Luonnonsuojelualueen perustaminen sekä hoito- ja käyttösuunnitelma 2022-2031, Skatanniemi
Hakemus Uudenmaan ELY-keskukselle Skatanniemen luonnonsuojelualueen perustamiseksi sekä hoito- ja käyttösuunnitelman vahvistamiseksi
Päätös
Kaupunginhallitus esitti Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus), että se perustaa Skatanniemen luonnonsuojelualueen sekä vahvistaa alueen hoito- ja käyttösuunnitelman.
Hakemus luonnonsuojelualueen perustamiseksi
Alueen nimi
Skatanniemen luonnonsuojelualue - Skatauddens naturskyddsområde
Suojelun tarkoitus
Suojelun tarkoitus on säilyttää maisemallisesti ja geologisesti arvokas niemi sekä suojella rantojen ja metsien luontotyyppejä ja niihin sidoksissa olevaa lajistoa.
Alueen kuvaus
Skatanniemen luonnonsuojelualue muodostuu kolmesta osa-alueesta ja sijaitsee Uutelan etelä- ja kaakkoisosissa.
Niemen eteläisimmässä kärjessä on maisemallisesti upea, meren kolmesta suunnasta ympäröimä kallio. Korkealta ja itäpuoleltaan jyrkkärinteiseltä kalliolta on hienot näköalat Skatan- ja Vuosaarenselälle. Kallion notkelmissa kasvaa kuivuutta sietäviä kasveja, kuten maksaruohoja, keto-orvokkia ja ruohosipulia. Notkelmissa on myös pieniä suopainanteita rahkasammalkasvustoineen. Kasveja on melko vähän, sillä kallio on virkistyskäytöstä kulunut. Puustona on mäntyjä ja koivuja. Idän jyrkkärinteisten kallioiden alapuolella on kivikkoinen niittyranta, joka on edustavuudeltaan erinomainen. Niityllä kasvaa meriratamoa ja Helsingissä harvinaista merinätkelmää.
Skatanniemen luonnonsuojelualueen pohjoisemmat osa-alueet sijaitsevat niemen tyvellä, keskiosan asuintonttien pohjoispuolella. Siellä Skatanniemitie jakaa luonnonsuojelualueen itäiseen ja läntiseen osa-alueeseen. Molemmille osa-alueille antaa leimansa muinaisjäännöksenä suojeltu vuosina 1916–18 rakennettu tykkipatteri.
Länsipuolella maastossa on runsaasti tykkipatterin rakentamisen aikaisia rakenteita, kuten polttouunin jäänteitä, kuonaa ja rakennusten perustuksia. Ne ovat jäämässä kasvillisuuden alle, joka hitaasti leviää paikalle karulla kallioniemellä. Puustona on järeitä mäntyjä, joiden joukossa on nuorempaa puustoa. Maapuuna on lehtipuita. Aluskasvillisuus on heinävaltaista, jonka lisäksi paikalla kasvaa harvakseltaan mustikkaa ja puolukka. Pohjakerroksessa on kangasmetsien sammalia.
Länsipuolella maastossa on runsaasti tykkipatterin rakentamisen aikaisia rakenteita, kuten polttouunin jäänteitä, kuonaa ja rakennusten perustuksia. Ne ovat jäämässä kasvillisuuden alle, joka hitaasti leviää paikalle karulla kallioniemellä. Puustona on järeitä mäntyjä, joiden joukossa on nuorempaa puustoa. Maapuuna on lehtipuita. Aluskasvillisuus on heinävaltaista, jonka lisäksi paikalla kasvaa harvakseltaan mustikkaa ja puolukka. Pohjakerroksessa on kangasmetsien sammalia.
Suojelun perusteet
Skatanniemen luonnonsuojelualue täyttää luonnonsuojelulain edellyttämät luonnonsuojelualueen perustamisen yleiset edellytykset. Alueella esiintyy neljää uhanalaista luontotyyppiä yhteensä kahdeksalla kuviolla. Silmälläpidettäviä Itämeren kivikkoisia niittyrantoja on neljällä kuviolla ja erittäin uhanalaisia Itämeren hiekkarantoja yhdellä pienialaisella kuviolla. Metsäalueet muodostavat yhden vaarantuneen tuoreen kankaan kuvion ja niemen kalliot kaksi silmälläpidettävää kalliometsäkuviota.
Skatanniemen luonnonsuojelualue sijaitsee III-luokan kääpäalueella, jolla kasvaa Helsingissä huomionarvoista lajistoa, kuten koralliorakasta, lumikonkääpää ja korokääpää.
Meriharjun edustan metsässä kasvaa lahokaviosammalta, joka on äärimmäisen uhanalainen ja kuuluu luontodirektiivin II-liitteen lajeihin.
Länsiosan rannalta on havaintoja silmälläpidettävästä putkilokasvista pikkusapesta.
Kallioisen Skatanniemen pesimälinnusto on harvalukuinen. Silmälläpidettävistä lajeista alueelta tunnetaan västäräkki.
Kiinteistötiedot
Alue sijaitsee kiinteistöillä 91-435-5-38 ja 91-435-5-40, jotka ovat Helsingin kaupungin omistuksessa.
Rajautuminen ja pinta-ala
Luonnonsuojelualuetta esitetään perustettavaksi laajempana kuin Helsingin luonnonsuojeluohjelmassa 2015–2024 on esitetty. Laajennusta ehdotetaan Uutelan itärannalle, jotta rajaukseen saadaan mukaan uhanalaiset ja silmälläpidettävät rantaluontotyypit ja niiden viereistä metsää. Skatanniemessä sijaitsee myös suoraan muinaismuistolailla suojeltu muinaisjäännös, tykkipatteri. Skatanniemen pohjois- ja länsipuoleisella osa-alueella luonnonsuojelualueen raja on selkeyden vuoksi maa-alueilla yhdistetty muinaisjäännöksen rajaan, jotta molempien suojelukohteiden raja olisi sama.
Skatanniementie halkaisee luonnonsuojelualueen pohjoisosassaan. Itäosan rantojen ja Meriharjun luontotalon välissä raja kulkee metsän poikki. Rannassa ja asuintonttien vieressä luonnonsuojelualue rajautuu kiinteistörajoihin.
Skatanniemen eteläkärjessä luonnonsuojelualueen pohjoispuolella on kiinteistö 91-435-5-37. Karttatietojen mukaan kiinteistörajalla sijaitsee ulkorakennuksia siten, että rajalinja kulkee rakennusten lävitse. Luonnonsuojelualueen raja merkitään tälläkin kohdalla kulkemaan kiinteistörajaa pitkin, sillä rajan eteläpuoleinen alue on kaavassa osoitettu luonnonsuojelualueeksi SL-merkinnällä. Rajalinjaa ei siten ole mahdollista siirtää niin, että rakennukset sijaitsisivat piha-alueella. Helsingin kaupungin maastomittaus käy tarkistamassa rakennusten ja rajalinjan sijainnin, jonka jälkeen ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin. Luonnonsuojelualueelle ei jää piha-alueen toimintoja.
Skatanniemen luonnonsuojelualueen pinta-ala on 3,95 ha.
Kaavoitus
Yleiskaavassa 2016 Skatanniemi sijoittuu virkistys- ja viheralueelle. Luonnonsuojelualueen sijainti on osoitettu yleiskaavan Kaupunkiluonto-teemakartalla. Luonnonsuojeluohjelman mukaan kohteiden tarkempi rajaus tehdään alueen perustamisen yhteydessä.
Asemakaavassa 11510 suojeltavaksi on SL-merkinnällä merkitty luonnonsuojeluohjelman alkuperäisen rajauksen alue. Lähes koko muulla läntisellä osa-alueella on suojeltu muinaismuisto merkintä SM. Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty. Aluetta koskevista suunnitelmista ja toimenpiteistä on kuultava Museovirastoa. Pienellä osalla alueesta on SL-merkintä eli alue, jolla on luonnonsuojelullista merkitystä.
Itäisen osa-alueen laajennusosat sijaitsevat retkeily- ja virkistysalueella. Alueen läpi on kaavoitettu ulkoilutien linjaus. Koska retkeily ja virkistys on alueella mahdollista luonnonsuojelualueen perustamisen jälkeenkin, perustaminen ei ole ristiriidassa kaavoituksen kanssa.
Korvaus
Helsingin kaupunki ei hae korvausta luonnonsuojelualueen perustamisesta.
Hoito- ja käyttösuunnitelma
Skatanniemen luonnonsuojelualueelle on laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma vuosiksi 2022–2031.
Luonnonhoidon toimenpiteet
Skatanniemessä luonnonympäristö jätetään kehittymään luontaisesti. Vieraslajeja torjutaan.
Hoito- ja käyttösuunnitelmakauden päätteeksi luontotiedot päivitetään ja laaditaan uusi hoito- ja käyttösuunnitelma.
Virkistyskäytön ja kulttuuriympäristön hoidon toimenpiteet
Uutelan luontopolku uudistetaan ja Skatanniemi liitetään reittiin mukaan. Alueelle tulee opaste, jossa kerrotaan luonnosta ja muinaisjäännöksestä. Luonnonsuojelualueen rajat merkitään maastoon.
Reittien varsia hoidetaan kaatamalla tarvittaessa vaaralliset puut korkeintaan vaarallisen puun mitan etäisyydeltä reitistä. Tykkipatteria hoidetaan poistamalla puita, jotka voivat juurillaan vahingoittaa betonirakenteita.
Skatanniemen itärannalla on polku, joka merkitään viralliseksi kulkureitiksi. Polun tilaa seurataan. Tarvittaessa tuodaan soraa tai kivituhkaa liettyville paikoille. Jos polku levenee ja reunukset alkavat kulua, paikalle tehdään perustettu reitti. Tykkipatterilta alas rantapolulle laskeutuva polku on jyrkkä ja kallioinen. Jyrkimmän laskun kohdalle tehdään portaat, jotta merkityn reitin turvallisuuskriteerit täyttyvät.
Luonnonsuojelualuetta perustettaessa alueelle ei tehdä kulku- tai käyttörajoituksia, mutta pyöräilyä ohjataan opasteilla. Rajoitukset tulisi pystyä kohdentamaan siihen käyttäjäryhmään, joka kulumisen aiheuttaa ja sille paikalle, missä kulumista tapahtuu. Tietyn ryhmän ja paikan osoittaminen on käytännössä hankalaa. Tulevina vuosina kaupungin ympäristöpalvelut pyrkii estämään maaston kulumista tiedottamalla luontoalueiden kestävästä käytöstä. Skatanniemeen pystytetään kylttejä ja viittoja, joiden avulla käyttöä ohjataan. Tulevina vuosina maaston kulumista tulee seurata tarkasti. Mikäli kyltit ja ohjeet eivät auta, tulee pyöräilyn tai muun kulumista aiheuttavan toiminnan rajoittamisen mahdollisuutta tarkastella uudestaan. Kaikki tapahtumat tarvitsevat kaupungin eli maanomistajan luvan ja tällöin kulumista voidaan ehkäistä asettamalla reunaehtoja käytölle.
Ehdotus rauhoitusmääräyksiksi
Yleiset rajoitukset
Alueella on kielletty:
Liikkumisrajoitukset
Alueella kielletty:
Sallitut toimenpiteet
Edellä olevien määräysten estämättä on sallittu:
Esitys on ehdotuksen mukainen.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi maanomistaja hakemuksesta tai suostumuksella perustaa luonnonsuojelualueen. Päätökseen luonnonsuojelualueen perustamisesta on otettava tarpeelliset määräykset alueen luonnon suojelemisesta ja tarvittaessa sen hoidosta.
Kustannukset
Uutelassa sijaitsevien neljän luonnonsuojelualueen töiden vuosittaiseen koordinointiin menee n. 40 % kokoaikaisen henkilön työajasta. Työpanos ei jakaudu tasaisesti eri vuosille, vaan on suurin heti luonnonsuojelualueen perustamisen jälkeen, jolloin investointeja aletaan toteuttaa. Muutaman vuoden kuluttua opasteiden ja muiden rakenteiden ollessa paikoillaan koordinointiin tarvittava työmäärä vähenee. Samalla vuosittaiseen kunnossapitoon tarvittava panos suurenee.
Alla oleviin kustannuksiin ei sisälly koko Uutelan alueen opasteiden uusiminen. Opasteisiin tulee päivittää uusien luonnonsuojelualueiden tiedot. Lisäksi kustannuksista puuttuu kaikilla neljällä luonnonsuojelualueella kulkevan ja niitä yhdistävän luontopolun päivityksen suunnittelu ja toteutus, jonka kustannus on yhteensä 70 000 €.
Myöskään kestävään luonnossa liikkumiseen liittyvä viestintä ei sisälly kustannuksiin.
Suunnittelu ja seuranta 25 000 €/10 vuotta:
Sammalselvitys, kulumisen seuranta sekä luontotietojen kartoitukset ja uuden hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen kauden päätteeksi. (Kulumisen seurannalle ei ole vielä hintaa).
Investointikustannukset 140 000 €/10 vuotta:
Erilliset suunnittelukustannukset: pääopasteen suunnittelu.
Toteutus: pääopasteen rakentaminen ja pystytys; rajatolppien, rauhoitusmääräystaulujen, tulentekokieltojen, polkuviittojen ja luontopolkutolppien suunnittelu, rakentaminen ja pystytys; rantapolun muokkauksen ja portaiden suunnittelu ja rakentaminen; ajoesteiden pystyttäminen muinaisjäännökselle.
Vuosittaisen ylläpidon kustannukset 10 000–15 000 €/v:
Reittien ja rakenteiden tarkastus kerran vuodessa tai tarpeen mukaan, reittien ja rakenteiden kunnossapito, vaarallisten puiden katkaisu, vieraslajien torjunta, luontovalvonta, tapahtumien luvitus.
Kannanotot
Skatanniemen luonnonsuojelualueen perustamisesta sekä hoito- ja käyttösuunnitelmasta on jätetty 14 kannanottoa. Niistä 13 on tullut yksityisiltä henkilöiltä. Kolme henkilöä on allekirjoittanut sekä yhteisen kannanoton että jättänyt oman erillisen. Järjestöiltä on tullut yksi kannanotto Helsingin luonnonsuojeluyhdistykseltä Helsyltä.
Useimmat kannanotot koskevat kaikkia kolmea valmistelussa samaan aikaan olevaa luonnonsuojelualuetta: Uutelan metsää, Skatanniemeä ja Rudträskiä. Useissa kannanotoissa käsitellään myös samoja asioita. Osa kannanotoissa mainituista asioista koskee luonnonsuojelualueiden ulkopuolisia alueita. Niitä on käsitelty siltä osin, kuin asia koskee luonnonsuojelualuetta.
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on tyytyväinen Uutelan metsän, Skatanniemen ja Rudträskin luonnonsuojelualueiden tärkeisiin laajennuksiin.
Helsy toteaa, että hoito- ja käyttösuunnitelmassa kerrotaan Meriharjun huvilan itärannalla kulkevan vanhan, rakennetun polun kunnostuksesta. Uutelan luonnon ja maisemanhoidon kohdalla on ollut vielä hiljattain puhetta maiseman avaamisesta merelle tällä kohdalla harventamalla kyseisen polun ympärillä kasvavaa nuorta kuusikkoa. Helsyn mukaan kuusikko tarjoaa suojaa linnuille, eikä siihen tulisi koskea lainkaan varsinkaan näkymien vuoksi.
Helsy esittää lievempää muotoilua vaarallisten puiden kaatamista koskevaan tekstiin, jossa todetaan, että puita voidaan kaataa korkeintaan puun mitan etäisyydellä reitistä. Helsyn mukaan puun mitta tarkoittaa 15–28m etäisyyttä reitistä, mikä on paljon missä tahansa metsässä. Tällä etäisyydellä mitä todennäköisimmin kasvaa muuta puustoa niin, että se pysäyttää 15–28 m päässä reitiltä kaatuvan rungon.
Pyöräilyyn liittyen Helsy ehdottaa kulunohjausta ja pyöräilykieltoa edes arvokkaimpiin kohtiin, sillä pyöräilyn aiheuttama maaston ja kasvillisuuden voimakas kuluminen on havaittavissa jo nyt monessa paikassa.
Vastine
Luonnonsuojelualueeksi perustettavalla alueella puusto saa kehittyä luontaisesti. Vain vaaralliset puut poistetaan ja jätetään lahopuuksi tai tehdään pökkelöiksi. Polun ympäristö on parempaa III-luokan kääpäaluetta, jonka hoidoksi suositellaan sitä, että annetaan lahopuun muodostua ja jätetään mahdollisesti kaadettavat puut maahan. Alueelta on myös lahokaviosammalen havaintoja. Lahokasviosammal on erittäin uhanalainen, rauhoitettu ja luontodirektiivin II-liitteen laji.
Vaarallisten puiden kaataminen ja vaarallisten oksien poistaminen kulkuväylien läheisyydestä on sallittua hoito- ja käyttösuunnitelmassa ja rauhoitusmääräyksissä. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa mainitaan myös latvuksen katkaiseminen lahopuuksi ja pökkelöiden jättäminen. Luonnonsuojelualueilla on usein myös konkeloita eli toista puuta vasten kaatuneita puita. Kun havainto konkelosta tulee tietoon, puu käydään tarkastamassa. Mikäli konkelo arvioidaan vaaralliseksi, se kaadetaan ja jätetään alueelle lahopuuksi. Aina vaaraa ei ole, jolloin konkelo saa jäädä. Käytännössä arvioinnissa tehdään aina tilannekohtaista harkintaa luonnonsuojelualueilla, vaikka konkelot onkin hoito- ja käyttösuunnitelmassa listattu vaarallisiksi puiksi, jotka voidaan kaataa.
Uutelan metsän luonnonsuojelualueelle ei tehdä kulku- tai käyttörajoituksia. Rajoitukset tulisi pystyä kohdentamaan siihen käyttäjäryhmään, joka kulumisen aiheuttaa, ja sille paikalle, missä kulumista tapahtuu. Tietyn ryhmän ja paikan osoittaminen on käytännössä hankalaa. Maaston kulumista pyritään estämään tiedottamalla luontoalueiden kestävästä käytöstä, ja pystyttämällä luontoalueille opasteita. Tarpeen vaatiessa tehdään myös aitoja.
Äärimmäisin keino on muuttaa rauhoitusmääräyksiä ja kieltää kulkeminen joillakin alueilla kokonaan. Jos kulumista ei voida osoittaa tietyn käyttäjäryhmän aiheuttamaksi, kulku on kiellettävä kaikilta. Kiellon noudattamista ei kuitenkaan käytännössä pystytä valvomaan.
Yksityishenkilöiden kannanotot
Luonnonsuojelualueiden perustamista kannatetaan
Kaikissa kannanotoissa suhtaudutaan suojeluun myönteisesti ja useimmissa toivotaan, että suojelua toteutetaan nyt esitettyä laajempana tai että koko Uutela suojellaan. Uutela mainitaan tärkeänä virkistysalueena ja toisaalta muistutetaan myös siitä, että luonto on tärkeä luonnon itsensä vuoksi, ei pelkästään virkistysalueena. Useat ovat huolissaan koko Uutelan tilasta ja tulevaisuudesta.
Osallistaminen
Osa kommentoijista ovat tyytymättömiä siihen, että asukkaita ei ole kuultu riittävästi. Lisäksi kommentointiaikaa on pidetty lyhyenä. Yhteistyötä toivotaan.
Vastine
Yhteistyötä ja osallistamista järjestetään jatkossa enemmän luonnonsuojelualueiden perustamisen yhteydessä. Vuosaaren alueelle perustetaan voimassa olevan luonnonsuojeluohjelman mukaan vielä seitsemän uutta luonnonsuojelualuetta (Meri-Rastilan metsä, Varjakanpuisto, Ramsinniemen lehdon laajennus, Mellunmäen luhta, Mustavuoren eteläosa, Porvarinlahden eteläranta ja Kalkkisaari).
Varsinkin suurien luonnonsuojelualueiden ja alueiden kokonaisuuksien yhteydessä on järjestetty tiedotustilaisuuksia ja työpajoja, joissa alueen asukkaiden ja käyttäjäryhmien näkemyksiä on kuultu. Uutelan kohteiden osalta näin ei tehty keväällä 2020 alkaneen koronaepidemian vuoksi. Sen sijaan järjestettiin maastokäyntejä tai kokouksia pienemmissä ryhmissä asukas- ja harrastajajärjestöjen edustajien kanssa. Valmistelun loppuvaiheessa järjestettiin kaikille avoin tiedotus- ja keskustelutilaisuus.
Luonnonsuojelualueiden perustamisen yhteydessä järjestettävä kuuleminen ei ole kaupungille lakisääteistä vaan vapaaehtoista toimintaa. Kuuleminen haluttiin tästä huolimatta järjestää, jotta asukkaiden ja järjestöjen kommentteja saataisiin.
Hoitovastuut
Useissa kannanotoissa pidetään luonnonsuojelualueiden hoitovastuita epäselvinä ja kyseenalaisina. Kannanotoissa muistutetaan, että luonnonsuojelualueilla kunnossapidon lähtökohdat eroavat metsänhoidon ja puistojen kunnossapidon perinteestä. Kannanotoissa todetaan, että pätevien asiantuntijoiden tulee olla vastuussa hoidon suunnittelusta ja toteutuksesta. Tällaisia asiantuntijoita ovat koulutetut biologian alan osaajat. Muutoin on vaarana, että luonnonsuojelualueille tehdään vahinkoa ilman parempaa tietoa.
Useissa kommenteissa kyseenalaistetaan, että kaupungin metsävastaava, joka on vastuussa Uutelassa tehdyistä metsänhoitotöistä, toimii hoidon tilaajana myös luonnonsuojelualueilla.
Vastine
Luonnonsuojelualueiden hoidon ja käytön suunnittelusta vastaavat ympäristöpalveluiden biologit. He vastaavat myös investointien, kuten opastaulujen ja ulkoilureittien, suunnittelun tilaamisesta ja ovat asiantuntijoina mukana rakentamisvaiheessa.
Luonnonsuojelualueiden vuosittaisen hoidon työt tilaa kaupungin osoittama henkilö, joka on metsävastaava.
Viljelypalsta-alueen parkkipaikan laajentaminen
Useissa kannanotoissa todetaan, että viljelypalsta-alueen parkkipaikan laajentaminen ei ole kannatettavaa. Luontoalueet parkkipaikan ympäristössä ovat hyvin kuluneita ja autoilun lisääntyminen tuo alueelle lisää ihmisiä, jolloin kuluminen lisääntyy ja luontoalueiden kestävyys heikkenee. Yhdessä kannanotossa muistutetaan, että maailmalaajuisesti herkkiä ja harvinaisia luontokohteita pyritään suojaamaan liian suurelta kulutukselta rajoittamalla ihmisten kulkua. Kannanotoissa todetaan, että asukkaiden toive pääasiallisesta liikkumismuodosta alueella on kävely.
Vastine
Hoito- ja käyttösuunnitelmassa on viitattu valmisteilla olevaan Vuosaari, Hallkullanniemi ja Nuottasaari asemakaavaan (nro 12530), jossa esitetään parkkipaikan laajentamista. Viittaus ei ole kannanotto siihen, että parkkipaikka tulisi rakentaa.
Uutelassa luvatonta pysäköintiä tapahtuu yleisesti teiden vierillä, jolloin penkat kuluvat ja levenevät. Pysäköinnintilannetta seurataan, ja jos on välttämätöntä, parkkipaikkaa laajennetaan. Muutoin laajennusta ei tehdä.
Luonnonsuojelualueiden vieressä olevat alueet ja metsänhoitotoimet
Kannanotoissa ollaan huolissaan siitä, mitä luonnonsuojelualueita ympäröivillä alueilla tapahtuu ja todetaan, että niillä on vaikutusta myös luonnonsuojelualueisiin. Useissa kannanotoissa viitataan Uutelan virkistysalueen hoito- ja kehittämissuunnitelmaan ja alueella tehtyihin metsänhoitotöihin. Suunnitelmaa ehdotetaan päivitettäväksi, ja metsähoitotoimia pidetään rajuina ja ylimitoitettuina.
Vastine
Palaute ohjataan eteenpäin asiaa hoitaville tahoille Kaupunkiympäristön toimialalla.
Lopuksi
Esitys on kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston esityksen mukainen.
Kaupunginhallitus 07.03.2022 § 186
Esitys
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Daniel Sazonovin ehdotuksesta.
Esittelijä
Lisätiedot
Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto 09.12.2021 § 259
Esitys
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto esitti kaupunginhallitukselle Skatanniemen luonnonsuojelualueen perustamista sekä hoito- ja käyttösuunnitelman hyväksymistä.
Luonnonsuojelualuetta perustettaessa alueelle ei tehdä kulku- tai käyttörajoituksia, mutta pyöräilyä ohjataan opasteilla.
Ympäristö- ja lupajaosto katsoi, että tulevina vuosina maaston kulumista tulee seurata tarkasti. Mikäli kyltit ja ohjeet eivät auta, tulee pyöräilyn tai muun kulumista aiheuttavan toiminnan rajoittamisen mahdollisuutta tarkastella uudestaan.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli ympäristösuunnittelija Hanna Seitapuro. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Vastaehdotus:
Saana Rossi: Lisätään päätökseen: Luonnonsuojelualuetta perustettaessa alueelle ei tehdä kulku- tai käyttörajoituksia, mutta pyöräilyä ohjataan opasteilla.
Ympäristö- ja lupajaosto katsoo, että tulevina vuosina maaston kulumista tulee seurata tarkasti. Mikäli kyltit ja ohjeet eivät auta, tulee pyöräilyn tai muun kulumista aiheuttavan toiminnan rajoittamisen mahdollisuutta tarkastella uudestaan.
Kannattaja: Tarik Ahsanullah
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto hyväksyi yksimielisesti Saana Rossin vastaehdotuksen.
Esittelijä
Lisätiedot
Hanna Seitapuro, ympäristösuunnittelija, puhelin: 09 310 32062
This decision was published on 23.03.2022
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Timo Lindén, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550