Helsinki-päivän nuorisostipendit vuonna 2022

HEL 2022-000012
More recent handlings
§ 79

Helsinki-päivän nuorisostipendit vuonna 2022

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti myöntää 600 euron suuruiset Helsinki-päivän nuorisostipendit 18 nuorelle sosiaali- ja terveystoimialan ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ehdotusten mukaisesti.

Samalla kansliapäällikkö päätti, että stipendit, yhteensä 10 800 euroa, maksetaan talousarvion kohdalta 1 30 01 Kaupunginhallituksen käyttövarat.

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallituksen 27.2.1984 tekemän päätöksen mukaan vuosittain jaetaan stipendejä kaupunginhallituksen käyttövaratililtä tai muutoin tarkoitukseen osoitetuista määrärahoista helsinkiläisille 15-21-vuotiaille nuorille siten, että stipendit luovutetaan Helsinki-päivän yhteydessä sellaisille nuorille, jotka ovat

- omalla yritteliäisyydellään saavuttaneet merkittäviä tuloksia koulunkäynnissään, opinnoissaan tai harrastustoiminnassaan tai jotka

- ovat toiminnallaan tai käyttäytymisellään olleet esimerkkinä muille nuorille, kuten esimerkiksi osoittaneet avuliaisuutta muita ihmisiä kohtaan ja kykyä ottaa ihmiset huomioon.

Päätös perustuu sosiaali- ja terveystoimialalta (13 ehdotusta) ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalta (viisi ehdotusta) saatuihin ehdotuksiin. Yksilökohtaiset perustelut henkilötietoineen ovat salassapidettäviä.

Käytettävissä oleva määräraha on 10 800 euroa ja kaikki 18 stipendiä määrältään 600 euroa (tulosyksikkö 1000021, projekti 104020101301).

Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 19 kohdan mukaan kansliapäällikkö päättää talousarviossa kaupunginhallituksen käyttöön annetun määrärahan käytöstä 500 000 euroon asti.

This decision was published on 04.04.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36184

marja-liisa.rautanen@hel.fi

Decisionmaker

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Antti Peltonen
vs. hallintojohtaja

Attachments

1. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
2. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
3. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
4. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
5. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
6. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.