Varautumissuunnitelma, mahdollisen työtaistelun ulkopuolelle jäävien vastuuhenkilöiden nimeäminen, kansliapäällikkö

HEL 2022-002973
More recent handlings
§ 60

Kansliapäällikön päätös työnantajavarautumisesta

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti nimetä päätöksellään ne johtavassa asemassa olevat henkilöt, joiden asemansa vuoksi edellytetään jäävän mahdollisten työtaistelujen ulkopuolelle. Nämä johtavassa asemassa olevat henkilöt ovat mainittu liitteessä 1 toimialoittain, liikelaitoksittain ja virastoittain.

Päätöksen perustelut

Nykyiset kunta-alan virka- ja työehtosopimukset päättyivät 28.2.2022. Näin ollen sopimukseton tila kunta-alalla alkoi 1.3.2022 ja työtaisteluiden uhka on kasvanut.

Kaupungin on syytä varautua mahdollisiin työtaistelutoimenpiteisiin erilaisilla varautumistoimenpiteillä. Osana työmarkkinahäiriöihin varautumista työnantaja nimeää jokaiselta toimialalta, liikelaitokselta ja virastosta johtavat henkilöt, jotka toimivat työtaistelun aikana työnantajan edustajina.

This decision was published on 07.03.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Ask for more info

Marianne Leskinen, neuvottelupäällikkö, puhelin: 09 310 34180

marianne.leskinen@hel.fi

Decisionmaker

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Nina Gros
henkilöstöjohtaja

Attachments

1. Kansliapäällikön päätös johtavista henkilöistä työtaistelutilanteessa

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.