Hankinta, puutavaratuotteet, Pakilan työkeskus

HEL 2022-001750
More recent handlings
§ 69
This decisionmaker is no longer active

Puutavaratuotteiden puitejärjestelyn hankinta Pakilan työkeskukseen

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja

Päätös

Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja päätti valita Pakilan työkeskuksen puutavaratuotteiden toimittajaksi Stark Suomi Oy:n.

Päätös on tehty käydyn tarjouskilpailun perusteella ja toimittajaksi on valittu ainoa tarjouksen jättänyt tarjoaja.

Sopimus on voimassa määräaikaisesti 31.7.2023 asti. Sopimus syntyy vasta, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on 210 000 euroa.

Sosiaali- ja terveystoimiala ei sitoudu mihinkään hankintamääriin, vaan tuotteita tilataan tarpeen mukaan.

Päätöksen perustelut

Hankinnan kohde

Kilpailutettu hankinta koskee Pakilan työkeskukseen hankittavien puutavaratuotteiden puitejärjestelyä. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala hankkii tarpeen mukaan puutavaratuotteita Pakilan työkeskukseen. Hankinnan tavoitteena oli valita 1-6 toimittajaa tarjouspyynnössä määriteltyjen sopimustuotteiden toimittajiksi.

Hankinta koostuu kolmesta osa-alueesta:
- Osa-alue 1: Vanerit, levyt ja tolpat sekä sahattu mänty
- Osa-alue 2: Liimapuulevyt
- Osa-alue 3: Höylätty kuusi ja mänty.
Osa-alueiden sisällä oli tarjouspyynnössä määritelty hankinnan kohteet.

Hankintamenettely

Puutavaratuotteiden hankinnan ennakoitu arvo ylittää lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016), myöhemmin hankintalaki, tarkoittaman kansallisen kynnysarvon. Hankinnasta järjestettiin tarjouskilpailu hankintalain mukaisella avoimella menettelyllä. Tarjouskilpailu käynnistettiin julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituskanavassa, Hilmassa, osoitteessa hankintailmoitukset.fi 9.5.2022 julkaistulla hankintailmoituksella.

Hankintaa koskevat tarjouspyyntöasiakirjat olivat saatavilla kokonaan sähköisesti Tarjouspalvelu.fi -portaalissa. Tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettiin tarjoajien soveltuvuudelle vähimmäisvaatimukset ja määriteltiin hankittavat tuotteet ja tuotteiden laadun ja ominaisuuksien vähimmäisvaatimukset.

Osatarjoukset oli sallittu. Tarjoajat saattoivat jättää tarjouksensa yhteen tai useampaan osa-alueeseen.

Tarjoajilla oli tarjousaikana mahdollista esittää hankinnan kohdetta ja tarjouspyyntöä koskevia lisätietokysymyksiä 18.5.2022 klo 12.00 mennessä Tarjouspalvelu.fi -portaalin kautta. Määräaikaan mennessä ei jätetty yhtään kysymystä.

Tarjouspyynnössä ja hankintailmoituksessa asetettuun määräaikaan 30.5.2022 klo 12.00 mennessä tarjouksen jätti osa-alueittain yksi tarjoaja:
- Stark Suomi Oy: osa-alueet 1-3

Tarjousten käsittely

Tarjous avattiin 30.5.2022 sähköisestä järjestelmästä. Hankintayksikkö totesi Stark Suomi Oy:n täyttävän tarjoajille asetetut soveltuvuusvaatimukset. Hankintayksikkö tarkisti saapuneen tarjouksen tarjouspyynnönmukaisuuden ja totesi, että saatu tarjous täytti tarjouspyyntöasiakirjoissa tarjoukselle ja tarjottaville tuotteille asetetut vähimmäisvaatimukset.

Koska tarjoajia oli vain yksi, Hankintayksikkö ja Stark Suomi Oy kävivät yhdessä läpi jätetyn tarjouksen sekä sopimusluonnoksen 30.6.2022 pidetyssä Teams-neuvottelutapaamisessa. Neuvottelutapaamisessa käytiin läpi sopimusluonnos sekä tarjotut tuotteet. Hankintayksikkö pyysi tarkennuksen tarjoukseen yhden levytuotteen osalta. Stark Suomi Oy toimitti tarkennuksen 1.7.2022.

Tarjousvertailu ja kilpailutuksen tulos

Julkisia hankintoja koskevat yleiset periaatteet on lueteltu hankintalain 3 §:ssä. Sen mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Edellä mainittua hankintalain periaatetta tulee noudattaa hankinnan kaikissa eri vaiheissa. Tarjoajien valinnat on tehtävä etukäteen asetettujen valintakriteerien mukaisesti eikä valintakriteereitä voida muuttaa tarjousten vertailu- tai valintavaiheessa.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa oli määritelty tarjousten valintaperusteet. Tarjousten valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus, ja kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena oli halvin hinta. Tarjousten laatutekijät oli huomioitu tarjouspyyntöasiakirjoissa hankinnan kohteelle asetetuissa vähimmäisvaatimuksissa.

Koska tarjouskilpailussa saatiin vain yksi tarjous, tarjousvertailua ei tehty. Stark Suomi Oy:n tarjous ja siihen saatu tarkennus hyväksyttiin, ja Stark Suomi Oy valittiin sopimustoimittajaksi kaikkiin kolmeen tarjouskilpailun osa-alueeseen.

Sopimus

Hankinnasta perustetaan yhden toimittajan puitejärjestely, jossa noudatetaan tarjouspyynnön liitteenä olleella sopimusluonnoksella määriteltyjä ehtoja. Sopimus on voimassa määräaikaisesti 31.7.2023 asti. Sopimuskausi on suunniteltu alkavaksi heti päätöksenteon jälkeen ja kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

Sopimuskauden aikana tilaukset tullaan tekemään ensisijaisesti pääsääntöisesti Stark Finland Oy:ltä. Hankintayksikkö ei sitoudu mihinkään tilausmääriin eikä sopimus tuota toimittajalle yksinoikeutta myydä sopimuksen kohteena olevia tuotteita hankintayksikölle.

Osapuolia sitovat sopimukset eivät synny päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta, kun hankinnasta on tehty hankintasopimus valitun toimittajan kanssa. Sopimus voidaan allekirjoittaa heti, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja muutoksenhakuosoituksen tiedoksi.

Hankintavaltuudet

Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita. Sosiaali- ja terveyslautakunta on 24.5.2022 § 104 päättänyt sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 500 000 euroa.

This decision was published on 06.10.2022

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Markkinaoikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Mika Lappalainen, työnjohtaja, puhelin: 09 310 69746

mika.j.lappalainen@hel.fi

Keijo Konttinen, johtaja, puhelin: 09 310 69746

keijo.konttinen@hel.fi

Krista Mannersuo, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 33760

krista.mannersuo@hel.fi

Decisionmaker

Maarit Sulavuori
perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja