Maksuhyvitys, hammashoidon maksut
Hammasproteeseja koskevan vahingonkorvauspäätöksen 28.6.2022 § 46 poistaminen
Päätös
Johtajahammaslääkäri päätti poistaa hallintolain 50 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan hammasproteesien vahingonkorvausta koskevan 28.6.2022 § 46 päätöksensä. Kyseessä oleva päätös olisi pitänyt sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan päätöksen 23.8.2018 § 121 mukaisesti tuoda päätöksenteon tuen päällikön päätettäväksi.
Päätöksen perustelut
Hallintolain 50 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan viranomainen voi poistaa päätöksensä, jos päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan toimialajohtaja päättää tai hyväksyy perusteet, joiden mukaan viranhaltija päättää vahingonkorvauksesta silloin, kun kaupunki on toimialaa koskevissa asioissa korvausvelvollinen tai vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi.
Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja päätti 23.8.2018 § 121, että terveys- ja päihdepalveluiden suun terveydenhuollon johtajahammaslääkäri päättää vahingonkorvauksen myöntämisestä oman palvelunsa työntekijöiden osalta, kun kyse on enintään 400 euron suuruinen potilaisiin tai ulkopuolisiin kohdistuva vahinko.
Korvattava vahinko on yli 400 euroa, mistä syystä päätöksenteon tuen päällikön tulee päättää asiasta ja toimialajohtajan virheellinen päätös 28.6.2022 § 46 tulee poistaa.
Toimivaltavirheisen päätöksen täytäntöönpanoon ei ole ryhdytty.
Täten kyseinen päätös on mitätön ja toimivaltaisena viranomaisena päätöksenteon tuen päällikkö käsittelee asian ja tekee siitä päätöksen.
This decision was published on 07.07.2022
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Ask for more info
Jenni Elonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 21157