Hankinta, kuituverkon urakointi, kaupunginkanslia

HEL 2022-005039
More recent handlings
§ 167

Tietoliikenneverkon urakoinnin hankinta

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä tietoliikenneverkon rakentamistöitä koskevassa hankinnassa Eltel Networks Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana.

Hankinnasta muodostetaan puitejärjestely, jonka sopimuskausi on neljä (4) vuotta sopimuksen allekirjoitushetkestä.

Puitejärjestelyn arvonlisäveroton arvo sopimuskaudella on enintään
5 000 000 euroa. Projekti on tarkoitus käynnistää ja materiaalihankinnat tehdä jo vuonna 2022, jolloin kuluista toteutuu arviolta yksi miljoonaa euroa. Vuosina 2023-2025 kuluja syntyy arviolta 1-1,5 miljoonaa euroa vuosittain riippuen projektin etenemisestä.

Puitesopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Kansliapäällikkö päätti oikeuttaa kaupunginkanslian strategiaosaston digitalisaatiojohtajan allekirjoittamaan tarjoajan kanssa tehtävän puitesopimuksen.

Tarjoaja sitoutuu osana sopimusta työllistämään sopimuskauden aikana yhden (1) heikossa työmarkkina asemassa olevan henkilön vähintään 12 kuukaudeksi työssäoloehdon täyttävään työsuhteeseen (vähintään 18 tuntia/viikossa) tai vaihtoehtoisesti ammatilliseen tutkintoon johtavaan oppisopimussuhteeseen.

Puitesopimus ei tuota tarjoajalle yksinoikeutta tuottaa tilaajalle sopimuksen kattamia töitä.

Puitesopimusta ei voida tehdä ennen kuin tarjoaja on toimittanut hankintayksikölle tarjouspyynnössä mainitut hankintalain (1397/2016)
88 §:n mukaiset otteet rikosrekisteristä. Hankintayksikkö tutkii otteista, koskeeko tarjoajaa jokin hankintalain 80 §:n mukainen pakollinen poissulkemisperuste. Poissulkemisperusteen ilmetessä ratkaistaan hankintaa koskeva päätös uudelleen oikaisemalla tätä päätöstä hankintalain 132 §:n mukaisesti

Puitesopimuksen urakoinnin kustannukset maksetaan investointien talousarviokohdalta 8 05 01 05 Digitaalinen perusta, projektinumerolta 189600100302 S2 Runkoverkon rakentaminen, INV

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunki toteuttaa kaupungin hallituksen asettaman strategisen tavoitteen mukaisesti operaattoritasoisen valokuituverkon rakentamista kaupungin oman tietoliikenteen runkoverkon tarpeisiin. Runkoverkko suunnitellaan ja rakennetaan jo olemassa olevien laitetilojen välille ja runkoverkkoa voidaan hyödyntää kaupungin tarpeiden mukaan myös alueverkon tarpeisiin. Oman runkoverkon rakentamisella turvataan kaupungin kriittisen palvelutuotannon jatkuvuutta ja lisätään kaupungin tietoliikenteen valmiutta ja turvallisuutta, myös mahdollisten poikkeusolojen aikana.

Puitejärjestelyllä hankitaan tietoliikenneverkon rakentamistöitä sekä materiaaleja. Urakka suoritetaan yksikköhintaurakkana.

Runkoverkon rakentamisen pääurakka käsittää n. 60 % eli 3 000 000 euroa hankkeen kokonaisarvioiduista suoritteista ja materiaaleista sekä sisältää varaukset mahdollisille lisätöille, jotka voivat aiheutua esimerkiksi reittimuutosten, hankkeen aikana ilmenneiden uusien reittitarpeiden, suunnitelmamuutosten tai yksikkömääräarvioiden muutosten aiheuttamista kustannuksista.

Verkon rakentamisen tueksi on laadittu yleis- ja toteutussuunnitelma, jossa on kuvattu tarkemmat rakentamisen suoritemäärät, materiaalimenekit ja karttapohjaiset reittipituudet yhteysvälikohtaisesti verkkoelementteineen.

40 % eli 2 000 000 euroa kokonaishankinnan arvosta on varattu sopimuskauden aikana suoritettavaan lisärakentamiseen. Kuten runkoverkon yleissuunnitelmassa alustavasti suunniteltujen varmistavien yhteyksien sekä projektin aikana tunnistettujen kriittisten kaupungin kohteiden liityntäkaapelointien toteuttamiseen kokonaisurakan osana.

Turvallisuussyistä runkoverkon tarkkaa toteutussuunnitelmaa ei ole kilpailutukseen osallistuneille tarjoajille voitu avata osana kilpailutuksen lähtötietoja. Suunnitelma esitellään vasta ja ainoastaan kilpailutuksen voittajalle.

Toteutussuunnitelmasta on johdettu arvioidut yksikkömäärät sekä työsuoritteista että materiaaleista, joiden avulla on muodostettu kilpailutuksen vertailussa käytetyt alustavat hankkeen pääurakassa arvioidut suorite ja materiaalimäärät.

Pääurakan arvioitujen yksikkömäärien avulla tarjoajilta on saatu keskenään vertailukelpoiset yksikköhintaiset tarjoukset sekä työsuoritteista että materiaaleista. Tarjousten yhteisvertailuhinnan perusteella on määritetty kilpailutuksen kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Tarjotut yksikköhinnat ovat tarjoajaa sitovia.

Kilpailutuksessa käytetyt yksikkömäärät ovat suunnittelun seurauksena syntyneitä arvioita pääurakan yksikkömääristä, eivätkä ne ole tilaajaa sitovia. Muutokset yksikkömäärissä voivat johtua esimerkiksi esteistä tai lisätöistä, joita ei ole voitu suunnitteluvaiheessa tunnistaa tai määrittää.

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunginkanslian tarjouspyyntöön H035-22, HEL 2022-005039. Hankinta on toteutettu avoimella menettelyllä.

Hankinta ylittää EU-kynnysarvon. Hankintailmoitus on julkaistu 25.5.2022 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi sekä 30.5.2022 TED-tietokannassa.

Hankintaa koskevat tarkentavat lisätietokysymykset ja huomiot tuli esittää 10.6.2022 mennessä. Vastaukset julkaistiin 15.6.2022. Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 05.8.2022 klo 16:00. Tarjouksia saatiin määräaikaan mennessä kolme (3), Eltel Networks Oy:ltä ja TLT-Connection Oy:ltä sekä Voimatel Oy:ltä.

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset.

Tarjouspyynnössä edellytettiin, että tarjoaja täyttää ESPD-lomakkeessa vaaditut tarjoavaa yritystä koskevat tiedot. Lisäksi tarjoajan ja sen aliurakoitsijan edellytettiin täyttävän kaikki tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset ja velvoitteet. Tarjouspyynnön mukaan tarjoajien oli pyydettäessä toimitettava kaikki tilaajavastuulain mukaiset todistukset ja selvitykset.

Tarjoajan ammatillista pätevyyttä ja teknistä suorituskykyä koskevat vaatimukset ja niiden täyttymiseksi vaaditut selvitykset ilmoitettiin tarjouspyynnössä.

Hankintayksikkö on tarkistanut tarjoajien tarjouspyynnössä asetettujen soveltuvuusvaatimusten täyttämisestä. Kaikki tarjoajat täyttivät soveltuvuusvaatimukset.

Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia. Hankittavan palvelun valintaperusteena oli soveltuvuusvaatimusten täyttäminen ja ilmoitettujen työsuoritteiden ja materiaalien yksikköhintojen kokonaistaloudellinen edullisuus. Näistä muodostui kokonaistaloudellisuusvertailun perusteella edullisimmaksi Eltel Networks Oy. Tarjousten vertailu on tämän päätöksen liitteenä olevassa vertailutaulukossa.

Hankintalain (1397/2016) 123 §:n mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava. Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n mukaan kansliapäällikkö päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.

This decision was published on 05.09.2022

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Markkinaoikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Close

Ask for more info

Bert Orjavuono, Ict-asiantuntija, puhelin: 09 310 37130

bert.orjavuono@hel.fi

Decisionmaker

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Markus Kühn
strategiajohtaja