Valtuustoaloite, lasten leikkipuisto hävikkiruuan jakaminen aikuisille

HEL 2022-003329
More recent handlings
Case 11. / 656 §

V 5.10.2022, Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite leikkipuistojen hävikkiruuan jakamisesta aikuisille

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Vastaehdotus:
Minja Koskela: Korvataan: "Kaupunginhallitus ei puolla ylijäävän ruoan jakamista aikuisille, koska se pitkittäisi ruoanjakoa, jolloin riittävää hygieniatasoa ei voitaisi enää taata. Hävikkiruoan jakamiseen kuluva aika olisi lisäksi pois lasten kohtaamisesta ja kesätoiminnan ohjaamisesta."

Seuraavalla: "Kaupunginhallitus kannustaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialaa yhdessä ruokatoimittajien kanssa edelleen selvittämään hävikkiruoan minimoimisen mahdollisuutta esimerkiksi mahdollistamalla ruoan jakamisen lapsen kanssa tulevalle aikuiselle silloin, kun ruokaa jää yli."

Kannattaja: Johanna Nuorteva

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Minja Koskelan vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Close

Valtuutettu Sami Muttilainen ja 17 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että maksuttomasta leikkipuistoruokailusta ylijäävää ruokaa voitaisiin jakaa lapsen seurassa oleville aikuisille.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on lausunnossaan todennut, ettei se tällä hetkellä puolla hävikkiruoan jakamista aikuisille. Ehdotus on kuitenkin kestävän kehityksen näkökulmasta kannatettava, ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla selvitetään edelleen vaihtoehtoja sen toteuttamiseksi.

Leikkipuistoruokailun kohderyhmänä ovat alle 16-vuotiaat lapset, koska tavoitteena on varmistaa mahdollisuus lämpimään ateriaan päivittäin kaikille lapsille. Leikkipuistoruokailulla on Helsingissä pitkät perinteet, se on maksutonta eikä edellytä ennakkoilmoittautumista.

Ruoka tilataan arvioidulle asiakasmäärälle. Menekkiä seurataan tarkoin ja hävikkiin menevän ruoan määrä pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Vilkkaimpina päivinä ruokaa ei jää yhtään, mutta joinain päivinä voi jäädä useita litroja, jos esimerkiksi sade yllättää. Pitkäjänteisen työn myötä hävikkiä on saatu vähennettyä.

Leikkipuisto-ohjaajat jakavat kuuman ruoan lapsille heidän omiin astioihinsa. Jaon tulee tapahtua mahdollisimman ripeästi, jotta ruoan lämpötila pysyy riittävällä hygieniatasolla. Jaettavan ruoan turvallisuutta koskevat elintarvikelaki ja EU:n elintarvikehygieniaa ohjaavat säädökset, joissa on tarkoin määritelty ruoan jakamiseen liittyvät vaatimukset.

Ruokaa jaetaan lapsille klo 12.30 asti. Leikkipuisto-ohjaajat seuraavat ruokailijamääriä tarkoin, jotta kaikille lapsille riittää ensin yksi annos. Jos ruokaa on ensimmäisen kierroksen jälkeen jäljellä, lapset voivat hakea lisää. Vasta tämän jälkeen ruokaa voitaisiin jakaa aikuisille, jos sitä olisi jäänyt ja ruoan lämpötila sen sallisi.

Kaupunginhallitus ei puolla ylijäävän ruoan jakamista aikuisille, koska se pitkittäisi ruoanjakoa, jolloin riittävää hygieniatasoa ei voitaisi enää taata. Hävikkiruoan jakamiseen kuluva aika olisi lisäksi pois lasten kohtaamisesta ja kesätoiminnan ohjaamisesta. Vastaus on kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua (voimassa aloitteissa, jotka on jätetty viimeistään 30.4.2022).

Close

Kaupunginhallitus 19.09.2022 § 625

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Minja Koskelan ehdotuksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 21731

maria.nyfors@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 31.05.2022 § 122

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle liitteenä olevasta Sami Muttilaisen valtuustoaloitteesta lausunnon missä se ei puolla tällä hetkellä hävikkiruoan jakamista lasten seurassa oleville aikuisille:

Helsingin kaupungin leikkipuistoruokailulla on pitkät perinteet. Julkinen ruokajakelu aloitettiin vuonna 1942. Lapsille haluttiin taata ainakin yksi lämmin ateria päivässä. Leikkipuisto oli luonteva paikka koota alueen lapset yhteen syömään. Edelleen maksuton puistoruokailu on ainutlaatuinen ja kaupunkilaisten arvostama julkinen palvelu. Leikkipuistoruokailu täyttää Helsingissä 80 vuotta tulevana kesänä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla leikkipuistojen kesätoiminnan päätöksen yhteydessä päätetään puistoruokailun järjestämisestä. Leikkipuistoruokailun kohderyhmänä on alle 16-vuotiaat lapset, koska edelleen haluamme varmistaa mahdollisuuden lämpimään ateriaan päivittäin kaikille lapsille. Leikkipuistoruokailu on maksutonta eikä ennakkoilmoittautumisia edellytetä.

Leikkipuistoruoka tilataan arvioidulle asiakasmäärälle. Ylijäävän ruoan määrä pyritään pitämään mahdollisimman pienenä ja menekkiä seurataan tarkoin. Puistolounaalta jäävän hävikkiruoan määrä vaihtelee päivittäen riippuen kävijämääristä. Vilkkaimpina päivinä hävikkiruokaa ei jää yhtään ja toisena päivänä voi jäädä useampia litroja, jos esimerkiksi sade on yllättänyt. Leikkipuisto-ohjaajat seuraavat ruoanjako tilanteessa tarkoin kävijämääriä, niin että kaikille riittäisi ensin yksi annos. Jos ruokaa on ollut ensimmäisen kierroksen jälkeen vielä jäljellä lapset ovat voineet hakea lisää. Kävijämääriin vaikuttaa tarjolla oleva ruoka, sää ja alueen muut tapahtumat. Pitkäjänteisen työn myötä ruokahävikkiä on saatu vähennettyä.

Puistolounas valmistetaan Palvelukeskus Helsingin ruokatehtaassa Vantaan Pakkalassa. Päivittäin valmistettavan ruoan määrä vaihtelee 2000 kg:n molemmin puolin ja leikkipuistokohtaisen päivittäisen ruoan määrä vaihtelee 15-75 kg/päivä. Leikkipuisto-ohjaajat jakavat kuuman ruoan lapsille heidän omiin astioihinsa. Ruoan jaon tulee tapahtua mahdollisimman ripeästi, jotta ruoka ei jäähdy ja hygieniataso pysyy omavalvontalain määrittelemällä tasolla (ruoan lämpötila oltava vähintään +60°/ Ruokavirasto, elintarvikehygienia). Ruoanjakoaika lapsille on klo 12.30 asti mikäli ruoan lämpötila sen sallii. Vasta tämän jälkeen, noin klo 12.30 loppuruoka voitaisiin jakaa aikuisille, mikäli sitä on jäänyt ja ruoan lämpötila sen sallisi. Ruoan jakaminen aikuisille pitkittäisi ruoanjakoprosessia jolloin ruoan elintarvikkeille vaadittavaa hygieenisyyttä emme voisi enää taata, etenkin jos ruoka kuljetetaan pois puistosta asiakkaiden omissa astioissa. Jaettavan ruoan turvallisuutta koskevat EU:n elintarvikehygieniaa ohjaavat säädökset, joissa on tarkoin määritelty ruoan jakamiseen liittyvät vaatimukset (Elintarvikelaki 297/2021, Ruokavirasto/Hävikkiruoka). Näillä elintarvikkeiden turvallisuutta koskevilla vaatimuksilla suojellaan asiakkaita.

Hävikkiruoan jakamiseen kuluva aika on pois henkilöstön työn osalta lasten ja leikkipuiston kesävieraiden kohtaamisesta ja kesätoiminnan ohjaamisesta. Hävikkiruokaan liittyviä tehtäviä ei ole huomioitu vuoden 2023 budjetissa.

Kestävän kehityksen näkökulmasta ehdotus on kannatettava, toimialalla selvitetään edelleen vaihtoehtoja mahdollisen hävikkiruuan jakamiseen.

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Satu Järvenkallas
Lisätiedot

Sirpa Jalovaara, ruokapalveluasiantuntija, puhelin: 310 43246

sirpa.jalovaara@hel.fi

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta 27.04.2022 § 19

Lausunto

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta antoi lausunnon

Leikkipuistoruokailun ruoka toimitetaan kuumana Pakkalan ruoantuotantolaitoksesta etukäteen tilattujen määrien mukaan. Ruoka jaetaan leikkipuistoissa leikkipuistohenkilökunnan toimesta kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ohjeiden mukaan. Ylijäävän ruoan jakamisesta tai hävittämisestä vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, joten Palvelukeskus ei voi ottaa siihen kantaa.

Esittelijä
vs. toimitusjohtaja
Risto Paavola
Lisätiedot

Aulikki Johansson, yksikönjohtaja, puhelin: 310 27131

aulikki.johansson@hel.fi
Close

This decision was published on 11.10.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Close

Presenter information

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Ask for more info

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi