Osallistuminen Etelä-Suomen kalatalousryhmä ESKO toimintaan EU-rahoituskaudella 2021-2027

HEL 2021-012043
More recent handlings
§ 67

Osallistuminen Etelä-Suomen kalatalousryhmä ESKO toimintaan EU-rahoituskaudella 2021-2027

Ulkoilupalvelupäällikkö

Päätös

Ulkoilupaikkapäällikkö päätti, että Helsingin kaupunki sitoutuu osallistumaan aikavälillä 2021-2027 Etelä-Suomen kalatalousryhmä ESKOn kalatalouden paikalliseen kehittämistoimintaan 5000 euron vuotuisella kuntarahoitusosuudella.

Olemalla mukana kalatalousryhmässä Helsingin kaupungin alueen toimijat pääsevät hyötymään seuraavan 7 vuoden aikana noin miljoonan euron kalaleader-tuista.

Kuntarahoitusosuus on yhteensä 35 000 euroa EU-rahoituskaudella 2021 - 2027, ja se maksetaan vuosittain ulkoilupalveluille osoitetuista käyttötalouden määrärahoista.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunki on muiden Uudenmaan rannikkokuntien tavoin osallistunut Etelä-Suomen kalatalousryhmä ESKO:n toimintaan sen perustamisesta vuodesta 2009 lähtien. Kalatalousryhmän tehtävä on edistää ja auttaa ylläpitämään rannikon ja saariston kalatalouselinkeinoa, ja siten tukea rannikkoalueiden elinvoimaisuutta.

Toimintaa varten maa- ja metsätalousministeriö myöntää Euroopan Meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston kautta toimintaan tukea 90%, eli n. 1 milj € 7-vuoden rahoituskaudelle. Ministeriö on sitoutunut siihen, että kalatalousryhmätoiminta jatkuu ohjelmakaudella 2021-2027, ja ohjelmakauden arvioidaan käynnistyvän v. 2022 alusta.

Vuotuisen kuntaosuuden laskuttaa Helsingin kaupungin liikuntapalveluilta toimintaa hallinnoiva Leader Sepra.

Toimivalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 2.3.2021, § 26 siirtää hankintojen toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 2. momentin 3. kohdan perusteella siten, että ulkoilupalvelupäällikkö voi päättää hankinnoista 60 000 euroon saakka.

This decision was published on 29.10.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Ari Maunula, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87809

ari.maunula@hel.fi

Decisionmaker

Stefan Fröberg
ulkoilupalvelupäällikkö

Attachments

1. Esitys 22.9.2021

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.