Vahingonkorvaus, autovaurio, 1.-2.2.2022, Lönnrotinkatu 43

HEL 2022-002426
More recent handlings
§ 20

Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa, autovaurio Lönnrotinkadulla 1. – 2.2.2022

Yksikönjohtaja

Päätös

Yksikönjohtaja päätti hylätä vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksessa todetaan, että hakijan ajoneuvo on ollut pysäköitynä Lönnrotinkatu 43 kohdalla kadun oikealla ja vasemmalla puolella 1. – 2.2.2022. Hakijan epäilee, että pysäköinnin aikana aura tai tiekarhu on työntänyt kovia jäänpaloja hakijan ajoneuvon ovea vasten ja sen johdosta oveen oli ilmestynyt kupru ja ovi oli vääntynyt.

Hakija epäilee vahinkoa Staran aiheuttamaksi, koska hakija oli nähnyt Staran tunnuksin olevan tiekarhun, joka on ollut auraamassa kyseistä tieosuutta kyseisenä ajankohtana eli 1.2.2022 kello 21:04. Hakija on toimittanut havaitsemastaan aurasta valokuvan hakemuksensa liitteeksi. Hakija ei ole varma, onko vahinko Staran aiheuttama, vaikka aura on ollut liikenteessä. Hakija ei ole ilmoittanut hakemuksessaan, oliko esitetylle tapahtumalle silminnäkijöitä.

Hakija on toimittanut 16.2.2022 Helsingin kaupungin kirjaamoon vielä erittelemättömän suuruisen vaatimuksen autonsa korjauskustannuksista, mutta vaati vahingon korvaamista kokonaisuudessaan eli auton oven ja kyljen korjaamista. Lisäksi hakija vaatii maksusitoumusta korjauksen ajaksi.

Staran työnjohdon selvityksen ja GPS-tietojen mukaan Stara on aurannut Lönnrotinkatua 1.2.2022 kello 21:00 tiehöylällä sekä hiekoittanut 2.2.2022 kello 8:30. Kelikeskukselta ei ole tullut hälytyksiä tien poikkeavasta kunnosta. Työnjohdon mukaan hakijan toimittamassa kuvassa aurauskarheesta päätellen kadusta ei ole irronnut jäätä, vaan tuoretta lunta. Stara ei ole ollut osallisena esitettyyn vahinkoon, eikä Staralla ei ole tietoa vahingon aiheuttajasta.

Staran työkoneiden kuljettajien velvollisuus on ilmoittaa työssä sattuvista vahingoista välittömästi työnjohdolle ja vahingonkärsijälle. Vahingosta ei aiheudu sanktiota kuljettajillemme. Hakijan näkemys Staran korvausvastuusta perustuu epäilyyn, sillä auton vahingoittumiselle ei ole silminnäkijöitä. Kyseessä voi olla kenen tahansa kadunkäyttäjän aiheuttama vahinko.

Yleisen vahingonkorvausoikeudellisen periaatteen mukaan vahinkoa kärsineen on aiheutuneen vahingon määrän lisäksi osoitettava vahingonaiheuttajaksi epäillyn toiminnan ja mainitun vahingon välinen syy-yhteys. Staralle ei ole syntynyt korvausvastuuta syy-yhteyden puuttumisen johdosta.

This decision was published on 12.04.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Decisionmaker

Ville Alatyppö
yksikönjohtaja

Attachments

1. Vahingonkorvausvaatimus 16.2.2022, saate
2. Vahingonkorvausvaatimus 16.2.2022
3. Vahingonkorvausvaatimus, täydennys 23.2.2022
4. Vahingonkorvausvaatimus 16.2.2022, liite, kuva
5. Vahingonkorvausvaatimus 16.2.2022, liite, kuva
6. Vahingonkorvausvaatimus, täydennys 23.2.2022, liite, kuva

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.