Valtuustoaloite, jalkapallohallin rakentaminen Tapulikaupungin liikuntapuistoon

HEL 2021-013428
More recent handlings
Case 5. / 33 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Teija Makkosen ym. valtuustoaloitteesta jalkapallohallin rakentamiseksi Tapulikaupungin liikuntapuistoon

Culture and Leisure Committee

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei tällä hetkellä kannata kiinteän ja lämmitettävän jalkapallohallin rakentamista Tapulikaupungin liikuntapuistoon. Hallit ovat haasteellisia liikuntapaikkoja ennen kaikkea lämpimän vuodenajan käytön osalta sekä niiden korkeiden investointi- ja käyttökustannusten takia.

Kiinteiden jalkapallohallien perustamista rajoittaa lisäksi
liikuntapaikkarakentamiselle kaavoitettujen alueiden ja tonttien niukkuus. Aloitteessa ehdotettu alue Tapulikaupungin liikuntapuistossa on kooltaan 4 660 m², mikä on liian pieni jalkapallohallia varten. Vertailuna todettakoon, että Myllypuron Pallomyllyn koko on noin 10 000 m² ja Talin jalkapallohallin noin 8 700 m². Tällä hetkellä ainoa kaavoituksen puolesta sopiva ja vapaa tontti jalkapallohallille sijaitsee Vuosaaren liikuntapuistossa.

Toinen Helsingin kaupungin viimeisistä itse rakentamista ja uusista sisäliikuntapaikoista on yllä mainittu jalkapallohalli Pallomylly. Halli valmistui vuonna 2009. Pallomyllyn lisäksi kaupunki omistaa ja hallinnoi vastaavanlaista jalkapallohallia Talissa. Näiden suosituin käyttöaika on yleensä lokakuusta maaliskuun loppuun, minkä ulkopuolella jalkapalloilijat mieluummin pelaavat ulkona. Kiinteät hallit ovat kesällä usein varsin vähäisellä käytöllä.

Ympärivuotisen käytön puute korostaa Talin tai Myllypuron kaltaisen kiinteän jalkapallohallin korkeita investointikustannuksia. Ne ovat kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan kuuluvan liikuntapalvelukokonaisuuden arvion mukaan noin 15 000 000 ─ 20 000 000 euroa. Hintaa voivat lisäksi korottaa hallin sijainnin vaatimat maansiirtotyöt sekä mahdolliset rakennuslupaviranomaisten vaatimukset.

Edellä mainituista syistä kiinteitä jalkapallohalleja ei ole viime vuosina juurikaan rakennettu. Niiden sijaan Suomeen nousseet jalkapallohallit ovat olleet besthall-tyylisiä tai sitten ylipainehalleja, joille on viime aikoina rakennettu aiempaa tukevammat perustukset. Tällaisten hallien investointikustannukset ovat olleet kiinteitä halleja huomattavasti matalammat, noin 3 000 000 ─ 5 000 000 euroa.

Helsingissä kaupungin jalkapalloseurat hallinnoivat tällä hetkellä kymmentä erikokoista ylipainehallia. Näiden ohella seurat suunnittelevat uusien ylipainehallien pystyttämistä ainakin Lauttasaareen (PPJ), Kumpulanlaaksoon (KÄPA), Vuosaaren liikuntapuistoon (Viikingit) ja Laajasalon liikuntapuistoon (LPS). Ylipainehallit ovat harvoin pystyssä ympäri vuoden, vaan ne usein lasketaan alas keväällä jalkapalloväen toiveesta tai viranomaisluvista johtuen.

Liikuntapalvelukokonaisuudella ei ole omia ylipainehalleja, eikä niiden hankkimista pidetä tarkoituksenmukaisena muun muassa talviturvallisuuteen liittyvien riskien sekä ylipainehallien energiankulutuksen vuoksi. Ennen jalkapallohallin rakentamispäätöksen tekemistä tulisikin huolehtia liikuntapalvelukokonaisuuden investointi- ja käyttötalousmäärärahojen lisäämisestä sekä riittävyydestä nykyisten toimintojen turvaamiseksi. Samaten tulisi pohtia runsaasti energiaa kuluttavien liikuntapaikkarakentamishankkeiden soveltumista kaupungin kunnianhimoisiin ympäristötavoitteisiin.

Jalkapalloilun kesäkauden olosuhteet Helsingissä ovat tällä hetkellä vähintään hyvällä tasolla. Kaupungista löytyy yhteensä 76 erikokoista tekonurmikenttää tai -aluetta. Näistä 36 on liikuntapalvelukokonaisuuden hallinnassa ja 28 jalkapallo- seurojen tai niiden omistamien yhtiöiden rakentamia ja hallinnoimia. 12:ta tekonurmialuetta tai -kenttää hallinnoivat muut kaupungin toimialat sekä palvelut.

Jalkapalloilun talviharrastamista tukevat kiinteiden ja ylipainehallien ohella kaupungin lämmitetyt tekonurmikentät, joita Helsingistä löytyy yhdeksän kappaletta. Kaupungin liikuntapalvelukokonaisuus hallinnoi näistä yhteensä kolmea (Pallokenttä 1, Pallokenttä 6 ja Vuosaari). Lopuista vastaavat helsinkiläiset jalkapalloseurat.

Helsingissä on selvä tarve jalkapallon talviolosuhteiden parantamiseen. Lämmitettävien tekonurmikenttien määrää olisi syytä lisätä joko Helsingin omina kenttinä tai yhteistyössä seurojen kanssa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta puoltaa kuitenkin ajatusta siitä, että niin kutsutun besthall-halliratkaisun rakentamista pilottihankkeena Tapulikaupungin liikuntapuistoon (nykyisen tekonurmen päälle tai luonnonnurmialueelle) tulisi selvittää yhdessä kaupunkiympäristön kanssa.

Besthall-kiinteä-kevytrakenteinen -halli on ympäri vuoden käytettävissä oleva jalkapallo- ja urheiluhalli, joka parantaisi jalkapallon talviolosuhteita, ja palvelisi alueen asukkaita sekä varhaiskasvatuksen ja peruskoulujen käyttötarpeita. Jalkapallon talvikauden olosuhteiden kehittämiselle on kokonaisuudessaan kaupungissa tunnistettua tarvetta alueellinen ja tasapainoinen kaupunkikehittäminen ja saavutettavuus huomioiden.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli liikuntapaikkapäällikkö Petteri Huurre. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus 1:
Teija Makkonen: Kappale 9)
Poistetaan:
Taloudellisten haasteiden ohella liikuntapoliittinen näkökulma ei selkeästi tue kiinteän jalkapallohallin rakentamista, sillä jalkapalloilun olosuhteet Helsingissä ovat tällä hetkellä vähintään hyvällä tasolla. Kaupungista löytyy yhteensä 76 erikokoista tekonurmikenttää tai -aluetta. Näistä 36 on liikuntapalvelukokonaisuuden hallinnassa ja 28 jalkapallo- seurojen tai niiden omistamien yhtiöiden rakentamia ja hallinnoimia. 12:ta tekonurmialuetta tai -kenttää hallinnoivat muut kaupungin toimialat sekä palvelut. Kaikki alueet ja kentät eivät ole jalkapallon pelikautenakaan jatkuvassa käytössä, vaan vapaata kenttätilaa löytyy varsin runsaasti ympäri kaupunkia esimerkiksi viikonloppuisin ja arkisin toimistoaikojen sisältä.

Lisätään kappale:
Jalkapalloilun kesäkauden olosuhteet Helsingissä ovat tällä hetkellä vähintään hyvällä tasolla. Kaupungista löytyy yhteensä 76 erikokoista tekonurmikenttää tai -aluetta. Näistä 36 on liikuntapalvelukokonaisuuden hallinnassa ja 28 jalkapallo- seurojen tai niiden omistamien yhtiöiden rakentamia ja hallinnoimia. 12:ta tekonurmialuetta tai -kenttää hallinnoivat muut kaupungin toimialat sekä palvelut.

Kannattaja: Veronika Honkasalo

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Teija Makkosen vastaehdotuksen yksimielisesti.

Vastaehdotus 2:
Teija Makkonen: Lisätään kappale 10) loppuun seuraavat:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta puoltaa kuitenkin ajatusta siitä, että niin kutsutun besthall-halliratkaisun rakentamista pilottihankkeena Tapulikaupungin liikuntapuistoon (nykyisen tekonurmen päälle tai luonnonnurmialueelle) tulisi selvittää yhdessä kaupunkiympäristön kanssa.

Besthall-kiinteä-kevytrakenteinen -halli on ympäri vuoden käytettävissä oleva jalkapallo- ja urheiluhalli, joka parantaisi jalkapallon talviolosuhteita, ja palvelisi alueen asukkaita sekä varhaiskasvatuksen ja peruskoulujen käyttötarpeita. Jalkapallon talvikauden olosuhteiden kehittämiselle on kokonaisuudessaan kaupungissa tunnistettua tarvetta alueellinen ja tasapainoinen kaupunkikehittäminen ja saavutettavuus huomioiden.

Kannattaja: Hilkka Ahde

Vastaehdotus 3:
Veronika Honkasalo: Lisätään lausunnon loppuun kappale:

Helsingissä on selvä tarve jalkapallon talviolosuhteiden parantamiseen. Lämmitettävien tekonurmikenttien määrää olisi syytä lisätä joko Helsingin omina kenttinä tai yhteistyössä seurojen kanssa.

Kannattaja: Paavo Arhinmäki

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Teija Makkosen vastaehdotuksen 2 mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 4
Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Veronika Honkasalo, Nina Miettinen

Ei-äänet: 8
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Oona Hagman, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Dani Niskanen, Nina Suomalainen

Tyhjä: 1
Tuomas Tuomi-Nikula

Poissa: 0

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Teija Makkosen vastaehdotuksen 2 mukaan muutetun ehdotuksen äänin 4 - 8 (1 tyhjä).

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Veronika Honkasalon vastaehdotuksen 3 mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 9
Mahad Ahmed, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Oona Hagman, Veronika Honkasalo, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Nina Miettinen, Dani Niskanen

Tyhjä: 4
Hilkka Ahde, Eeva Kärkkäinen, Nina Suomalainen, Tuomas Tuomi-Nikula

Poissa: 0

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Veronika Honkasalon vastaehdotuksen 3 mukaan muutetun ehdotuksen äänin 0 - 9 (4 tyhjää).

See table with voting results

Äänestys 1

Ayes: Esityksen mukaan

Noes: Lisätään kappale 10) loppuun seuraavat: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta puoltaa kuitenkin ajatusta siitä, että niin kutsutun besthall-halliratkaisun rakentamista pilottihankkeena Tapulikaupungin liikuntapuistoon (nykyisen tekonurmen päälle tai luonnonnurmialueelle) tulisi selvittää yhdessä kaupunkiympäristön kanssa. Besthall-kiinteä-kevytrakenteinen -halli on ympäri vuoden käytettävissä oleva jalkapallo- ja urheiluhalli, joka parantaisi jalkapallon talviolosuhteita, ja palvelisi alueen asukkaita sekä varhaiskasvatuksen ja peruskoulujen käyttötarpeita. Jalkapallon talvikauden olosuhteiden kehittämiselle on kokonaisuudessaan kaupungissa tunnistettua tarvetta alueellinen ja tasapainoinen kaupunkikehittäminen ja saavutettavuus huomioiden.

Member Political group
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hagman, Oona Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Kärkkäinen, Eeva Keskustan valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 2 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 2 0 1 0
Keskustan valtuustoryhmä 0 1 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 3 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 2 0 0

Äänestys 2

Ayes: Esityksen mukaan

Noes: Lisätään lausunnon loppuun kappale: Helsingissä on selvä tarve jalkapallon talviolosuhteiden parantamiseen. Lämmitettävien tekonurmikenttien määrää olisi syytä lisätä joko Helsingin omina kenttinä tai yhteistyössä seurojen kanssa.

Member Political group
Close
Member Political group
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hagman, Oona Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Miettinen, Nina Vihreä valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Kärkkäinen, Eeva Keskustan valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Tuomi-Nikula, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Close
Member Political group
Close
By political group
Political group Ayes Noes Blank Absent
Keskustan valtuustoryhmä 0 0 1 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 0 2 1 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 1 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 0 1 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 0 1 1 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 0 2 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 0 2 1 0
Close

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei tällä hetkellä kannata kiinteän ja lämmitettävän jalkapallohallin rakentamista Tapulikaupungin liikuntapuistoon. Hallit ovat haasteellisia liikuntapaikkoja ennen kaikkea lämpimän vuodenajan käytön osalta sekä niiden korkeiden investointi- ja käyttökustannusten takia.

Kiinteiden jalkapallohallien perustamista rajoittaa lisäksi
liikuntapaikkarakentamiselle kaavoitettujen alueiden ja tonttien niukkuus. Aloitteessa ehdotettu alue Tapulikaupungin liikuntapuistossa on kooltaan 4 660 m², mikä on liian pieni jalkapallohallia varten. Vertailuna todettakoon, että Myllypuron Pallomyllyn koko on noin 10 000 m² ja Talin jalkapallohallin noin 8 700 m². Tällä hetkellä ainoa kaavoituksen puolesta sopiva ja vapaa tontti jalkapallohallille sijaitsee Vuosaaren liikuntapuistossa.

Toinen Helsingin kaupungin viimeisistä itse rakentamista ja uusista sisäliikuntapaikoista on yllä mainittu jalkapallohalli Pallomylly. Halli valmistui vuonna 2009. Pallomyllyn lisäksi kaupunki omistaa ja hallinnoi vastaavanlaista jalkapallohallia Talissa. Näiden suosituin käyttöaika on yleensä lokakuusta maaliskuun loppuun, minkä ulkopuolella jalkapalloilijat mieluummin pelaavat ulkona. Kiinteät hallit ovat kesällä usein varsin vähäisellä käytöllä.

Ympärivuotisen käytön puute korostaa Talin tai Myllypuron kaltaisen kiinteän jalkapallohallin korkeita investointikustannuksia. Ne ovat kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan kuuluvan liikuntapalvelukokonaisuuden arvion mukaan noin 15 000 000 ─ 20 000 000 euroa. Hintaa voivat lisäksi korottaa hallin sijainnin vaatimat maansiirtotyöt sekä mahdolliset rakennuslupaviranomaisten vaatimukset.

Edellä mainituista syistä kiinteitä jalkapallohalleja ei ole viime vuosina juurikaan rakennettu. Niiden sijaan Suomeen nousseet jalkapallohallit ovat olleet besthall-tyylisiä tai sitten ylipainehalleja, joille on viime aikoina rakennettu aiempaa tukevammat perustukset. Tällaisten hallien investointikustannukset ovat olleet kiinteitä halleja huomattavasti matalammat, noin 3 000 000 ─ 5 000 000 euroa.

Helsingissä kaupungin jalkapalloseurat hallinnoivat tällä hetkellä kymmentä erikokoista ylipainehallia. Näiden ohella seurat suunnittelevat uusien ylipainehallien pystyttämistä ainakin Lauttasaareen (PPJ), Kumpulanlaaksoon (KÄPA), Vuosaaren liikuntapuistoon (Viikingit) ja Laajasalon liikuntapuistoon (LPS). Ylipainehallit ovat harvoin pystyssä ympäri vuoden, vaan ne usein lasketaan alas keväällä jalkapalloväen toiveesta tai viranomaisluvista johtuen.

Liikuntapalvelukokonaisuudella ei ole omia ylipainehalleja, eikä niiden hankkimista pidetä tarkoituksenmukaisena muun muassa talviturvallisuuteen liittyvien riskien sekä ylipainehallien energiankulutuksen vuoksi. Ennen jalkapallohallin rakentamispäätöksen tekemistä tulisikin huolehtia liikuntapalvelukokonaisuuden investointi- ja käyttötalousmäärärahojen lisäämisestä sekä riittävyydestä nykyisten toimintojen turvaamiseksi. Samaten tulisi pohtia runsaasti energiaa kuluttavien liikuntapaikkarakentamishankkeiden soveltumista kaupungin kunnianhimoisiin ympäristötavoitteisiin.

Taloudellisten haasteiden ohella liikuntapoliittinen näkökulma ei selkeästi tue kiinteän jalkapallohallin rakentamista, sillä jalkapalloilun olosuhteet Helsingissä ovat tällä hetkellä vähintään hyvällä tasolla. Kaupungista löytyy yhteensä 76 erikokoista tekonurmikenttää tai -aluetta. Näistä 36 on liikuntapalvelukokonaisuuden hallinnassa ja 28 jalkapalloseurojen tai niiden omistamien yhtiöiden rakentamia ja hallinnoimia. 12:ta tekonurmialuetta tai -kenttää hallinnoivat muut kaupungin toimialat sekä palvelut. Kaikki alueet ja kentät eivät ole jalkapallon pelikautenakaan jatkuvassa käytössä, vaan vapaata kenttätilaa löytyy varsin runsaasti ympäri kaupunkia esimerkiksi viikonloppuisin ja arkisin toimistoaikojen sisältä.

Jalkapalloilun talviharrastamista tukevat kiinteiden ja ylipainehallien ohella kaupungin lämmitetyt tekonurmikentät, joita Helsingistä löytyy yhdeksän kappaletta. Kaupungin liikuntapalvelukokonaisuus hallinnoi näistä yhteensä kolmea (Pallokenttä 1, Pallokenttä 6 ja Vuosaari). Lopuista vastaavat helsinkiläiset jalkapalloseurat.

Close

Kaupunginkanslia on pyytänyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa 28.2.2022 mennessä kaupunginhallitukselle valtuutettu Teija Makkosen ja 29 muun valtuutetun aloitteesta jalkapallohallin rakentamiseksi Tapulikaupunkiin. Aloite on kokonaisuudessaan liitteenä.

Valtuustoaloitteesta on pyydetty lausuntoa myös kaupunkiympäristölautakunnalta.

Close

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 01.02.2022 § 22

Close

This decision was published on 21.02.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

liikuntajohtaja
Tarja Loikkanen

Ask for more info

Petteri Huurre, liikuntapaikkapäällikkö, puhelin: 09 310 87791

petteri.huurre@hel.fi

Kimmo Isotalo, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 32342

kimmo.isotalo@hel.fi