Hankinta, Lato-strategiatyökalun pilotointi, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Lato-strategiatyökalun pilotoinnin hankinta, pienhankinta, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Päätös
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan (jäljempänä Kasko) tietohallintopäällikkö päätti tehdä LATO Leadership Automation Tools Oy:n kanssa hankintasopimuksen Lato-strategiatyökalun pienhankintaa koskien toistaiseksi jäljempänä esitetyin perustein.
Hankinnan ensimmäisen, pilotointivuoden kiinteä arvonlisäveroton kokonaishinta on 22 500 euroa. Mikäli työkalun käyttöä jatketaan pilottivuoden jälkeen toistaiseksi voimassaolevan sopimuksen mukaisesti pilotoinnin jälkeen, palvelun kiinteä vuosihinta on 12 000 euroa/vuosi.
Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta kun tilaaja ja hankintapäätöksellä valittu toimittaja ovat molemmat allekirjoittaneet sopimuksen.
Päätöksen perustelut
Lato-strategiatyökalun avulla strategian päämäärät johdetaan organisaatiotason tavoitteiksi ja tavoitteet ja toimenpiteet saadaan linkitettyä yhtenäiseksi ketjuksi ja koko ketjua voidaan seurata ja ohjata. Järjestelmää on tarkoitus käyttää muun muassa Kaupunkistrategiasta johdettujen Kaskon vuosittaisten strategiakauden tavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamisessa ja seurannassa.
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. Pienhankinnan jatkokausilla varmistetaan järjestelmän keskeytymätön käyttö sinä aikana, kun yhteishankintaa ollaan toteuttamassa. Pienhankinta on toteutettu ilman tarjouskilpailua, koska on arvoitu, että ICT pienhankinnan kilpailuttamisen edellyttämä työmäärä on suhteeton kilpailuttamisella saavutettaviin hyötyihin nähden. Nämä saavutetut hyödyt pienentyvät, mikäli yhteishankinta toteutetaan myöhemmin. Sen toteuttaminen on erittäin todennäköistä. ICT pienhankinnan kilpailutus edellyttää usean asiantuntijan osallistumista kilpailutuksen valmisteluun ja toteutukseen, sekä kilpailutuksen dokumentointiin, jolla esimerkiksi varmistetaan osallistujien tasavertainen kohtelu. Kilpailutus on tässä vaiheessa ennenaikaista, koska kilpailutusta varten tarvittavaa tietämystä toimialan vaatimuksista ja toiveista kerätään pilotin avulla.
Strategiatyökalun ensimmäisen, pilotointivuoden kiinteä arvonlisäveroton kokonaishinta on 22 500 euroa. Mikäli työkalun käyttöä jatketaan pilottivuoden jälkeen pienhankintana toistaiseksi voimassaolevan sopimuksen mukaisesti, palvelun kiinteä vuosihinta on 12 000 euroa/vuosi. Tämän hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton arvo 48 kuukauden ajalta on 58 500 euroa
Helsingin kaupungilla ei ole tällä hetkellä yhteistä kaupunkitasoista strategiaseurantatyökalua, mutta Lato-strategiatyökalu on otettu hyvin kokemuksin käyttöön muun muassa Helsingin kaupunkiympäristön ja sosiaali- ja terveystoimialoilla. Saman strategiatyökalun hyödyntäminen Kaskossa mahdollistaa synergiaedun tavoittelua.
Tavoitteena on Lato-strategiatyökalun pilotin myötä vähentää Kaskossa tapahtuvaa manuaalista käsityötä eri tavoitteiden ja toimenpiteiden seuraamisessa, raportoinnissa ja johtamisessa. Työkalu antaa Kaskon johdolle ja hallinnolle konkreettisemman näkymän tavoitteiden toteutumiseen, mikä mahdollistaa tarvittavien johtamistoimenpiteiden tekemisen ennakoivasti.
Osapuolia sitova sopimus syntyy vasta, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet asiasta sopimuksen.
LATO Leadership Automation Tools Oy:ltä tarkastettiin tilaajavastuulain (laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä, 1233/2006) 5 §:n mukaiset selvitykset. Selvitysten todettiin olevan kunnossa.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjoukset sekä muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevien päätösten tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.
This decision was published on 08.03.2022
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Ask for more info
Jorma Nordlin , ICT-projektipäällikkö, puhelin: 040 1821414