Vahingonkorvaus, kiinteistövahinko, 11.2.2022, Töölöntullinkatu 7

HEL 2022-003291
More recent handlings
§ 24

Yksikönjohtajan päätös vahingonkorvausasiassa, kiinteistövahinko Paraistentiellä 11.2.2022

Yksikönjohtaja

Päätös

Yksikönjohtaja päätti hylätä vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksessa todetaan, että lumen aurauksen ja kasaamisen yhteydessä lumikuormaa on pakattu voimakkaasti Paraistentiellä sijaitsevan siirtolapuutarhan porttia ja aitaa vasten, jonka seurauksena portti on osittain murtunut ja aitatolpat ovat antaneet periksi. Myös aita on alkanut vääntymään. Hakijan mukaan tapahtumalle ei ole silminnäkijöitä, sillä tapahtuma-aikana ja talvisin siirtolapuutarha on suljettu. Hakijan mukaan aurauksesta vastaava ei ole noudattanut paikalla ollutta Ei lumenkaato -kyltin kehotusta, vaan kasannut lumet siirtolapuutarhan porttia ja aitaa vasten. Vahingon totesi siirtolapuutarhassa käynyt vierailija 11.2.2022 kello 15:52 ja ilmoitti siitä yhdistykselle.

Hakija on toimittanut 2.3.2022 Helsingin kaupungin kirjaamoon vielä erittelemättömän suuruisen vaatimuksen siirtolapuutarhan portin ja aidan korjauskustannuksista, mutta vaatii korvausta kokonaisuudessaan. Hakija vaatii portin korjaamista tai uusimista. Todelliset vauriot ovat nähtävissä ja kustannukset selvitettävissä vasta lumen ja roudan sulettua keväällä.

Staran työnjohdon selvityksen mukaan kuljettajien kanssa on keskusteltu useaan otteeseen, ettei lunta saa kasata aitaa vasten eikä porttien eteen. Kyseisessä kohdassa missä portti on, Stara kasaa lunta ennen porttia kääntöpaikan vasempaan reunaan, puun etupuolelle. Lisäksi työnjohto on velvoittanut kuljettajia ilmoittamaan välittömästi työnjohdolle, jos vaurioita syntyy. Vahingosta ei aiheudu sanktiota kuljettajillemme.

Stara ei ole ollut osallisena esitettyyn vahinkoon, eikä siten ole korvausvelvollinen. Staralla ei ole tietoa vahingon aiheuttajasta, mutta on mahdollista, että alueella toimivat huoltoyhtiöt saattavat kasata lunta talojen pihoista kadulle ja siirtolapuutarhan portin läheisyyteen.

This decision was published on 07.05.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Ville Alatyppö, yksikönjohtaja, puhelin: 09 310 39943

ville.alatyppo@hel.fi

Decisionmaker

Ville Alatyppö
yksikönjohtaja

Attachments

1. Vahingonkorvausvaatimus 1.3.2022, saate 2.3.2022
2. Vahingonkorvausvaatimus 1.3.2022
3. Vahingonkorvausvaatimus 1.3.2022 , liite, valokuva 1
4. Vahingonkorvausvaatimus 1.3.2022 , liite, valokuva 2
5. Vahingonkorvausvaatimus 1.3.2022 , liite, valokuva 3

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information, information that could compromise the protection of privacy or documents that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Processing of Personal Data in Social and Health Care 703/2023,  Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.