Tarveselvitys, vuokratilat, päiväkoti Hertan korvaavat tilat
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös Pasilaan osoitteeseen Radiokatu 20 sijoittuvien päiväkoti Hertan korvaavien vuokratilojen tarveselvityksestä
Päätös
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää hyväksyä Pasilaan osoitteeseen Radiokatu 20 toteutettavien päiväkoti Hertan korvaavien vuokratilojen tarveselvityksen.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa, että hankkeiden jatkosuunnittelussa ja toteuttamisessa pitää edelleen huomioida henkilöstön ja oppijoiden näkemykset tilojen kehittämisessä sekä varmistaa tilojen kokonaistaloudellisuus. Tiloja kehitettäessä varmistetaan, että toiminnalle on riittävästi rauhallisia oppimisen tiloja.
Päiväkoti Hertan nykyiset tilat eivät ole enää riittävät alueen kasvavalle palvelutarpeelle. Nykyisissä tiloissa on noin 60 lasta ja uudet tilat suunnitellaan noin 140 lapselle.
Nykyisille peruskorjauksen tarpeessa oleville ja palveluntarpeeseen nähden tilakapasiteetiltaan liian pienille tiloille on etsitty korvaavaa tilaratkaisua Pasilan alueelta vuodesta 2021 lähtien. Uudis- ja vuokrakohteiden kustannusvertailun perusteella hanke on päätetty esittää toteutettavaksi vuokrahankkeena.
Pasilan alueelle osoitteeseen Radiokatu 20 toteutettavat vuokratilat otetaan käyttöön kalustettuna elokuuhun 2026 mennessä. Toteutettavissa tiloissa voidaan järjestää varhaiskasvatusta alueen muuntuviin tarpeisiin. Tilojen joustava käyttö on huomioitu mitoituksessa.
Uusien tilojen valmistuttua nykyisistä tiloista osoitteessa Leankatu 6 luovutaan. Päiväkotien yksikkörakenteen hallinnolliset muutokset päätetään erikseen.
Tilahanke parantaa palveluiden järjestämistä
Kasvatus- ja koulutuspalvelujen tarvetta ja paikkojen riittävyyttä seurataan säännöllisesti alue- ja kaupunkitasolla. Palveluverkon suunnittelussa on otettu huomioon rakenteilla ja olemassa oleva tilakapasiteetti. Toimipisteen laajuudessa on huomioitu koko palvelualueen pitkän tähtäimen kehitys: väestöennuste, asuin- ja liikerakentaminen ja liikennejärjestelyt.
Pasilan peruspiirissä 1–6-vuotiaiden lasten määrä kasvaa vuoden 2023 väestöennusteen mukaan koko ajanjakson ajan. Vuonna 2037 Pasilan peruspiirissä ennustetaan olevan noin 890 varhaiskasvatusikäistä enemmän verrattuna vuoden 2022 toteumaan. Alueelle tarvitaan lisäpaikkoja vastaamaan kasvavaan tarpeeseen. Lisäksi erityisesti Pohjois-Pasilan alueen päiväkodit ovat tällä hetkellä täynnä ja palvelua joudutaan järjestämään osittain myös alueen ulkopuolella. Pasilan peruspiirissä varhaiskasvatuksen osallistumisaste on ollut syksyllä 2021 noin 70 %.
Tilavaihtoehtojen tarkastelussa vuokratilavaihtoehto on osoittautunut kokonaistaloudellisimmaksi ja toteutuskelpoisimmaksi. Lisäksi hanke vastaa alueen palveluntarpeeseen oikea-aikaisesti.
Vuokratilat korvaavat nykyisin käytössä olevat tilat osoitteissa Leankatu 6.
Edellä kuvatun lisäksi talonrakennushankkeiden rakentamisohjelma vuosille 2024-2033 sisältää hankkeet: Lpk Pasila pohjoinen, Pasilan peruskoulu ja päiväkoti sekä Peruskoulu ja Lpk Pohjois-Pasilaan, joissa on yhteensä noin 570 uutta varhaiskasvatuksen paikkaa.
Uudet palvelutilat tukevat lasten arkea
Uudisrakennukseen toteutettavat turvalliset, terveelliset ja riittävät tilat luovat hyvät edellytykset päiväkodin toiminnalle ja vastaavat Pasilan alueen palvelutarpeisiin.
Tilat suunnitellaan esteettömiksi ja kaikille oppijoille sopiviksi, lapsen kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisenympäristöksi. Tilat mahdollistavat yhteisöllisyyden ja asukaskäytön lisäämisen alueella.
Tilat edistävät varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamista
Hankkeessa toteutetaan päiväkodille pedagogisesti monipuoliset, tarkoituksenmukaisesti mitoitetut ja joustavat tilat, jotka edistävät toimintaa ja takaavat oppijoille hyvän ympäristön oppia ja kasvaa. Tilat suunnitellaan kaupunkitasoisten mitoitusperiaatteiden ja suunnitteluohjeiden mukaan ja ne mahdollistavat varhaiskasvatussuunnnitelman tavoitteiden toteuttamisen.
Rakennus ja sen piha muodostuvat erillisistä toiminta-alueista, jotka mahdollistavat toiminnan lapsen kehitystä tukevassa mittakaavassa. Rakennuksen tilat luovat pedagogisesti monipuolista toimintaa tukevan kokonaisuuden. Tavoitteena on, että lapsi voi turvallisesti aikuisten tukemana laajentaa kasvuympäristöään niin sisä- kuin ulkotiloissa opinpolkunsa aikana.
Piha-alueet varustetaan leikkivälinein edistämään liikunnallisuutta ja varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteita ja niiden suunnittelussa ja varustelussa otetaan huomioon esteettömyys, turvallisuus, valvottavuus, yhteisöllisyys, liikunnallisuus ja pihan monipuolinen käyttö oppimis- ja leikkimistilana. Piha-alueet tarjoavat päiväkodin käyttäjille ja alueen asukkaille monipuoliset leikki- ja liikuntaolosuhteet.
Piha-alueiden suunnittelussa huomioidaan toiminnan tarpeet eri sääolosuhteissa ja varmistetaan toimivat yhteydet lähiviheralueille.
Päiväkotitilat piha-alueineen tulevat sijoittumaan vaiheittain rakentuvaan asuinkortteliin. Korttelin rakentumisen vaiheistuksen takia sekä turvallisen toimintaympäristön ja yhteyksien takaamiseksi, päiväkodin piha-alueet toteutetaan vaiheittain siten, että suunniteltu piha-alue on kokonaisuudessaan käytettävissä arviolta vuonna 2030. Väliaikaisia täydentäviä aidattuja piha-alueita järjestetään toisaalta korttelin sisältä sekä noin 150 m päässä sijaitsevan toimitilakiinteistön pihalta osoitteessa Uutiskatu 2. Väliaikaisilla pihoilla mahdollistetaan toiminnan järjestäminen suunnitellussa laajuudessa myös korttelin rakentumisen aikana. Pihat varustetaan päiväkotitoiminnan tarpeiden mukaan.
Päiväkodin tilatarpeet esitetään liitteenä olevassa huonetilaohjelmassa.
Uusien tilojen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin
Päiväkoti Hertan korvaavat vuokratilat ovat laajuudeltaan 1295 htm². Kaupunkiympäristön toimialan arvioima tuleva kokonaisvuokra on 37,14 euroa/m²/kk eli noin 580 000 euroa/vuosi.
Toiminnan käynnistämiskustannuksiin kuuluvat mm. ensikertainen kalustaminen, tarvikkeet, varusteet ja laitteet. Tässä hankkeessa käynnistämiskustannuksiin varataan 130 000 euroa, josta tieto- ja viestintäteknologian kustannukset ovat noin 10 000 euroa. Lisäksi muuttokustannusarvio on noin 10 000 euroa ja siivouskustannusarvio on noin 52 000 euroa/vuosi.
Toimintakustannukset tulevan hankkeen osalta ovat yhteensä noin 1 576 000 euroa/vuosi ja kasvu nykyiseen nähden noin 600 000 euroa/vuosi.
Hankkeen toteuttaminen ei edellytä väistötilajärjestelyjä.
Osallistaminen ja muu yhteisvalmistelu
Tarveselvitys on laadittu kaupunkiympäristön toimialan ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhteistyönä. Varhaiskasvatuksen aluepäällikkö ja alueen päiväkotien johtajat ovat osallistuneet alueen palveluntarpeen määrittelyyn.
Päiväkodin henkilökuntaa on osallistunut hankkeen valmisteluun ja suunnitteluun vuosien 2020-2024 aikana tuoden tilasuunnitteluun pedagogisen ja toiminnallisen näkökulman. Osallistamisen myötä saatu palaute on otettu huomioon suunnitelmien kehittämisessä.
Henkilöstöä on tiedotettu 29.7.2024 ja yhteistoiminnallinen keskustelu hankkeeseen liittyen on järjestetty 12.8.2024. Henkilökuntaa osallistetaan myös jatkossa käyttäjäkokousten kautta suunnitelmien jatkokehittämiseen eri suunnitteluvaiheissa.
Huoltajia tiedotetaan vuosittain alueen palveluverkon kehittämisestä ja talonrakentamisohjelmasta sekä osallistetaan toiminnan ja yhteistyön suunnitteluun johtokuntien ja vanhempainyhdistysten kautta. Toiminnan muutoksiin liittyvä asukastilaisuus huoltajille on järjestetty 21.8.2024.
Henkilökuntaa ja oppijoita osallistetaan pihan ja irtokalustuksen suunnitteluun.
Lapsivaikutusten arviointi
Lapsen oikeus turvalliseen ja oppimista tukevaan toimintaympäristöön varmistetaan tilahankkeessa tilojen ja pihan tarkoituksenmukaisella suunnittelulla ja toteutuksella. Tilasuunnitteluratkaisuilla edistetään lasten ja nuorten tasavertaisia mahdollisuuksia kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin. Tilahankkeessa on kiinnitetty erityistä huomiota tilojen rauhallisuuteen, ääneneristykseen ja huoneakustiikkaan ja luonnonvalon saatavuuteen. Tilaratkaisuin tuetaan yksilöllisten opinpolkujen syntyä.
Lasten mahdollisuutta leikkiin pihalla ja lähiviheralueilla edistetään turvallisilla ja sujuvilla yhteyksillä ja hankekohtaisella pihasuunnittelulla, johon lapset osallistuvat kehitysasteensa mukaisesti.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunta päättää tilahanketta koskevan tarveselvityksen hyväksymisestä.
This decision was published on 08.10.2024
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Tommi Kantanen, projektiarkkitehti, puhelin: 09 31021663
Sirpa Juuri, varhaiskasvatuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 31043226