili Partanen ja asiakasohjauspäällikkö Eeva Raulos olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Sosiaali- ja terveyslautakunta jätti asian yksimielisesti pöydälle jäsen Samuel Adouchiefin ehdotuksesta.
Esittelijä
Lisätiedot
Soili Partanen, palvelualueen johtaja, puhelin: 310 42660
Eeva Raulos, asiakasohjauspäällikkö, puhelin: 310 41962
This decision was published on 07.12.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Soili Partanen, palvelualueen johtaja, puhelin: 09 310 42660
Eeva Raulos, asiakasohjauspäällikkö, puhelin: 09 310 41962