Hankinta, DPS, digitaalinen ja muu harrastustoiminta, lukuvuosi 2022 - 2023, Harrastamisen Suomen malli, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2022-001638
More recent handlings
Case 10. / 78 §

Harrastamisen Suomen mallin digitaalisen ja muun harrastustoiminnan hankinta vuosille 2022–23, optiokausi 2023–24

Culture and Leisure Committee

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti

A Hyväksyä Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan Harrastamisen Suomen mallin digitaalisen ja muun harrastustoiminnan hankinnan keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia sekä

B Oikeuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan nuorisopalvelujen johtajan
– tekemään hankinnasta päätöksen
– päättämään optiokauden käyttöönotosta

C Oikeuttaa kulttuurin ja vapaa-ajan nuorisopalveluiden aluepäällikön
– allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta tarkasti pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli hankinta-asiantuntija Niina Lammi. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Close

Harrastamisen Suomen mallin kohderyhmänä ovat kaikki helsinkiläiset 3.–9. luokkalaiset oppilaat Helsingissä sijaitsevissa kouluissa. Jokaisen kouluun tarjotaan harrastuksia kolmen korin periaatteella; kulttuurisia, liikunnallisia sekä digitaalisia ja muita harrastuksia. Harrastukset pohjautuvat vahvaan lasten ja nuorten osallisuuteen. Oppilaiden harrastustoiveet on kerätty sekä valtakunnallisella koululaiskyselyllä että Helsingin itse tuottamalla harrastuskyselyssä. Harrastusten tietopohjana käytetään myös kouluterveyskyselyn mittareita mm. yksinäisyyden kokemus, harrastuneisuus, mielen hyvinvointi ja liikunnallisuus. Harrastusten tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen ja alueellisten erojen kaventaminen.

Harrastamisen Suomen mallin rahoitus perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön avustukseen lukuvuodelle 2022–2023. Optiokausi otetaan käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän avustuspäätöksen mukaisesti lukuvuodelle 2023–2024. Harrastamisen Suomen mallista rakennetaan pysyvää toimintamallia Helsinkiin ja valtakunnallisesti.

Digitaalisen ja muun harrastustoiminnan arvioitu arvonlisäveroton arvo sopimuskaudelle mukaan lukien mahdollinen optiokausi on noin 960 000 euroa.

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena ovat lapsille ja nuorille järjestettävät Harrastamisen Suomen mallin digitaaliset ja muut harrastustoiminnat toiminta-ajalle lukuvuodelle 2022– 2023 sekä mahdollinen optiokausi lukuvuosi 2023–2024. Tarjouspyyntö on jaettu 4 osa–alueeseen: Pelit ja koodaus, ruuanvalmistus, eläin ja luontoharrastus sekä muu laji (esim. Anime, goshplay, pop, manga, biljardi, kielet, tiede, keppihevonen, historia), jota tarjoajat voivat ehdottaa itse.

Tarjouskilpailu

Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) mukaisella rajoitetulla menettelyllä Harrastamisen Suomen mallin DPS 2021–009532 ehtojen mukaisena minikilpailutuksena. Ehdokkaat, jotka ovat liittyneet dynaamiseen hankintajärjestelmään (DPS) ja jotka ovat täyttäneet ehdokkaille asetetut vähimmäisvaatimukset, voivat jättää tarjouksen tarjouspyyntöön. Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia puitesopimukseen Harrastamisen Suomen mallin digitaalisten ja muiden harrastusryhmien järjestämisestä Helsingin alueen kouluille lukuvuodeksi 2022–2023. Tämän lisäksi tilaajalla on mahdollisuus yhteen (1) optiokauteen lukuvuodelle 2023–2024.

Hyväksytyt tarjoajat asetetaan vertailuhinnan perusteella etusijajärjestykseen osa–alueittain. Vertailu tapahtuu kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella, joka muodostuu alimman hinnan perusteella. Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellään hankittava palvelu sekä palvelulle asetetut laadulliset vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.

Luonnokset tarjouspyyntöasiakirjoiksi ovat liitteinä 1–3 (tarjouspyyntö, puitesopimus ja tietosuoja– ja salassapitoliite).

Sopimus

Sopimus palveluista tehdään liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaisesti. Sopimus on suunniteltu aloitettavaksi viimeistään 1.8.2022 ja se on voimassa 31.5.2023 saakka. Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi ovat liitteinä 1–3 (tarjouspyyntö, puitesopimus ja tietosuoja– ja salassapitoliite).

Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Link leads to external service), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä.

Close

This decision was published on 13.05.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 69, 70, 71, 73, 74, 75, 77 (A), 78 (A), 79 ja 80 (A) §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 72, 77 (B ja C), 78 (B ja C) ja 80 (B) §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Presenter information

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Ask for more info

Irma Sippola, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 71640

irma.sippola@hel.fi

Niina Lammi, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 20573

niina.lammi@hel.fi

Attachments

1. Confidential: HankL 60§, 138 §
2. Confidential: HankL 60§, 138§
3. Confidential: HankL 60§, 138§

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.